Uutiset
Arkisto
2018
2017
2016
2015
2014
2013
2012
2011
2010
2009
2008
2007
2006
2005

Maajoukkueen luistimiin alkaa jo löytyä vauhtia

Pekka Koskela 500 metrillä seitsemäs ja 13:s, Mika Poutalalle 7 maailmancupin pistettä.

Pekka Koskela otti 19 mc -pistettä luistelemalla kakkoseksi Milwaukeen osakilpailussa 1 000 metrin B -divisioonassa. Koskelan aika oli 1.10,08. B -divisioonan nopein oli yhdysvaltalainen Nick Pearson ajalla 1.09,85. Samoin Risto Rosendahl luisteli jo lupauksia antavasti lähdön viidenneksi ajalla 1.10,78.

Sen sijaan Janne Hänninen ei ole löytänyt otetta hyvään vauhtiin. Hän luisteli A -divisioonassa ajan 1.11,16 ja sillä hän jäi 19:nneksi.

– Kaikista sairauksista ja vaivoista huolimatta nyt alkaa näkyä jo valo tunnelin päässä. Pekka Koskelan ensimmäinen 500 metrin kisa oli hyvä, vaikka pieniä virheitä luistelussa vielä olikin. Samoin toisen päivän molemmat kisat olivat hänen kohdallaan ihan kelposuorituksia, toteaa päävalmentaja Timo Järvinen.

Mika Poutalan (kuvassa) luistelut olivat myönteisiä, hän jätti B -divisioonan viidennen sijan ajallaan monta A-miestä taakseen. Risto Rosendahlin luistelu käytännössä katsoen suoraan sairasvuoteelta oli tilanteeseen nähden hyvä, veti päävalmentaja yhteen Milwaukeen maailmancupin kaksi päivää.

Maailmancupit siirtyvät nyt Eurooppaan. Seuraavaksi luistellaan ensi viikonloppuna Heerenveenissä, jossa ovat vuorossa yleisluistelijoiden matkat.

Sprintterit kisaavat Milwaukeessa

Tänä viikonloppuna kiidetään pikamatkoja maailmancupin kolmannessa osakilpailussa.

Pikaluistelijoiden maailmancupin tämän kauden viimeinen Pohjois-Amerikassa luisteltava osakilpailu käynnistyy kaksipäiväisenä tulevana lauantaina Milwaukeessa. Osakilpailu on puhtaasi sprinttereiden kilpailu; ohjelmassa on 2 x 500 metriä, 2 x 1 000 metriä ja 100 metrin rutistus alkueristä semifinaalien kautta finaaliin.

Vaikka Suomen sprintterimiehistö ei vielä viime viikonlopun Salt Lake Cityn osakilpailussa päässyt sijoituksillaan ylvästelemään, ajat eivät olleet kuitenkaan kaukana kärkisijoista. Pieni tulos- ja päivänkunnon parannus tulee nostamaan sijoitukset odotusten tasolle. Luistelijat ovat ottaneet cupin välipäivät kevyesti ja usko parempiin sijoituksiin on vahva.

– Kaikki näyttäisi olevan ihan hyvin, oli päävalmentaja Timo Järvisen (kuvassa) lyhyt kommentti Thanksgiving Day –juhlapäivän aamuna Milwaukeesta. Meillä on 500 ja 1 000 metrillä jäällä samat miehet kuin edellisenä viikonloppuna. 100 metrin kisan osalta tehdään päätökset myöhemmin, jatkoi Järvinen.

Lauantai

Sunnuntai
klo 18.00 klo 18.00
500 m naiset B -div. 500 m naiset B -div.
500 m miehet B -div. 500 m miehet B -div.
klo 20.00 klo 20.00
500 m naiset A -div. 500 m naiset A -div.
500 m miehet A -div. 500 m miehet A -div.
1 000 m naiset A -div. 1 000 m naiset A -div.
1 000 m miehet A -div. 1 000 m miehet A -div.
100 m naiset alkuerät 100 m naiset semit
100 m miehet alkuerät 100 m miehet semit
100 m naiset finaalit
100 m miehet finaalit
1 000 m naiset B -div.
1 000 m miehet B -div.

Päävalmentaja Järvinen luottavainen vauhdin löytymiseen

Jarmo Valtosen upea Suomen ennätys 5 000 metrillä antaa uskoa tulevaisuuteen.

Pikaluistelijoillamme ja päävalmentaja Timo Järvisellä on kolmen pitkän maailmancup -päivän urakka takana Salt Lake Cityssä. Järvinen teki parhaimmillaan 17 tunnin työpäivää.

– Kova viikonlopun urakka on takana. Tuloksemme eivät olleet aivan sitä mitä odotimme, mutta saimme kuitenkin sijoituksia 20 parhaan joukkoon. Vaikka terävin kärki menee kovaa, niin me olisimme omilla ennätyksillämme olleet tuloslistoilla korkealla, Timo Järvinen totesi.

