Uutiset
Arkisto
2018
2017
2016
2015
2014
2013
2012
2011
2010
2009
2008
2007
2006
2005

Mika Poutala taipui taistellen MM-neloseksi Calgaryssa

Mika Poutalan hyvä taistelu mitalista Calgaryssa sprinttereiden MM-kilpailussa ei aivan onnistunut. Hän oli kolmantena ennen päätöslajia 1000 metriä. Hän luisteli jo väsynein jaloin hyvän ajan 1.08,34, mutta se ei riittänyt. Hollantilainen Stefan Groothuis nousi Poutalan takaa viidenneltä sijalta hurjalla 1.06,96 ajallaan kokonaiskilpailun voittajaksi ennen korealaisia Kyou-Hyuk Leeta ja Tae-Bum Mota. Korealaiset pystyivät luistelemaan samassa parissa saman ajan 1.07,99 ja Poutala putosi mitaleilta.

Maailmanmestaruuden ottanut Groothuis keräsi uusiksi maailmanennätyspisteiksi 136,810, joilla kaatui entinen Jeremy Wotherespoonin nimissä vuodelta 2003 ollut ennätys. Myös hopeamitalisti Leen sekä pronssimitalisti Mon pisteet alittivat vanhan ennätyksen. Mika Poutalan pisteet 137,270 sivuavat edellisenä viikonloppuna Pekka Koskelan tekemiä SE-pisteitä.
Myös naisten maailmanmestaruudesta nähtiin tiukka kilpailu. Viimeisen lajin viimeisessä parissa olivat vastakkain kiinalainen 500 metrin maailmanennätysnainen Jing Yu ja lauantaina maailmanennätyksen 1000 metrillä maailmanennätyksen luistellut kanadalainen Christine Nesbitt. Nesbitt oli nopeampi huippuajalla 1.12,94. Mutta se ei riittänyt, sillä Yu luisteli ajan 1.13,47. Tällä ajalla kiinalainen otti itselleen maailmanmestaruuden vain kahden sadasosan erolla Nesbittiin. MM-pronssi meni kiinalaiselle Hong Zhangille. Jing Yu teki samalla uuden yhteispisteiden maailmanennätyksen. Uudet lukemat ovat 148,610. 
– Tämä oli ehdottomasti kauden parasta ja parasta mihin minä nyt pystyin. Ei pidä mitään jossitella, mutta pari horjahdusta lauantaina olisi saanut jäädä pois. Tämän päivän tonnikin oli sellainen, että parempaan en pystynyt. Kaiken kaikkiaan oli kiva kisata ja kun vastassa ovat olleet viimeisen viisi vuotta samat tutut kaverit, niin mieli on hyvä, vaikka mitali jäikin harmittavasti saamatta, kertoi Mika Poutala.
– Vaikka mitali jäi tulematta, niin mielestäni tämä ja koko Pohjois-Amerikan turnee on ollut tuloksiltaan huikea. Olemme nyt hyvällä perustasolla ja sillä olemme maailman kärjen joukossa. Täällä oli kova taso, mutta myös olosuhteet tekivät tästä viikonlopusta upean kilpailun. Mikan valmentajille Toivo Kihlangille ja Janne Hänniselle on annettava myös reilu tunnustus Mikan tämänhetkisestä huippukunnosta. Tästä mennään nyt vain eteenpäin mitaleita tavoitellen, kertoi joukkueen valmentaja Pasi Koskela.
Tulokset

Sprintteriluistelijoiden MM-kilpailut, Calgary, Kanada 28.-29.1.2012

2. päivä
1000 m, miehet 
1 Stefan Groothuis (Hollanti) 1.06,96
2 Shani Davis (USA) 1.07,11
3 Sjoerd de Vries (Hollanti) 1.07,72
4 Aleksey Yesin (Venäjä) 1.07,84
5 Haralds Silovs (Latvia) 1.07,98
6 Tae-Bum Mo (Korea) 1.07,99
6 Kyou-Hyuk Lee (Korea) 1.07,99
12 Mika Poutala (Suomi) 1.08,34
Lopputulokset, miehet
1 Stefan Groothuis (Hollanti) 136,810 (uusi ME)
2 Kyou-Hyuk Lee (Korea) 137,000 
3 Tae-Bum Mo (Korea) 137,080 
4 Mika Poutala (Suomi) 137,270 (sivuaa SE:ä)
5 Shani Davis (USA) 137,360 
6 Dmitry Lobkov (Venäjä) 137,420 

1000 m, naiset
1 Christine Nesbitt (Kanada) 1.12,94
2 Jing Yu (Kiina) 1.13,47
3 Marrit Leenstra (Hollanti) 1.13,89
4 Hong Zhang (Kiina) 1.13,97
5 Heather Richardson (USA) 1.14,05
6 Margot Boer (Hollanti) 1.14,17

Lopputulokset, naiset
1 Jing Yu (Kiina) 148.610 (uusi ME)
2 Christine Nesbitt (Kanada) 148.630 
3 Hong Zhang (Kiina) 149.705 
4 Margot Boer (Hollanti) 149.810 
5 Annette Gerritsen (Hollanti) 149.920 
6 Heather Richardson (USA) 150.190

Poutala viidentenä ensimmäisen MM-päivän jälkeen

Mika Poutala luisteli myös 1000 metriä erinomaisesti sprinttereiden MM-kilpailujen ensimmäisenä päivänä Kanadan Calgaryssa. Hän oli kauden parhaalla ajallaan 1.08,20 seitsemäs.

Matkan nopein oli odotetusti yhdysvaltalainen Shani Davis ajalla 1.07,25. Toinen oli hollantilainen Stefan Groothuis (1.07,52). Korealainen Kyou-Hyuk Lee on jahtaamassa tosissaan viidettä maailmanmestaruutta. Hän luisteli 1000 metriä aikaan 1,08,01 ja oli neljäs.

