Koskela ja Poutala hyvässä iskussa MM-kisoihin

Kun sprintteriluistelijoiden MM-kilpailut käynnistyvät lauantaina Kanadan Calgaryssa, niin startissa ei ole yhtään selvää ennakkosuosikkia. Edellisen viikonlopun maailmancup Salt Lake Cityssä osoitti, että peli on täysin avoin ja mitaleille on monta hyvää ehdokasta. Näiden joukossa on ehdottomasti Suomen kaksikko Pekka Koskela ja Mika Poutala. Molemmat näyttivät, että 500 metriä ja 1000 metriä kulkevat kärkivauhtia ja he pystyivät tekemään vaadittavat neljä luistelua varmasti. Siitä oli osoituksena Pekka Koskelan yhteispisteiden uusi Suomen ennätys, joka ei jäänyt kauaksi voimassa olevasta maailmanennätyksestäkään. Myös Mika Poutalan yhteispisteet olisivat kaataneet entisen Suomen ennätyksen.

Nelinkertainen sprintterein maailmanmestari, Korean Kyuo-Hyuk Lee ei ole ollut tänä vuonna sellaisessa vauhdissa, jolla viides maailmanmestaruus irtoaisi. Hänen maanmiehensä Tae-Bum Mo on ollut alkukauden maailmancupeissa vahva molemmilla matkoilla, mutta häneltäkään Salt Lake Cityn osakilpailu ei sujunut alkukauden malliin. Vuonna 2009 maailmanmestaruuden voittanut yhdysvaltalainen Shani Davis on löytänyt nyt 1000 metrille hyvän vauhdin, mutta 500 metriä on ollut hänen kompastuskivi.

Maailmanmestaruus ratkeaa molempina päivinä luisteltavien 500 metrin ja 1000 metrin yhteispisteiden perusteella.

– Kisa-aikataulu on tiivis, kun kahtena viikonloppuna peräkkäin vedetään neljä matkaa. Siksi tässä välissä pitää ottaa rennosti. Pientä vauhtia ja tuntumaa käydään hakemassa jäältä ja sen jälkeen äkkiä pois, kertoi Pekka Koskela.

– Tämän viikon harjoitukset ovat menneet tosi mukavasti ja koko ajan mennään eteenpäin. Päällä on jännittävä ja odottava fiilis viikonlopulle. Mitä vain voi tapahtua, totesi puolestaan Mika Poutala.

– Salt Lakessa oltiin hieman hitaammissa olosuhteissa, mitä alun perin ajateltiin ja toisaalta toivottiin. Nyt on Calgaryssa katsottu MM-jäitä pari treenipäivää ja tällä hetkellä ollaan kovemmalla jäällä. Katsotaan, mitä se viikonloppuna tulee olemaan. Nyt pyöritetään maltilla perussettiä ensimmäiseen starttiin saakka ja sitten aletaan nähdä kuinka Pohjois-Amerikan paletti saatiin nippuun, kertoi joukkueen valmentaja Pasi Koskela.

Suomen mieskaksikon lisäksi MM-kilpailuissa on mukana naisedustajanamme 19-vuotias Elina Risku. Hänelle Calgaryn kilpailut ovat ensimmäiset aikuisten MM:t. Risku kiersi alkukauden aikuisten maailmancupit, joissa hän osoitti varmuutta, ennakkoluulottomuutta ja hyvää kehityspotentiaalia.

Sprintteriluistelijoiden MM-kilpailut, Calgary, Kanada

Ohjelma (Suomen aikaa)

La 28.1. klo 21.05
    500 m, naiset
    500 m, miehet
    1000 m, naiset
    1000 m, miehet

Su 29.1. klo 21.05
    500 m, naiset
    500 m, miehet
    1000 m, naiset
    1000 m, miehet
        
Yle TV2:n lähetykset

La 28.1.   
    23.25 – 01.30

Su 29.1.
    11.30 – 12.20
    22.05 – 22.45
    23.45 – 00.20
________________________________________

Lisätietoja
Pasi Koskela +358 40 5165 752
Esko Lummelampi p. 0500 240 029