Uutiset
Arkisto
2018
2017
2016
2015
2014
2013
2012
2011
2010
2009
2008
2007
2006
2005

Lähtö petti Poutalan Stavangerin päätösmatkalla

Stavangerin maailmancupin päätöspäivä toi Mika Poutalalle sijaluvut 11. ja 15. Pekka Koskela ja Elina Risku näyttävät myös hankkineen paikat sprinttereiden MM-kisoihin viikonlopun suorituksillaan Poutalan seuraksi.

Päivän ensimmäistä starttia, 500 metriä, vaivasi huono lähtö. Poutalan sijoitukseksi tuli 16. ja aika oli 35,16. Poutala jäi näin ensimmäisen kerran tällä kaudella yhdeksästä startista kärkikymmenikön ulkopuolelle 500 metrin maailmancupin startissa.

 

1000 metriä kulki paremmin ajan ollessa 1.09,77 ja sijoituksen yhdestoista.

 

Mika Poutala:

 

– Heti ensimmäisellä satasella hävittiin peli 500 metrillä. Se oli yksi huonoimmista satasista tämän kauden maailmancupeissa. En osaa ihan tarkasti sanoa mikä oli syynä, mutta mahdollisesti olin hieman väsynyt kovasta treenijaksosta joka on olla. Kierros oli ihan hyvä, varsinkin viimeinen 200 metriä oli tosi hyvää tekemistä. Harmittaa. 

 

– 1000 metrillä lähtö toimi paremmin, se oli tosi hyvä. Joku pieni häikkä kakkoskaarteessa, vauhti tyssäsi. Viimeinen kierros oli kauden parasta vauhtia, siitä jäi hyvä fiilis. 

 

– Nyt seuraava viikko keskitytään herkistelemään ja haetaan starttia esiin, niin siitä se homma lähtee,

 

Poutalan seuraava kisa on helmikuun 11.-14. päivinä käytävät matkakohtaiset MM-kisat Venäjän Kolomnassa.

 

500 metrin maailmancupissa Poutala on nyt kahdeksantena 383 pisteellä. Maailmancupia johtaa Venäjän Pavel Kulizhnikov (705).

 

500 metrin maailmancupin tilanne

http://live.isuresults.eu/2015-2016/worldcup/wc1_500.htm

 

1000 metrin maailmancupissa Poutalalla on kasassa 120 pistettä ja sijoitus on 12. Kärkipaikan jakavat Kluizhnikov ja Hollannin Kjeld Nuis 480 pisteellä.

 

1000 metrin maailmancupin tilanne

http://live.isuresults.eu/2015-2016/worldcup/wc1_1000.htm

 

Koskelalla ”jees viikonloppu”

 

Sunnuntain aamukisoissa Pekka Koskela oli paras suomalaismies molemmilla matkoilla Koskela oli B-ryhmässä 500 metrillä 12. (35,47) ja 1000 metrillä 22. (1.11,00).

 

Tommi Pulli keräsi sijoitukset 33 ja 32. Juho Vaittisen sijoitukset olivat 32. ja 34.

 

Pekka Koskela:

 

– Ihan jees viikonloppu kaikkiaan, tänään 500 metriä oli hyvä: onnistuin mitä yritin taas pikkaisen paremmin. Haluan päästä jalan päälle paremmin, sykliä luistluessa aiemmaksi.

 

– Viikonloppu oli noussuhdanteinen aina tonnin 600 metriin asti, sitten loppuivat jalat kyllä täysin.

 

– Kiva fiilis, kun pystyi tekemään kolme kisapäivää perättäin. Lisäksi sprinttereiden MM-paikka oli hyvä juttu, toivotaan vielä että matkakohtaisiin MM:iin tulee paikka.

 

– Nyt on jatko siis vielä hieman auki, kotiin joka tapauksessa tullaan ensimmäiseksi. Seinäjoen olosuhteiden varaan ei pysty nyt lskemaan, katsotaan mistä leiriä löytyy.