Kyou-Hyuk Leen ensimmäisen päivän vahvat luistelut molemmilla matkoilla toivat johtoaseman 68,335 pisteellä. Venäjän Dmitry Lobkov on toisena (68,510) ja Korean Tae-Bum Mo kolmantena (68,590). Mika Poutala on hienosti viidentenä (68,720). Hän on vain 0,13 sekunnin päässä kolmannesta sijasta.
Naisten 1000 metrillä nähtiin uusi maailmanennätys. Sen luisteli kanadalainen Christine Nesbitt ja uusi ennätys on 1.12,68. Aikaisempi ennätys 1.13,11 oli kanadalaisen Cindy Klassenin nimissä vuodelta 2006. Nesbitt nousi vahvan 1000 metrin ansiosta selkeään johtoon ensimmäisen päivän jälkeen. Hänellä on 74,270 pistettä. Toisena on saksalainen Jenny Wolf 74,825 pisteellä. Kolmantena on kiinalainen Hong Zhang (74,850).
Suomen Elina Riskun kilpailu päättyi jo 500 metrillä valitettavaan kaatumiseen takasuoralla ja diskaukseen eikä hän luistellut enää 1000 metriä.
– Mikalta erinomainen päivä ja erityisesti kauden paras tonni oli iloinen asia. Hän on hyvissä asemissa toista päivää ajatellen. Mitalitaistelu on vielä täysin avoin. On todennäköistä, että kaikki Mikan edellä olevat eivät onnistu kahdella matkalla ilman virheitä. Ja takaa voi vielä nousta kovia nimiä. Mika on joka tapauksessa nyt hyvässä iskussa. Muutenhan meillä on ollut epäonnen päivä, kun Pekka Koskela sairastui ja Elina Risku kaatui harmittavasti 500 metrillä, kertoi joukkueen valmentaja Pasi Koskela
Kilpailut jatkuvat sunnuntaina. 
Tulokset

Sprintteriluistelijoiden MM-kilpailut, Calgary, Kanada 28.-29.1.2012

1. päivä
1000 m, miehet 
1 Shani Davis (USA) 1.07,25
2 Stefan Groothuis (Hollanti) 1.07,52
3 Tae-Bum Mo (Korea) 1.07,99
4 Kyou-Hyuk Lee (Korea) 1.08,01
5 Denny Morrison (Kanada) 1.08,05
6 Dmitry Lobkov (Venäjä) 1.08,09
7 Mika Poutala (Suomi) 1.08,20

Tilanne 1. päivän jälkeen, miehet 
1 Kyou-Hyuk Lee (Korea) 68,335  
2 Dmitry Lobkov (Venäjä) 68,510
3 Stefan Groothuis (Hollanti) 68,590  
4 Tae-Bum Mo (Korea) 68,665  
5 Mika Poutala (Suomi) 68,720  
6 Shani Davis (USA) 68,785

1000 m, naiset
1 Christine Nesbitt (Kanada) 1.12,68 (uusi ME)
2 Marrit Leenstra (Hollanti) 1.14,16
3 Margot Boer (Hollanti) 1.14,37
4 Jing Yu (Kiina) 1.14,43
5 Hong Zhang (Kiina) 1.14,44
6 Heather Richardson (USA) 1.14,49
Tilanne 1. päivän jälkeen, naiset
1 Christine Nesbitt (Kanada) 74,270
2 Jenny Wolf (Saksa) 74,825  
3 Hong Zhang (Kiina) 74,850  
4 Margot Boer (Hollanti) 74,895
5 Jing Yu (Kiina) 74,935
6 Annette Gerritsen (Hollanti) 75,005  

Tommi Pullille kolme palkintopallisijoitusta viikonlopun junioreiden maailmancupissa

Tommi Pulli venyi mainioihin suorituksiin pikaluistelun junioreiden maailmancupissa Italian Collalbossa. Hän nappasi heti ensimmäisenä kilpailupäivänä kaksi palkintopallisijoitusta ja toisena päivänä vielä kolmannen.

Lauantain 500 metrillä Pulli luisteli kolmannelle sijalle ajalla 36,53. Matkan kaksoisvoitto meni Venäjälle, kun Konstantin Nikitin ja Pavel Kulizjnikov luistelivat keskenään täsmälleen saman ajan 36,48. Toiseksi parhaan suomalaissijoituksen luisteli Juho Vaittinen (37,96) ollen 18:s. Verneri Kinnunen luisteli sijalle 30 (38,79), Miro Puolakka sijalle 40 (39,88) ja Matti Yli-Ojanperä sijalle 42 (39,95).

1000 metrillä Pulli pisti vielä paremmaksi luistellen toiseksi ajalla 1.11,78. Hän jäi 7 kymmenystä matkan voittaneelle Kulizjnikoville ja oli kymmenyksen Norjan Sverre Lunde Pederseniä nopeampi. Kinnunen ja Vaittinen jakoivat yhdessä Puolan Kamil Ziemban kanssa kilpailun 17. sijan. Kaikki luistelivat ajan 1.15,75. Matti Yli-Ojanperä oli 41. ajallaan 1.20,60.

Sunnuntain 500 metrillä Pulli luisteli jälleen kolmen parhaan joukkoon. Hän oli kolmas päihittäen neljänneksi luistelleen Hollannin Niels Olivierin vain tuhannesosan erolla. Aika oli hiukan lauantaista heikompi: 37,042. Matkan lauantaina voittanut venäläiskaksikko ei sunnuntaina luistellut 500 metriä lainkaan. Voitto meni tällä kertaa Hollannin Ruben Romeijnille ja toiseksi luisteli Ruotsin David Andersson.

Muutkaan suomalaiset eivät pystyneet parantamaan lauantain aikaansa 500 metrillä. Vaittinen oli sijalla 23 (39,46), Kinnunen oli sijalla 25 (39,54), Puolakka sijalla 33 (40,36) ja Yli-Ojanperä sijalla 35 (40,52). Kinnusen ensimmäinen luistelu päättyi kaatumiseen, kun hänen parinsa kaatui ensimmäisessä kaarteessa ja aikaansai myös Kinnusen kaatumisen. Kinnunen sai uusia luistelunsa.

