Junioreiden maailmancup jatkuu Italian Collalbossa

Pikaluistelun junioreiden maailmancupin kolmas osakilpailu käydään Italian Collalbossa tulevana viikonloppuna. Suomella on mukana kuusihenkinen joukkue.

Mukana ovat Juho Vaittinen, Verneri Kinnunen, Tommi Pulli, Miro Puolakka, Matti Yli-Ojanperä ja Anni Mattila. Heistä Mattila on mukana ensimmäistä kertaa.

Joukkue on leireillyt Collalbossa jo viime viikosta lähtien lukuun ottamatta Matti Yli-Ojanperää, joka pääsee armeijasta matkustamaan paikalle vasta torstaina.

– Ilmat ovat olleet tosi hyvät ja, jos sama jatkuu, ennätykset paukkuvat viikonloppuna, ennustaa joukkueen valMiehettaja Pirjo Lehtinen. Tuuleton, aurinkoinen ja noin 10-asteinen sää kiidätti joukkueen luistelijoita ennätyksiin viime viikonlopun kilpailuissa.

– Viikonlopun suhteen ollaan odottavin ja hyvin mielin. Tommi taistelee varmasti palkintosijoista, ja Juholla ja Vernerillä on hyvät mahdollisuudet luistella 1500 metriä 1.55:n pintaan, arveli Lehtinen.

– Kaikki ovat terveinä ja Tommilakin viime viikonloppuna orastanut nuha on saatu kuriin.

Maailmancupin osakilpailun päättää nuorten olympialaisissakin nähty massastartti, johon suomalaisetkin osallistuvat.

Junioreiden maailmancup
Collalbo, Italia

28.-29.1.2012, ajat Suomen aikaa

Lauantai 28.1.2012
kello 12.00

500m Naiset (Mattila)
500m Miehet (Pulli, Kinnunen, Vaittinen, Puolakka, Yli-Ojanperä)
1000m Naiset
1000m Miehet (Pulli, Kinnunen, Vaittinen, Yli-Ojanperä)

Sunnuntai 29.1.2012
kello 11.00
500m Naiset (Mattila)
500m Miehet (Pulli, Kinnunen, Vaittinen, Puolakka, Yli-Ojanperä)
1500m Naiset
1500m Miehet (Pulli, Kinnunen, Vaittinen, Yli-Ojanperä)
Massastartti (8 kierrosta) Naiset (Mattila)
Massastartti (12 kierrosta) Miehet (Pulli, Kinnunen, Vaittinen, Yli-Ojanperä)

Lisätietoja
Pirjo Lehtinen p. 040-8336392