 

Tommi Pulli:

 

– 1000 metrillä jalat toimivat niin kuin pitääkin, olen todella tyytyväinen. Ihan eri kaveri oli viivalla, kuin viikonlopun aiemmissa starteissa ja se näkyi 200 metrin ajassakin (17,02). Ikävä kyllä toiseen kurviin tuli mentyä väärillä ajolinjoilla ja siihen meni kyllä monta kymmenystä. Harmittaa se, että vetoja jossa jalat toimii ei ole liikoja ollut ja sitten kävi noin.

 

– Koko viikonloppuun ei voi olla tyytyväinen, kun yksi kisa meni kohtuullisesti ja kolme penkin alle. Tavoitteena ollut paikka sprinttereiden MM-kisoissa jäi haaveeksi. Jatko on nyt vähän auki, mutta jossain tässä kisataan vielä varmasti.

 

Stavangerissa luisteltiin myös sprinttereiden MM-kisojen lisäpaikoista. Alustavien tilastojen mukaan Suomi sai lisäpaikat naisten sekä miesten puolelle Elina Riskun ja Pekka Koskelan hankkimina jo aiemmin hankitun Mika Poutalan paikan lisäksi. Paikat varmistunevat viimeistään maanantaina.

 

Sunnuntain suomalaistulokset:

 

1000 m naiset, B-ryhmä: 

19) Elina Risku  1,20,45

 

500 m miehet, B-ryhmä:

12) Pekka Koskela 35,47

32) Juho Vaittinen 36,37

33) Tommi Pulli 36,66

 

1000 m miehet, B-ryhmä:

22) Pekka Koskela 1.11,00

32) Tommi Pulli 1.11,67

34) Juho Vaittinen 1.11,85

 

500 m miehet, A-ryhmä:

16) Mika Poutala 35,16

 

1000 m miehet A-ryhmä:

11) Mika Poutala 1.09,77

 

Suomen edustajien matkakohtaiset ennätykset Stavangerin kisalajeissa

Pekka Koskela 34,36 / 1.07,00 SE

Mika Poutala 34,28 SE 

Juho Vaittinen 35,82 / 1.11,06

Tommi Pulli 35,70 / 1.08,92 / 1.45,82

Elina Risku 38,70 SE / 1.18,19 SE

 

Maailmancupin starttien määrä

Pekka Koskela    500 m 125, 1000 m 75, yhteensä mc-startteja 215

Mika Poutala 500 m 138, 1000 m 90, yhteensä mc-startteja 253

Tommi Pulli 500 m 15, 1000 m 18, 1500 m 3, yhteenä mc-startteja 36

Juho Vaittinen 500 m 17, 1000 m 11, yhteensä mc-startteja 28

Elina Risku 500 m 43, 1000 m 25, yhteensä mc-startteja 68

Luisteluleiri Pajulahdessa 27.-29.5.

Luisteluliitto järjestää liiton lajeille yhteisen luisteluleirin Pajulahden urheiluopistolla 27.-29.5.2016. Leirin tavoitteena on lajiominaisuuksien ja osaamisen jakaminen pika- ja rullaluistelun sekä roller derbyn valmentajien ja urheiljoiden kesken.

Leirin alustava ohjelma

Perjantai 27.5.
16:30 Päivällinen ja majoittuminen
17:00-18:00 Avaus, auditorio
18:30-20:00 Yhteistreeni Roller Derbyn vetämänä
21:00 Iltapala

Lauantai 28.5.
Treenipäivä
Mahdollisuus osallistua rullaluistelukisaan Lahdessa
Yhteinen oheistreeni rullaluistelun vetämänä

Sunnuntai 29.5.
7:30 Aamuherättely
8:00 Aamupala
9:00-11:00 Yhteinen oheistreeni pikaluistelun vetämänä
12:00 Päätös, auditorio
13:00 Lounas
Kotiin!

Leirin hinta
Aikuiset 249 euroa
Alle 16-vuotiaat 234 euroa

Ilmoittaudu mukaan 17.5. mennessä!
Ilmoittaudu leirille tästä linkistä >>

Poutala 15. Stavangerin 1000 metrillä

Mika Poutala sijoittui 15. tilalle pikaluistelun maailmancupin Stavangerin osakilpailun toisen kisapäivän 1000 metrillä.

Kisan voittoon luisteli Venäjän Pavel Klizhnikov (1.08,10). Toiseksi sijoittui Hollannin Kjeld Nuis (1.08,12) ja Venäjän Denis Yuskov (1.08,72) oli kolmas.

