Rullaluistelu

Rullaluistelu on suosittu liikuntamuoto, jolla on paljon harrastajia Suomessa. Harrastajat koostuvat niin järjestäytymättömistä kuntoliikkujista, kuin Luisteluliiton lisenssillä kansallisissa ja kansainvälisissä kilpailuissa luistelevista urheilijoista ja kuntoilijoista.
Seurat ja muut urheilutahot järjestävät erilaisia rullaluistelukilpailuja ja -tapahtumia pikarullaluistelussa, sauvarullaluistelussa kuin kuntorullaluistelussakin vuosittain eripuolella Suomea.
Historia
Rullaluistelun historia alkaa 1700-luvulta, jolloin kehitettiin ensimmäiset rullaluistimet. 1800-luvun puolivälissä syntyivät ensimmäiset quad-rullaluistimet, joissa renkaita on kaksi edessä ja kaksi takana vierekkäin. Inline-rullaluistimet eli luistimet, joissa renkaat ovat peräkkäin, kehitettiin 1960-luvulla, mutta niiden käyttö on yleistynyt runsaasti vasta 1990-luvun alusta lähtien ja nykyisin lähes kaikki rullaluistimet Suomessa ovat inline-luistimia.
Rullaluistelun maailmanmestaruuksista on kilpailtu vuodesta 1937 lähtien. Lajin hallitsevia maita ovat Korea, Taiwan, Kolumbia, Venezuela, USA, Italia, Ranska, Belgia ja Uusi-Seelanti. MM-kilpailuissa osallistujamaita on viime vuosina ollut 50 – 70. Suomalaisten paras arvokilpailusaavutus on neljäs sija EM-kilpailujen viestissä vuonna 2006. Pikarullaluistelun SM-kilpailuita on järjestetty vuodesta 1959.
Pikarullaluistelu oli ehdokkaana viralliseksi olympialajiksi vuoden 2016 olympialaisiin seitsemän muun lajin joukossa, mutta ei tullut valituksi syksyn 2009 äänestyksessä.