– Meidän tuloskuntomme ei ole vielä sillä tasolla, mille minä uskon sen nousevan muutaman viikon sisällä. Pekka Koskelan toinen 500 metrin kisa antoi jo hyviä viitteitä vauhdin paranemisesta. Jarmo Valtosen (kuvassa) 5 000 metrin Suomen ennätys on puolestaan edistysaskel meidän kestävyysluistelussamme. Samoin Tuomas Nieminen pystyi omaan ennätykseensä 1 000 metrillä, kertoi päävalmentaja Timo Järvinen.

– Torinoon on vielä paljon aikaa ja voi olla, että tuloslistat ovat erinäköisiä, kunhan kausi lähenee olympiakisoja. Minä uskon, että me olemme oikealla tiellä kohti hyviä tuloksia, jatkoi Järvinen.

Kotimaan kilpailukausi avattiin Seinäjoella

Kotimaan kilpailukausi avattiin Seinäjoella viikonloppuna. Naisten maajoukkueesta mukana oli Seinäjoen oma luistelija Susanna Potka. Susanna ei ollut viikonlopun suorituksiinsa täysin tyytyväinen.

Harjoitteluolosuhteet eivät ole olleet leudon sään vuoksi viime viikkoina kunnossa, kun Oulunkylän tekojäärataa jouduttiin pitämään kiinni kaksi viikkoa. Nyt rata on jälleen auki ja tekniikkaongelmista kärsinyt Susanna uskookin, että harjoitteluolosuhteiden normalisoiduttua tulostaso lähtee nousuun.

Maailmancup jatkuu Salt Lake Cityssä

Pekka Koskela avaa maailmancup-urakkansa.

Salt Lake Cityssä mukana ovat yleisluistelijoiden lisäksi sprintteriluistelijat. Jäällä nähdään myös Inzellin MM-kilpailujen pronssimitalisti Pekka Koskela, joka luistelee sekä 500 metriä että 1 000 metriä.

Kun yleisluistelijat avasivat maailmancupinsa viime viikonloppuna Calgaryssa, nähtiin tulevien Olympiakisojen vaikutus. Luistelijat ovat jo nyt huikeassa vauhdissa ja maailmanennätykset rapisivat. Samaa on odotettavissa myös Salt Lake Cityssä.

– Uskon, että maailmanennätykset ja myös Suomen ennätykset kirjoitetaan täällä uusiksi lähes joka matkalla. Kärki tulee olemaan huippukova ja äärimmäisen tasainen. Joukkueemme on hyvässä iskussa, vaikka Vesa Rosendahl ja Pasi Koskela ovat vielä toipilaita flunssan jäljiltä. Risto Rosendahl on myös pienoinen kysymysmerkki, kun hän starttaa villillä kortilla 1 500 metrin A-divisioonassa, kertoi päävalmentaja Timo Järvinen cupin aattona.

Suomen joukkue

1 500 m, A-divisioona Risto Rosendahl
1 500 m, B-divisioona Janne Hänninen
Vesa Rosendahl
Jarmo Valtonen
Pasi Koskela
5 000 m, B-divisioona Robert Brandt
Jarmo Valtonen
2 x 500 m ja 2 x 1 000 m Pekka Koskela
Janne Hänninen
Risto Rosendahl
Mika Poutala
Tuomas Nieminen

Hänninen 16:s Calgaryn maailmancupissa

Janne Hänninen sijoittui vatsavaivaisena 1 500 metrillä 16:nneksi maailmancupin avauskilpailussa Calgaryssä.

Janne Hänninen sijoittui 1 500 metrillä 16:nneksi, kun pikaluistelun maailmancup käynnistyi Kanadan Calgaryssa. Kovatasoisen kilpailun voitti ME-mies, yhdysvaltalainen Shani Davis. Hän luisteli matkan aikaan 1.43,52, joka on vain 19 sadasosaa hitaampi kuin hänen tammikuussa luistelema maailmanennätysaikansa. Davisin maanmies Chad Hedrick oli kakkonen 72 sadasosaa hitaampana.

Hännisen kauden avaus oli kohtuullinen ja hän pääsi puolentoista sekunnin päähän SE-ajastaan. Hän hävisi Davisille vajaa neljä sekuntia. Toinen A -divisioonan startissa luistellut suomalainen oli Vesa Rosendahl, jonka sijoitus oli 18:s. Matkan B-divisioonan startin kärkitilat menivät kanadalaisille. Ykkönen oli Denny Morris kovalla ajalla 1.44,10. Suomen Jarmo Valtonen oli 21:s ajalla 1.49,14 ja Mika Poutala 25:s (1.49,59).

Janne Hänninen ei ollut itse tyytyväinen suoritukseensa. Tyytymättömyyteen oli selkeä syy. – Minuun iski ripuli aamuyöstä. Heräsin vatsavaivoihin aamulla jo ennen viittä ja sen jälkeen starttiin asti tulikin istuttua vessassa vähän väliä. Jalat olivat kisassa jo 700 metrin jälkeen aivan tyhjät. Eiköhän Suomen ennätys olisi kaatunut normaaliolosuhteissa, kertoi Hänninen luistelunsa jälkeen.