 
Nuis johtaa edelleen 1000 metrin maailmancupia 400 pisteellään. Kulizhnikovilla on 380 pistettä ja Hollannin Jerben Jorritsma on kolmantena 270 pisteellä. Poutalalla on kasassa 96 maailmancupin pistettä ja se riittää 12. tilaan.
 

Mika Poutala:

 

– Vähän samanlainen veto kuin eilen: startissa oli toivomisen varaa, kierrokset meni kuitenkin ok. Ei ihan huippuvauhtia saanut vain päälle. Tasapaksu veto. Silti olen ihan tyytyväinen, koska olo oli epävarma ennen luistelua. Eilen alkoi yskitttää.

 

– Sunnuntaina 500 metrille lähden todella innoissani. Sisälähtö ja sieltä lähden parantamaan perjantaista aikaa. Kymmenys pois sataselta ja siinä olisi hyvä ainekset. 1000 metrille tämän päivän vetoa parantamaan. Toivottavasti saan vähän paremman olon kroppaan, tilannetta pitää tarkistaa aamulla.

 

Miesten 1000 metrin B-ryhmässä Pekka Koskela luisteli 1.10,70 ja oli 16. Juho Vaittisen aika oli 1.12,28 (35.) ja Tommi Pullin 1.12,47 (37.).

 

Elina Risku paransi vauhtiaan perjantaista 500 metrillä 14 sadasosaa (39,60) ja sijoituis nousi 11:nneksi. Maailmancupin pisteet jäivät Riskulta tällä kertaa vain 13 sadasosan päähän.

 

Elina Risku:

 

– Vähän parempaa kuin perjantaina, mutta semmoista tehotonta se edelleen on. Kurviin menot olivat hyviä ja ajolinjat toimi, mutta meno ei vain ole niin vahvaa ja varmaan, kuin parhaimmillaan on ollut. Ei tässä vain ole saanut sitä irti, mitä kauden alussa tuntui ja viime viikonloppunakin kotimaan jäillä. Toivotaan nyt, että huomiselle tonnille löytyisi vielä parempaa.

 

Lauantain suomalaistulokset:

 

500 m naiset, B-ryhmä: 

Elina Risku  39,60

 

1000 m miehet, B-ryhmä:

Pekka Koskela 1.10,70

Juho Vaittinen 1.12,28

Tommi Pulli 1.12,47

 

1000 m miehet, A-ryhmä:

Mika Poutala 1.09,87

 

Suomen edustajien matkakohtaiset ennätykset Stavangerin kisalajeissa

Pekka Koskela 34,36 / 1.07,00 SE

Mika Poutala 34,28 SE 

Juho Vaittinen 35,82 / 1.11,06

Tommi Pulli 35,70 / 1.08,92 / 1.45,82

Elina Risku 38,70 SE / 1.18,19 SE

 

Maailmancupin starttien määrä

Pekka Koskela    500 m 124, 1000 m 74, yhteensä mc-startteja 213

Mika Poutala 500 m 137, 1000 m 89, yhteensä mc-startteja 251

Tommi Pulli 500 m 13, 1000 m 17, 1500 m 3, yhteenä mc-startteja 33

Juho Vaittinen 500 m 16, 1000 m 10, yhteensä mc-startteja 26

Elina Risku 500 m 43, 1000 m 24, yhteensä mc-startteja 67

 

A-maajoukkueluistelijoihin voit tutustua tarkemmin nettisivuillamme esimerkiksi videohenkilökuvien myötä:

https://luisteluliitto-fi.directo.fi/pikaluistelu/valmennusryhmat/a-maajoukkue/

 

YLE televisioi Stavangerin maailmancupin kisoja seuraavasti:

Pe 29.1. 18:30 TV2

La 30.1. 17:55 TV2

Su 31.1. 17:30 TV2

Poutala yhdeksäs Stavangerissa

Mika Poutala sijoittui yhdeksänneksi perjantaina pikaluistelun maailmancupissa Norjan Stavangerissa avausmatkallaan 500 metrillä.