– 500 metrillä oli epäonnea. Verneri kaatui parinsa kaatumisen takia, Juho horjahti ensimmäisessä kaarteessa ja melkein kaatui. Tommilla matka lähti liikkeelle loistavasti, mutta toinen kaarteeseen meno epäonnistui täysin, mikä pilasi luistelun, kertoi joukkueen valmentaja Pirjo Lehtinen.

Maailmancupissa debytoinut Anni Mattila suoriutui lauantain kilpailu-urakastaan mainiosti luistellen sekä 500 metrillä että 1000 metrillä oman ennätyksensä. 500 metrillä aika 43,28 toi sijan 26 ja 1000 metrillä aika 1.27,17 sijan 24. Sunnuntaina hän luisteli 500 metrillä ajan 43,61 ja oli 20.

Sunnuntain kilpailuohjelmaan kuuluivat 500 metrin lisäksi 1500 metriä ja massastartti, jossa miehillä on matkana 12 kierrosta ja naisilla 8. 1500 metrillä Suomea edustivat Pulli, Vaittinen ja Kinnunen. Pulli oli matkan seitsemänneksi nopein. Kinnunen luisteli sijalle 16 omalla ennätyksellään 1.56,881. Vaittinen oli 23. (1.59,55).

– Vernerin suoritus oli päivän positiivisin. Tommilla luistelu oli perus hyvää. Juho lähti liikkeelle liian hiljaa, arvioi Lehtinen.

Massastartti luisteltiin kilpailupäivän päätteeksi. Mattila oli naisten sarjassa 8. Miesten sarjassa Pulli oli 10., Vaittinen 20. Kinnunen kaatui, kun tuli toisen luistelijan tönäisemäksi.

– En ole kyllä massastartin kannattaja. Se on turhan vaarallista, kun laitetaan 28 luistelijaa samaan aikaan radalle. Laidathan siinä kolisee. Onneksi ei sattunut mitään vakavaa. Luistelijat kyllä tykkäävät tästä lajista, kertoi Lehtinen.

Pikaluistelun junioreiden maailmancup
Collalbo, Italia
28.-29.1.2012
Tulokset

Lauantai 28.1.2012

Naiset 500 m
1 Vanessa BITTNER (ITÄVALTA) 39,97
2 Letitia de JONG (HOLLANTI) 40,58
3 Paola SIMIONATO (ITALIA) 41,02

26 Anni MATTILA (SUOMI) 43,28

Naiset 1000 m

1 Antoinette de JONG (HOLLANTI) 1.19,97
2 Letitia de JONG (HOLLANTI) 1.20,15
3 Vanessa BITTNER (ITÄVALTA)1.20,47

24 Anni MATTILA (SUOMI) 1.27,17
24 Kristina ODINTSOVA (Valko-Venäjä) 1.27,17

Miehet 500 m

1 Konstantin NIKITIN (VENÄJÄ) 36,48
1 Pavel KULIZJNIKOV (VENÄJÄ) 36,48
3 Tommi PULLI (SUOMI) 36,53

18 Juho VAITTINEN (SUOMI) 37,96
30 Verneri KINNUNEN (SUOMI) 38,79
40 Miro PUOLAKKA (SUOMI) 39,88
42 Matti YLI-OJANPERÄ (SUOMI) 39,95

Miehet 1000 m

1 Pavel KULIZJNIKOV (VENÄJÄ) 1.11,08
2 Tommi PULLI (SUOMI) 1.11,78
3 Sverre Lunde PEDERSEN (NORJA) 1.11,88

17 Verneri KINNUNEN (SUOMI) 1.15,75
17 Kamil ZIEMBA (PUOLA) 1.15,75
17 Juho VAITTINEN (SUOMI) 1.15,75

41 Matti YLI-OJANPERÄ (SUOMI) 1.20,60

Sunnuntai 29.1.2012

Naiset 500 m

1 Vanessa BITTNER (ITÄVALTA) 40,53
2 Letitia DE JONG (HOLLANTI) 40,71
3 Tatyana KARANNIKOVA (Venäjä) 40,91

20 Anni MATTILA (SUOMI) 43,61

Miehet 500 m

1 Ruben ROMEIJN (HOLLANTI) 36,78
2 David ANDERSSON (RUOTSI) 36,84
3 Tommi PULLI (SUOMI) 37,042
4 Niels OLIVIER (HOLLANTI) 37,043

23 Juho VAITTINEN (SUOMI) 39,46
25 Verneri KINNUNEN (SUOMI) 39,54
33 Miro PUOLAKKA (SUOMI) 40,36
35 Matti YLI-OJANPERÄ (SUOMI) 40,52

Miehet 1500 m

1 Sverre Lunde PEDERSEN (NORJA) 1:49,49
2 Thomas KROL (HOLLANTI) 1:50,05
3 Kai VERBIJ (HOLLANTI) 1:50,72

7 Tommi PULLI (SUOMI) 1:52,80
16 Verneri KINNUNEN (SUOMI) 1:56,881
23 Juho VAITTINEN (SUOMI) 1:59,55

Naiset massastartti

1 Vanessa BITTNER (ITÄVALTA) 4.56,84
2 Paola SIMIONATO (ITALIA) 4.57,84
3 Pien KEULSTRA (HOLLANTI) 4.58,16

8 Anni MATTILA (SUOMI) 5.03,29

Miehet massastartti

1 Sverre Lunde PEDERSEN (NORJA) 6.36,27
2 Kristian Reistad FREDRIKSEN (NORJA) 6.38,85
3 Thomas KROL (HOLLANTI) 6.39,02

10 Tommi PULLI (SUOMI) 6.42,68
20 Juho VAITTINEN (SUOMI) 7.00,63
25 Verneri KINNUNEN (SUOMI) 4 kierrosta

Lisätietoja
Pirjo Lehtinen p. 040-8336392

Mika Poutala MM:ssa kolmantena ennen viimeistä lajia

Mika Poutala onnistui erinomaisesti sprinttereiden maailmanmestaruuskilpailujen toisen päivän ensimmäisessä lajissa 500 metrillä Calgaryn nopealla jäällä.

