Tommi Pulli aloitti hyvin EM-luistelut

Tommi Pulli (19) aloitti erinomaisesti Budapestissa käytävät yleisluistelijoiden EM-kilpailut. Pulli ei jännittänyt ensimmäisiä aikuisten arvokilpailujaan, vaan luisteli avauslajissa 500 metrillä neljänneksi ajallaan 37,14. Matkan nopein oli puolalainen Konrad Niedzwiedzki, joka luisteli 36,89.

Pullin hyvä avaus antoi mukavan lisäpotkun vielä tänään luisteltavalle 5000 metrille. Sitä hän tarvitseekin, sillä 5000 metriä vaatii onnistumista, jotta paikka sunnuntain 1500 metrille varmistuu. 
– Tommin startti oli hyvä, mutta kierros ei mennyt tavoitteidemme mukaan. Kuitenkin ihan hyvä avaus. 5000 metrillä pitää ottaa vähän riskiäkin, jotta paikka varmistuu sunnuntaille. Pitää kuitenkin muistaa, että nyt luistellaan ulkona ja tilastoajat ovat halliaikoja, kertoi Tommi Pullin valmentaja Pirjo Lehtinen
Kun viime vuoden Euroopan mestari Venäjän Ivan Skobrev jäi kilpailuista loukkaantumisen vuoksi pois, taistelu mestaruudesta on hyvin mielenkiintoinen. Nelinkertainen Euroopan mestari hollantilainen Sven Kramer palasi loukkaantumisensa ja pitkän tauon jälkeen radalle. Hän oli 500 metrillä 12:s ajallaan 37,77, Hänen vahvat lajinsa ovat 5000 ja 10000 metriä.
Mestaruus ratkeaa 500, 5000, 1500 ja 10000 metrin perusteella. Kahden ensimmäisen lajin jälkeen 24 parasta pääsee 1500 metrille ja sen jälkeen 12 parasta 10000 metrille.
Tulokset

Pikaluistelun EM-kilpailut 6.-8.1.2012, Budapest, Unkari

500 m, miehet
1 Konrad Niedzwiedzki (Puola) 36.89
2 Zbigniew Brodka (Puola) 36.90
3 Jan Blokhuijsen (Hollanti) 36.93
4 Tommi Pulli (Suomi) 37.14
5 Håvard Bøkko (Norja) 37.25

6 Haralds Silovs (Latvia) 37.46