– Satanen oli vähän nihkeä (9,71), jäin viivalle. Sen jälkeen meno oli hyvää. Pienen sairastelun jälkeen olen tyytyväinen, Poutala kommentoi.

 

Kisan voiton vei tuttuun tapaan Venäjän Pavel Kulizhnikov (34,71) ennen maamiestään Ruslan Murashovia (34,74) ja Hollannin Kai Verbij kolmas (34,87). 

 

Kulizhnikoville voitto oli kauden kuudes 500 metrillä. Venäläinen johtaa maailmancupia 605 pisteellä ennen 19. perjantaina jäänyttä Kanadan Alex Boisvert-Lacroixia (431) ja Gilmore Juniota (387). Kolmas kanadalainen Laurent Dubreuil (375) on niukasti neljäntenä ennen Poutalaa (371).

 

Muiden suomalaisten tulokset ja sijoitukset perjantaina:

500 m miehet B-ryhmä

Pekka Koskela 16. 35,72

Juho Vaittinen  33. 36,28

Tommi Pulli keskeytti

 

500 m naiset B-ryhmä

Elina Risku 18. 39,74 

 

1000 m naiset B-ryhmä

Elina Risku 25. 1.22,05 

 

Lauantain suomalaisohjelma:

9:45 500 m, naiset, B-ryhmä, Elina Risku (8. pari, sisärata, parina Paige Schwartzburg USA)

10:09 1000 m miehet, B-ryhmä, Tommi Pulli (4. pari, ulkorata, parina Ryohei Haga JPN)

10:09 1000 m miehet, B-ryhmä, Juho Vaittinen (11. pari, sisärata, parina Christoffer Fagerli Rukke NOR)

10:09 1000 m miehet, B-ryhmä, Pekka Koskela (17. pari, sisärata, parina David Andersson SWE)

15:55 1000 m miehet, A-ryhmä, Mika Poutala (5. pari, sisärata, parina Tae-Yun Kim KOR)

 

Suomen edustajien matkakohtaiset ennätykset Stavangerin kisalajeissa

Pekka Koskela 34,36 / 1.07,00 SE

Mika Poutala 34,28 SE 

Juho Vaittinen 35,82 / 1.11,06

Tommi Pulli 35,70 / 1.08,92 / 1.45,82

Elina Risku 38,70 SE / 1.18,19 SE

 

Maailmancupin starttien määrä

Pekka Koskela    500 m 124, 1000 m 73, yhteensä mc-startteja 212

Mika Poutala 500 m 137, 1000 m 88, yhteensä mc-startteja 250

Tommi Pulli 500 m 13, 1000 m 16, 1500 m 3, yhteenä mc-startteja 32

Juho Vaittinen 500 m 16, 1000 m 9, yhteensä mc-startteja 25

Elina Risku 500 m 42, 1000 m 24, yhteensä mc-startteja 66

 

A-maajoukkueluistelijoihin voit tutustua tarkemmin nettisivuillamme esimerkiksi videohenkilökuvien myötä:

https://luisteluliitto-fi.directo.fi/pikaluistelu/valmennusryhmat/a-maajoukkue/

 

YLE televisioi Stavangerin maailmancupin kisoja seuraavasti:

Pe 29.1. 18:30 TV2

La 30.1. 17:55 TV2

Su 31.1. 17:30 TV2

MM-kisapaikoista taistellaan Stavangerissa

Perjantaina alkavassa Stavangerin pikaluistelun maailmancupin osakilpailussa ratkotaan mc-pisteiden ja sijoitusten lisäksi myös sprinttereiden MM-kilpailujen paikkoja.

Suomella on tähän mennessä hankittuna yksi paikka (Mika Poutala). Jaettu jo ennen tulevaa viikonloppua on 16 MM-kisapaikkaa ja Stavangerin jälkeen jaetaan toiset 16 maapaikkaa. Nämä 16 maapaikkaa jaetaan viikonlopun parhaan 500 m + 1000 m yhteistuloksen perusteilla. Maakiintiön maksimi sprinttereiden MM-kisoihin on kolme / sukupuoli.

 

Suomalaisilla on mahdollisuudet saavuttaa 1-3 lisäpaikkaa Stavangerin kisoissa.

 

Sprinttereiden MM-kisat käydään Etelä-Korean Söulissä 27.-28.2.