Hän luisteli matkan kauden parhaaseen aikaansa 34,38, joka uupuu vain seitsemän sadasosasekuntia hänen nimissään olevasta Suomen ennätyksestä. Poutala oli 500 metrin toiseksi nopein, sillä vain japanilainen Joji Kato pystyi alittamaan Poutalan ajan. Kato luisteli 34,35. Kolmas oli Tae-Bum Mo (Korea) ajalla 34,42.

Poutalan huippuluistelu nosti hänet kokonaiskilpailun kolmanneksi ennen viimeistä lajia 1000 metrin luistelua. Johdossa on korealainen Kyou-Hyuk Lee 103,005 pisteellä. Kakkosena on hänen maanmiehensä Tae-Bum Mo 103,085 pistellä. Poutalalla on 103,100 pistettä eli hän on vain kolmen sadasosan päässä kakkostilasta. Ykköstilakin on vain 0,19 sekunnin päässä.
Naisten toisen päivän 500 metrillä nähtiin uusi historiallinen maailmanennätys. 26-vuotias kiinalainen Jing Yu pystyi ensimmäisenä naisena alittamaan 37 sekunnin rajan luistelemalla uudeksi maailmanennätykseksi 36,94. Entinen ennätys 37,00 oli saksalaisen Jenny Wolfin nimissä, jonka hän oli luistellut Salt Lake Cityssä 2009. Yu nousi myös pisteissä johtoon ennen viimeistä lajia 1000 metriä. Kakkosena on lauantaina maailmanennätyksen 1000 metrillä luistellut kanadalainen Christine Nesbitt
Tulokset

Sprintteriluistelijoiden MM-kilpailut, Calgary, Kanada 28.-29.1.2012

2. päivä
500 m, miehet 
1 Joji Kato (Japani) 34,35
2 Mika Poutala (Suomi) 34,38
3 Tae-Bum Mo (Korea) 34,42
4 Yuya Oikawa (Japani) 34,43
5 Jamie Gregg (Kanada) 34,48
5 Hein Otterspeer (Hollanti) 34,48
Tilanne ennen viimeistä lajia, miehet 
1 Kyou-Hyuk Lee (Korea) 103,005
2 Tae-Bum Mo (Korea) 103,085  
3 Mika Poutala (Suomi) 103,100
4 Dmitry Lobkov (Venäjä) 103,220  
5 Stefan Groothuis (Hollanti) 103,330
6 Joji Kato (Japani) 103,450  
500 m, naiset
1 Jing Yu (Kiina) 36,94 (uusi ME)
2 Beixing Wang (Kiina) 37,32
3 Sang-Hwa Lee (Korea) 37,36
4 Annette Gerritsen (Hollanti) 37,75
5 Judith Hesse (Saksa) 37,79
6 Margot Boer (Hollanti) 37,83
Tilanne ennen viimeistä lajia, naiset
1 Jing Yu (Kiina) 111,875  
2 Christine Nesbitt (Kanada) 112,160  
3 Beixing Wang (Kiina) 112,695  
4 Hong Zhang (Kiina) 112,720  
5 Margot Boer (Hollanti) 112,725  
6 Annette Gerritsen (Hollanti) 112,755  
7 Jenny Wolf (Saksa) 112,865  

Pekka Koskela sairastui ja MM-kilpailut hänen osaltaan ovat ohi

Pekka Koskela sairastui ja hän ei tule starttaamaan tänään alkaviin sprintteriluistelijoiden MM-kilpailuihin. Hänellä on virusperäiset oireet, jotka antoivat jo merkkejä perjantaina, mutta hän oli kuitenkin mukana perjantai-illan pariarvonnassa.

– Valitettavasti tässä kävi näin. Pekka oli aamulla kuin kuolleista herännyt ja mitään ei ollut tehtävissä. Mika Poutala on kuitenkin terveenä, kuten Elina Riskukin, joten he ovat nyt edustamassa Suomea näissä kilpailuissa, kertoi joukkueen valmentaja Pasi Koskela.

Poutala MM-avauslajissa 500 metrillä viides

Mika Poutala jäi MM-kilpailuissa Calgaryssa pitämään yksin Suomen miessprinttereiden mainetta yllä, kun Pekka Koskela joutui jäämään sivuun sairastuttuaan. Poutala aloittikin tehtävänsä hyvin, kun hän luisteli avausmatkalla 500 metrillä viidenneksi parhaan ajan 34,62.

Miesten avausmatkan nopein oli nelinkertainen maailmanmestari, Korean Kyou-Hyuk Lee. Hän luisteli kovan ajan 34,33 ja osoitti syttyvänsä MM-kilpailuihin vaatimattomasti sujuneiden maailmancup –kilpailujen jälkeen. 
Naisten 500 metrin nopein oli Saksan Jenny Wolf, joka luisteli hyvään ajan 37,35. MM-debyyttiään tekevältä Suomen Elina Riskulta kisat käynnistyivät epäonnekkaasti. Hän kaatui ja hänet merkittiin diskatuksi. 
Kilpailujen ensimmäinen päivä jatkuu vielä 1000 metrin luisteluilla.  
Tulokset

Sprintteriluistelijoiden MM-kilpailut, Calgary, Kanada 28.-29.1.2012

1. päivä
500 m, miehet 
1 Kyou-Hyuk Lee (Korea) 34,33
2 Dmitry Lobkov (Venäjä) 34,46
3 Muncef Ouardi (Kanada) 34,54
4 Joji Kato (Japani) 34,56
5 Mika Poutala (Suomi) 34,62
6 Tae-Bum Mo (Korea) 34,67