1 500 m, miehet A-divisioona

1. Shani Davis USA 1.43,52
2. Chad Hedrick USA 1.44,24
3. Aleksandr Kibalko RUS 1.45,26
16. Janne Hänninen FIN 1.47,29
18. Vesa Rosendahl FIN 1.48,78

1 500 m, miehet B-divisioona

1. Denny Morrison CAN 1.44,10
2. Steven Elm CAN 1.46,45
3. Jason Parker CAN 1.46,54
21. Jarmo Valtonen FIN 1.49,14
25. Mika Poutala FIN 1.49,59

Hedrick 5 000 metrin maailmanennätykseen

Yhdysvaltalainen Chad Hedrick luisteli uuden ME:n 5 000 metrillä, kun maailmancupin ensimmäinen osakilpailu jatkui Calgaryssa.

Hedrickin vauhti oli huimaa, sillä hän paransi vanhaa, hollantilaisen Jochem Uytdehaagenin nimissä ollutta ennätystä lähes viisi sekuntia. Kilpailun kovaa tasoa kuvaa se, että matkan neljä parasta alittivat vuodelta 2002 olleen vanhan ennätyksen.

Suomalaisia ei ollut mukana A-divisioonan startissa. Robert Brandt ja Jarmo Valtonen luistelevat matkan B-divisioonan lähdössä.

5000 m, miehet A-divisioona

1. Chad Hedrick USA 6.09,68 (ME)
2. Carl Verheijen NED 6.11,79
3. Eskil Ervik NOR 6.12,19
4. Bob De Jong NED 6.14,37
5. Sven Kramer NED 6.15,13

Joukkuekilpailu, miehet

1. Kanada CAN 3.39,69
2. Hollanti II NED 3.41,63
3. Hollanti NED 3.41,64
4. Venäjä RUS 3.43,05
5. Norja NOR 3.43,37
14. Suomi FIN 3.48,90

1500 m, naiset A-divisioona

1. Anni Friesinger GER 1.53,48
2. Claudia Pechstein GER 1.54,92
3. Kristina Groves CAN 1.55,15

Pikaluistelun MM-kilpailut Suomessa vuonna 2008

Kansainvälinen Luisteluliitto ISU myönsi Suomelle sprintteriluistelijoiden MM-kilpailut vuodeksi 2008.

Pikaluistelun MM-kilpailut Suomessa 2008

– Tämä oli meille erittäin myönteinen päätös. Suomessa on edellisen kerran järjestetty MM-kilpailut vuonna 1983, joten kisojemme väli on 25 vuotta. Uskomme, että sprinttereidemme hyvä menestys ja kova tasomme sekä luistelun aseman vahvistuminen Suomessa olivat omalta osaltaan vaikuttamassa tehtyyn valintaan, kertoi tyytyväinen Suomen Luisteluliiton puheenjohtaja Ilkka Rahnasto.

– Suomen sprintterimaajoukkue on edelleen nousussa, ja uskomme, että kotikisat osuvat sopivasti aikaan, jolloin nykyiset huippumme ovat parhaimmillaan, jatkoi Rahnasto.

Susanna Potka kärjessä ennätyksellään Erfurtissa

Susanna Potka luisteli Erfurtissa 29.10.-30.10.2005 järjestettyjen kansainvälisten kauden avauskilpailuiden 1 500 metrillä kärkeen ennätyksellään 2.16,88.

Susanna Potka kärjessä ennätyksellään Erfurtissa

Susanna Potka luisteli Saksan Erfurtissa 29.10.-30.10.2005 järjestettyjen kansainvälisten kauden avauskilpailuiden toisena päivänä 1 500 metrillä kärkeen omalla ennätystuloksellaan 2.16,88. Potka otti ykköstilan myös ensimmäisen kilpailupäivän 1 000 metrillä ajalla 1.27,44. 500 metrillä Potka oli ensimmäisenä kilpailupäivänä 8. ja toisena päivänä 3.

Annamari Lehtonen aloitti kilpailukautensa sijoittumalla toisena kilpailupäivänä 500 metrin kahdeksanneksi ja 1 000 metrin seitsemänneksi. Naisten maajoukkue pääsi avaamaan kilpailukautensa viikkoa aiottua myöhemmin, koska sekä Potka että Lehtonen sairastivat flunssaa vielä viikko sitten.

Maajoukkue antoi näyttöjä maailmancup-kilpailuihin

Pikaluistelijat valmistautuvat pian alkaviin maailmancupin kilpailuihin. He antoivat näytöt katsastuksessa Erfurtissa.

Maajoukkue antoi näyttöjä maailmancup-kilpailuihin

Tulokset

500 m

1. Pekka Koskela

35,03

2. Janne Hänninen 36,07

3. Mika Poutala

36,45

4. Tuomas Nieminen

36,85

5. Risto Rosendahl

36,97

6. Pasi Koskela

37,17

7. Markus Puolakka

37,42

7. Vesa Rosendahl 37,42

1 000 m

1. Janne Hänninen

1.11,62

2. Tuomas Nieminen

1.12,55

3. Pekka Koskela

1.12,93

4. Mika Poutala

1.12,99

5. Vesa Rosendahl

1.13,13

6. Pasi Koskela

1.13,20

7. Jarmo Valtonen

1.14,50