500 m, naiset
1 Jenny Wolf (Saksa) 37,35
2 Beixing Wang (Kiina) 37,50
3 Hong Zhang (Kiina) 37,63
4 Annette Gerritsen (Hollanti) 37,67
5 Sang-Hwa Lee (Korea) 37,70
6 Margot Boer (Hollanti) 37,71
27 Elina Risku (Suomi) DQ

Koskela ja Poutala hyvässä iskussa MM-kisoihin

Kun sprintteriluistelijoiden MM-kilpailut käynnistyvät lauantaina Kanadan Calgaryssa, niin startissa ei ole yhtään selvää ennakkosuosikkia. Edellisen viikonlopun maailmancup Salt Lake Cityssä osoitti, että peli on täysin avoin ja mitaleille on monta hyvää ehdokasta. Näiden joukossa on ehdottomasti Suomen kaksikko Pekka Koskela ja Mika Poutala. Molemmat näyttivät, että 500 metriä ja 1000 metriä kulkevat kärkivauhtia ja he pystyivät tekemään vaadittavat neljä luistelua varmasti. Siitä oli osoituksena Pekka Koskelan yhteispisteiden uusi Suomen ennätys, joka ei jäänyt kauaksi voimassa olevasta maailmanennätyksestäkään. Myös Mika Poutalan yhteispisteet olisivat kaataneet entisen Suomen ennätyksen.

Nelinkertainen sprintterein maailmanmestari, Korean Kyuo-Hyuk Lee ei ole ollut tänä vuonna sellaisessa vauhdissa, jolla viides maailmanmestaruus irtoaisi. Hänen maanmiehensä Tae-Bum Mo on ollut alkukauden maailmancupeissa vahva molemmilla matkoilla, mutta häneltäkään Salt Lake Cityn osakilpailu ei sujunut alkukauden malliin. Vuonna 2009 maailmanmestaruuden voittanut yhdysvaltalainen Shani Davis on löytänyt nyt 1000 metrille hyvän vauhdin, mutta 500 metriä on ollut hänen kompastuskivi.

Maailmanmestaruus ratkeaa molempina päivinä luisteltavien 500 metrin ja 1000 metrin yhteispisteiden perusteella.

– Kisa-aikataulu on tiivis, kun kahtena viikonloppuna peräkkäin vedetään neljä matkaa. Siksi tässä välissä pitää ottaa rennosti. Pientä vauhtia ja tuntumaa käydään hakemassa jäältä ja sen jälkeen äkkiä pois, kertoi Pekka Koskela.

– Tämän viikon harjoitukset ovat menneet tosi mukavasti ja koko ajan mennään eteenpäin. Päällä on jännittävä ja odottava fiilis viikonlopulle. Mitä vain voi tapahtua, totesi puolestaan Mika Poutala.

– Salt Lakessa oltiin hieman hitaammissa olosuhteissa, mitä alun perin ajateltiin ja toisaalta toivottiin. Nyt on Calgaryssa katsottu MM-jäitä pari treenipäivää ja tällä hetkellä ollaan kovemmalla jäällä. Katsotaan, mitä se viikonloppuna tulee olemaan. Nyt pyöritetään maltilla perussettiä ensimmäiseen starttiin saakka ja sitten aletaan nähdä kuinka Pohjois-Amerikan paletti saatiin nippuun, kertoi joukkueen valmentaja Pasi Koskela.

Suomen mieskaksikon lisäksi MM-kilpailuissa on mukana naisedustajanamme 19-vuotias Elina Risku. Hänelle Calgaryn kilpailut ovat ensimmäiset aikuisten MM:t. Risku kiersi alkukauden aikuisten maailmancupit, joissa hän osoitti varmuutta, ennakkoluulottomuutta ja hyvää kehityspotentiaalia.

Sprintteriluistelijoiden MM-kilpailut, Calgary, Kanada

Ohjelma (Suomen aikaa)

La 28.1. klo 21.05
    500 m, naiset
    500 m, miehet
    1000 m, naiset
    1000 m, miehet

Su 29.1. klo 21.05
    500 m, naiset
    500 m, miehet
    1000 m, naiset
    1000 m, miehet
        
Yle TV2:n lähetykset

La 28.1.   
    23.25 – 01.30

Su 29.1.
    11.30 – 12.20
    22.05 – 22.45
    23.45 – 00.20
________________________________________

Lisätietoja
Pasi Koskela +358 40 5165 752
Esko Lummelampi p. 0500 240 029

 

Sprinttereiden MM-kisat Veikkauksen pelikohteena

Sprinttereiden MM-kisat Calgaryssä on tulevana viikonloppuna myös Veikkauksen pelikohteena Voittajavedossa.

Lauantai:

SUPERKAKSARI 4: Pikaluistelun MM, miesten 500 m, Calgary 21.31
SUPERKAKSARI 5: Pikaluistelun MM, miesten 1000 m, Calgary 23.14

Sunnuntai:

SUPERKAKSARI 3: Pikaluistelun MM, miesten 500 m, Calgary 21.31
SUPERKAKSARI 4: Pikaluistelun MM, miesten 1000 m, Calgary 23.08

Kohteet ovat pelattavissa osoitteessa:

https://www.veikkaus.fi/fi/urheilu
 

Junioreiden maailmancup jatkuu Italian Collalbossa

Pikaluistelun junioreiden maailmancupin kolmas osakilpailu käydään Italian Collalbossa tulevana viikonloppuna. Suomella on mukana kuusihenkinen joukkue.

Mukana ovat Juho Vaittinen, Verneri Kinnunen, Tommi Pulli, Miro Puolakka, Matti Yli-Ojanperä ja Anni Mattila. Heistä Mattila on mukana ensimmäistä kertaa.

Joukkue on leireillyt Collalbossa jo viime viikosta lähtien lukuun ottamatta Matti Yli-Ojanperää, joka pääsee armeijasta matkustamaan paikalle vasta torstaina.

– Ilmat ovat olleet tosi hyvät ja, jos sama jatkuu, ennätykset paukkuvat viikonloppuna, ennustaa joukkueen valMiehettaja Pirjo Lehtinen. Tuuleton, aurinkoinen ja noin 10-asteinen sää kiidätti joukkueen luistelijoita ennätyksiin viime viikonlopun kilpailuissa.

– Viikonlopun suhteen ollaan odottavin ja hyvin mielin. Tommi taistelee varmasti palkintosijoista, ja Juholla ja Vernerillä on hyvät mahdollisuudet luistella 1500 metriä 1.55:n pintaan, arveli Lehtinen.

– Kaikki ovat terveinä ja Tommilakin viime viikonloppuna orastanut nuha on saatu kuriin.

Maailmancupin osakilpailun päättää nuorten olympialaisissakin nähty massastartti, johon suomalaisetkin osallistuvat.

Junioreiden maailmancup
Collalbo, Italia

28.-29.1.2012, ajat Suomen aikaa

Lauantai 28.1.2012
kello 12.00

500m Naiset (Mattila)
500m Miehet (Pulli, Kinnunen, Vaittinen, Puolakka, Yli-Ojanperä)
1000m Naiset
1000m Miehet (Pulli, Kinnunen, Vaittinen, Yli-Ojanperä)

Sunnuntai 29.1.2012
kello 11.00
500m Naiset (Mattila)
500m Miehet (Pulli, Kinnunen, Vaittinen, Puolakka, Yli-Ojanperä)
1500m Naiset
1500m Miehet (Pulli, Kinnunen, Vaittinen, Yli-Ojanperä)
Massastartti (8 kierrosta) Naiset (Mattila)
Massastartti (12 kierrosta) Miehet (Pulli, Kinnunen, Vaittinen, Yli-Ojanperä)

Lisätietoja
Pirjo Lehtinen p. 040-8336392

Pekka Koskela, Mika Poutala ja Elina Risku sprinttereiden MM-kisoissa Calgaryssä

Sprinttereiden MM-kisat kilpaillaan tulevana viikonloppuna Calgaryssä. Kilpailuohjelmassa on sekä lauantaina että sunnuntaina 500 m ja 1000 m. Maailmanmestaruudet ratkaistaan siten neljän matkan yhteispisteiden perusteella.

Suomen joukkueessa kilpailevat Pekka Koskela, Mika Poutala ja Elina Risku.

Joukkueenjohtajana toimii laji- ja valmennuspäällikkö Pasi Koskela puh. 040 516 5752.

Aikataulu:

Ajat Suomen aikaa, muutokset mahdollisia.

Lauantai 28.1. klo 21.00

500 m naiset
500 m miehet
1000 m naiset
1000 m miehet

Sunnuntai 29.1. klo 21.00

500 m naiset
500 m miehet
1000 m naiset
1000 m miehet

TV-lähetykset

La 28.01. 23.25 – 01.30 YLE TV2
Su 29.01. 11.30 – 12.20 YLE TV2
Su 29.01. 22.05 – 22.45 YLE TV2
Su 29.01. 23.45 – 00.20 YLE TV2

Pekka Koskela luisteli yhteispisteiden Suomen ennätyksen Salt Lake Cityssä

Pekka Koskelan neljä erinomaista luistelua viime viikonvaihteen Salt Lake Cityn maailmancupissa toivat hyvien sijoitusten lisäksi uuden Suomen ennätyksen sprinttimatkojen yhteispisteissä. Eli juuri niissä pisteissä, joilla tulevana viikonloppuna MM-mitalit ratkaistaan. Pistelaskennassa 500 metrin aika on suoraan pisteitä ja 1000 metrin aika muutetaan pisteiksi jakamalla kahdella.

Koskela luisteli kovan sarjan. Kilpailujen ensimmäisenä päivänä 500 metriä meni aikaan 34,49 ja 1000 metriä aikaan 1.07,95. Toisena päivänä vastaavat matkat menivät aikoihin 34,72 ja 1.08,17. Näistä kertyi uusi yhteispisteiden Suomen ennätys 137,270. Entinen ennätys oli 138,840, jonka hän luisteli tammikuussa 2007 Norjan Hamarissa. 
Pekka Koskelan Salt Lake Cityn pisteet eivät jääneet kauaksi kanadalaisen Jeremy Wotherspoonin nimissä olevasta maailmanennätyksestä 137,230. Sen Wotherspoon luisteli Calgaryssa tammikuussa 2003. 
Myös Mika Poutala teki Salt Lake Cityssä hyvän sarjan 34,57 – 1.08,39 – 34,74 – 1.08,81. Siitä sarjasta kertyi 137,910 pistettä ja sekin olisi alittanut vanhan Suomen ennätyksen. Nyt se jäi tilastoihin Poutalan uutena henkilökohtaisena ennätyksenä. 

Mika Poutala jälleen toiseksi B-ryhmän 1000 metrillä

Mika Poutala on noussut hyvään 1000 metrin kuntoon. Hän luisteli Salt Lake Cityn maailmancupin toisen päivän B-ryhmässä mainion ajan 1.08,81. Edellisenä päivänä matka taittui ajassa 1.08,39. Ryhmän nopein oli hollantilainen Hein Otterspeer henkilökohtaisella ennätysajallaan 1.08,08.

Sijoitus tiesi Poutalalle jälleen 19 maailmancup –pistettä. Enemmän on kuitenkin merkitystä sillä, että nyt hän on menossa hyvässä kunnossa kohti ensi viikonloppuna luisteltavia sprinttereiden MM-kilpailuja. 
Tulokset

Pikaluistelun maailmancup, Salt Lake City, USA

2. päivä

Miehet 1000 m, B-ryhmä
1 Hein Otterspeer (Hollanti) 1.08,08
2 Mika Poutala (Suomi) 1.08,81
3 Michel Mulder (Hollanti) 1.09,12
4 Lucas Makowsky (Kanada) 1.09,16
5 Aleksandr Lebedev (Venäjä) 1.09,18
6 Kyle Parrott (Kanada) 1.09,43

Mika Poutala luisteli 1000 metrin B-ryhmässä kakkoseksi

Mika Poutala on löytämässä hyvän vauhdin MM-kilpailujen lähestyessä myös 1000 metrillä.

Hän luisteli B-ryhmässä ajan 1.08,39 ja sijoittui toiseksi. Hän otti samalla 19 maailmancup –pistettä. Ryhmän nopein oli latvialainen Haralds Silovs luistelemalla uudeksi Latvian ennätykseksi 1.07,87. 

Salt Lake Cityn osakilpailu jatkuu sunnuntaina samalla ohjelmalla kuin lauantaina. Ensin A-ryhmäläiset luistelevat 500 metrin ja 1000 metrin kilpailunsa ja sen jälkeen B-ryhmäläisillä on samat matkat.
Tulokset

Pikaluistelun maailmancup, Salt Lake City, USA

1. päivä

Miehet 1000 m, B-ryhmä
1 Haralds Silovs (Latvia) 1.07,87
2 Mika Poutala (Suomi) 1.08,39
3 Daniel Greig (Australia) 1.08,85
4 Artyom Kuznetsov (Venäjä) 1.08,87
5 Keiichiro Nagashima (Japani) 1.08,91
6 Aleksandr Lebedev (Venäjä) 1.09,01

Koskela seitsemäs ja Poutala kahdeksas Salt Lake Cityn 500 metrillä

Pikaluistelun maailmancupin toisena päivänä Salt Lake Cityssä nähtiin mielenkiintoinen pari, kun suomalaiset Pekka Koskela ja Mika Poutala luistelivat toisiaan vastaan 500 metrillä. Kumpikaan luistelijoista ei saanut tykkistarttia, mutta pääsivät hyvään kierrosvauhtiin.

Pekka Koskelan luistelu meni kuitenkin osittain piloille, sillä hän horjahti pahasti viimeisessä sisäkaarteessa eikä saanut loppusuoralle parasta vauhtia. Siitä huolimatta hän luisteli ajan 34,72 ja oli seitsemäs. Hyvää iskuun päässyt Mika Poutala luisteli ajan 34,74 ja oli kahdeksas.

Kolmas suomalainen Markus Puolakka ei päässyt toisenakaan päivänä lähellekään omaa tasoaan. Hän luisteli jaan 35,38 ja oli 19:s. Hänen luisteluaan häiritsi hänen parinsa hollantilaisen Ronald Mulderin ratarikko viimeisessä kaarteessa.
Päivän nopein oli venäläinen Dmitrij Lobkov ajalla 34,54. Japanilainen Keiichiro Nagashima hävisi kolme sadasosaa. 
Kilpailut jatkuvat 1000 metrin luisteluilla. Pekka Koskela luistelee A-ryhmässä ja Mika Poutala B-ryhmässä.
Tulokset

Pikaluistelun maailmancup, Salt Lake City, USA

2. päivä

Miehet 500 m, A-ryhmä
1 Dmitrij Lobkov (Venäjä) 34,54
2 Keiichiro Nagashima (Japani) 34,57
3 Tucker Fredricks (USA) 34,62
4 Laurent Dubreuil (Kanada) 34,66
5 Michel Mulder (Hollanti) 34,67
6 Jan Smeekens (Hollanti) 34,70
7 Pekka Koskela (Suomi) 34,72
8 Mika Poutala (Suomi) 34,74

19 Markus Puolakka (Suomi) 35,38

Koskela nousi palkintokorokkeelle 1000 metrillä

Pekka Koskela luisteli erinomaisen 1000 metrin kilpailun Salt Lake Cityn maailmancupin toisena päivänä. Hän luisteli ajan 1.08,17 ja oli sillä kolmas. Koskela tai kukaan mukaan suomalainen ei ole ollut pitkään aikaan 1000 metrillä maailmancupin palkintokorokkeella ja tämänkin kauden Koskela aloitti maailmancupin B-ryhmässä. Suorituskunnon kehitys on lupaavaa viikon päästä luisteltavia MM-kilpailuja ajatellen.

Myös yhdysvaltalainen Shani Davis on parantanut vauhtiaan alkukaudesta huikeasti. Hän voitti ensimmäisen päivän 1000 metrin kilpailun ja hän toisti sen toisena päivänä. Hänen aikansa oli 1.07,70. Kakkoseksi luisteli hollantilainen Stefan Groothuis ajallaan 1.07,94.
– Nyt Pekka luisteli tonnin hyvin maaliin asti. Se oli avain tämän päivän tulokseen, totesi joukkueen valmentaja Pasi Koskela.
– 500 metrillä meillä oli mielenkiintoinen tilanne, kun Pekka ja Mika Poutala luistelivat parina. Pojat olivat siitä innoissaan ja hyvinhän se menikin. Kumpikaan ei saanut mitään parasta mahdollista lähtöä, mutta kaarteessa painopiste alkaa löytyä. Pekan horjahdus viimeisessä kaarteessa verotti tietysti vähän. Aivan valmista luistele ei vielä ole, mutta olemme nyt hyvällä tiellä. Täällä on ollut selvästi hitaampi jää kuin edellisenä päivänä, jatkoi Pasi Koskela.
Tulokset

Pikaluistelun maailmancup, Salt Lake City, USA

2. päivä

Miehet 1000 m, A-ryhmä
1 Shani Davis (USA) 1.07,70
2 Stefan Groothuis (Hollanti) 1.07,94
3 Pekka Koskela (Suomi) 1.08,17
4 Denny Morrison (Kanada) 1.08,21
5 Dmitry Lobkov (Venäjä) 1.08,24
6 Sjoerd de Vries (Hollanti) 1.08,29

Pekka Koskela omalla ennätyksellään viides Salt Lake Cityn 500 metrillä

Pekka Koskela sijoittui hienosti viidenneksi Salt Lake Cityssä luisteltavassa maailmancupin ensimmäisen päivän 500 metrillä. Koskela teki henkilökohtaisen ennätyksen 34,49 parantaen yhdellä sadasosalla entistä ennätystään. Koskelan luistelu oli varsin lupaava jatkoa ajatellen.

Myös Mika Poutala onnistui hyvin. Hän oli yhdeksäs ajallaan 34,57. Sen sijaan nyt A-ryhmässä luistellut kolmas suomalainen Markus Puolakka ei onnistunut odotusten mukaisesti. Hän ei ollut sinut nopean jään kanssa ja luisteli ajan 35,41 ollen 20:s.
500 metrin nopein oli japanilainen Keiichiro Nagashima ajallaan 34,37. Hollannin Jan Smeekens oli kakkonen ajallaan 34,40 ja isäntämaan Tucker Fredricks kolmas (34,45).
Kilpailut jatkuvat vielä tänään 1000 metrin matkalla. Pekka Koskela luistelee A-ryhmässä ja Mika Poutala B-ryhmässä.

Tulokset
Pikaluistelun maailmancup, Salt Lake City, USA

1. päivä

Miehet 500 m
1 Keiichiro Nagashima (Japani) 34,37
2 Jan Smeekens (Hollanti) 34,40
3 Tucker Fredricks (USA) 34,45
4 Jamie Gregg (Kanada) 34,47
5 Pekka Koskela (Suomi) 34,49
6 Tae-Bum Mo (Korea) 34,51
9 Mika Poutala (Suomi) 34,57
20 Markus Puolakka (Suomi) 35,41

Pekka Koskela luisteli kuudenneksi Salt Lake Cityn 1000 metrillä

Pekka Koskela jatkoi hyvää luisteluaan myös 1000 metrin maailmancupin osakilpailussa Salt Lake Cityssä. Hän luisteli ajan 1,07,95 ja oli kuudes.

Takaisin huippukuntoon noussut, matkan maailmanennätyksen haltija yhdysvaltalainen Shani Davis luisteli voittoajakseen 1.07,20. Kakkonen oli kanadalainen Denny Morrison (1.07,39) ja kolmas hollantilainen Stefan Groothuis (1.07,45).

– Nyt eivät sijoitukset oli ensisijaisia, vaan ajat ja ero muihin. Olemme maailman kärjen vauhdissa ja sekä Pekalla että Mikalla on vara vielä parantaa. Parannukset ovat kiinni aivan pikkuasioista. Mika ilahdutti 500 metrin hyvällä luistelullaan ja osoitti olevansa aivan kärkimiehiä. Pekka luisteli molemmat matkat hyvin. Tonnin lähtö ei mikään erinomainen, siinä tuli muutama hutipotku, kertoi joukkueen valmentaja Pasi Koskela.
Tulokset

Pikaluistelun maailmancup, Salt Lake City, USA

1. päivä

Miehet 1000 m, A-ryhmä
1 Shani Davis (USA) 1.07,20
2 Denny Morrison (Kanada) 1.07,39
3 Stefan Groothuis (Hollanti) 1.07,45
4 Sjoerd de Vries (Hollanti) 1.07,74
5 Jamie Gregg (Kanada) 1.07,92
6 Pekka Koskela (Suomi) 1.07,95
7 Dmitry Lobkov (Venäjä) 1.08,01 

Tuomas Rahnaston massastartti päättyi kaatumiseen nuorten olympialaisissa

Nuorten olympialaisissa kokeiluluontoisena lajina luisteltu massastartti oli täynnä vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Kaatumisia nähtiin paljon. Kaatumiseen päättyi myös Tuomas Rahnaston kilpailu, kun kahden kierroksen luistelun jälkeen luistimen terä osui yhteen korealaisen luistelijan terän kanssa.

– Siinä ehtivät toiset puoli kierrosta karkuun, joten peli oli menetetty, kertoi valmentaja Jason Andberg.

– Kilpailussa oli 26 luistelijaa ja radalla oli ahdasta. Luistimet kilkkailivat jatkuvasti toisiinsa ja kaatumisia oli paljon. Olihan tämä ihan mielenkiintoinen kokemus, mutta saa nähdä, miten lajia kehitetään, koska kilpailu sai valmentajien keskuudessa kriittistä palautetta, jatkoi Andberg.

Massastartin voiton vei Kiinan Fan Yang, joka pokkasi samalla kolmannen kultamitalinsa nuorten olympialaisissa. Toiseksi luisteli Japanin Seitaro Ichinohe ja kolmanneksi Venäjän Vasiliy Pudushkin.

Nuorten olympialaisten päättäjäisiä vietetään sunnuntaina. Sitä ennen Suomen pikaluistelujoukkue suunnittelee ainakin kannustavansa Suomen jääkiekkojoukkuetta tänään välierissä.

Talvilajien ensimmäiset Nuorten Olympialaiset järjestetään 13.–22.1.2012 Innsbruckissa, Itävallassa. Kisoihin osallistuvat nuoret ovat iältään 14–18-vuotiaita ja yhteensä tapahtumaan ottaa osaa yli 1000 urheilijaa 70 eri maasta. Pikaluistelussa kilpailevat vuosina 1996 ja 1997 syntyneet.

Nuorten Olympialaiset 13.-22.1.2012, Innsbruck, Itävalta

Perjantai 20.1.2012

Pojat, massastartti 12 kierrosta

1 YANG Fan (Kiina) 7:10.23
2 ICHINOHE Seitaro (Japani) 7:11.45
3 PUDUSHKIN Vasiliy (Venäjä) 7:12.83

26 RAHNASTO Tuomas 3 kierrosta