 

Hyvässä vauhdissa viime viikonloppuna SM-kisoissa Oulunkylässä ollut naisten ykkösmenijämme Elina Risku hakee viikonlopulta hyvältä tuntuvia luisteluja.

 

– Hyvillä fiiliksillä täällä ollaan. Pari kertaa ollaan päästy jäälle ja valmiina ollaan viikonlopun kisastartteihin. Jää tuntuu hyvältä: pitoa ja liukkautta riittää. Tavoitteeni on, että luistelut tuntuvat hyvältä, sitä kautta ajatkin ovat varmasti hyviä. Tietysti tavoittelen paikkaa MM-kisoihin, mutta en ole laskeskellut mitä siihen vaaditaan, kolmissa edellisissä sprinttereiden MM-kisoissa mukana ollut Risku kertoo.

 

Suomalaisten aikataulu perjantaina

 

11:30 500 m naiset B-ryhmä

Elina Risku (10. pari, ulkorata, parina Shannon Rempel CAN)

 

11:59 500 m miehet B-ryhmä

Tommi Pulli (4. pari, ulkorata, parina Haralds Silovs LAT)

Juho Vaittinen (11. pari, sisärata, parina Henrik Fagerli Rukke NOR)

Pekka Koskela (18. pari, ulkorata, parina Artur Nogal POL)
 

13:19 1000 m naiset B-ryhmä

Elina Risku (7. pari, ulkorata, parina Tatyiana Mikhailova BLR)

 

17:25 500 m miehet A-ryhmä

Mika Poutala (8. pari, sisärata, parina Gilmore Junio CAN)

 

Suomen edustajien matkakohtaiset ennätykset Stavangerin kisalajeissa

Pekka Koskela 34,36 / 1.07,00 SE

Mika Poutala 34,28 SE 

Juho Vaittinen 35,82 / 1.11,06

Tommi Pulli 35,70 / 1.08,92 / 1.45,82

Elina Risku 38,70 SE / 1.18,19 SE

 

Maailmancupin starttien määrä

Pekka Koskela    500 m 123, 1000 m 73, yhteensä mc-startteja 211

Mika Poutala 500 m 136, 1000 m 88, yhteensä mc-startteja 249

Tommi Pulli 500 m 13, 1000 m 16, 1500 m 3, yhteenä mc-startteja 32

Juho Vaittinen 500 m 15, 1000 m 9, yhteensä mc-startteja 24

Elina Risku 500 m 41, 1000 m 23, yhteensä mc-startteja 64

 

A-maajoukkueluistelijoihin voit tutustua tarkemmin nettisivuillamme esimerkiksi videohenkilökuvien myötä:

https://luisteluliitto-fi.directo.fi/pikaluistelu/valmennusryhmat/a-maajoukkue/

 

YLE televisioi Stavangerin maailmancupin kisoja seuraavasti:

Pe 29.1. 18:30 TV2

La 30.1. 17:55 TV2

Su 31.1. 17:30 TV2

2016 Suomen matkaluisteluradat

Alla olevassa tekstissä listattuna meren ja järvien jäällä sekä maalla olevat matkaluisteluradat Suomessa talvella 2016.

Päivitämme listaa matkaluisteluradoista Suomessa v. 2016. Tietoja avatuista, tekeillä olevista sekä suunnitteilla olevista radoista voi lähettää luisteluliitolle tai sähköpostitse moddebonniot(at)hotmail.com

Etelä-Suomi

Lohja

Lohjanjärven matkaluistelurata

Lohjan Liikuntakeskuksen WWW-sivun linkin mukaan matkaluistelurata Aurlahdesta Ollisaareen on 20.1.2016 aurattu ja luistelukunnossa.

Samalta sivulta löytyy 16.1.2016 Youtubeen ladattu upea, minikopterilla kuvattu video Lohjanjärven matkaluistelradasta.

http://188.166.73.125/publishes/matkaluistelu

https://www.youtube.com/watch?v=B1K9NvCZxVI

Tuusula

Tuusulanjärven matkaluistelurata 5,7 km
(+ yhdysrata Järvenpään puolelle n. 3km) Tuusulan puoleisessa osassa rata on avattu ja kunnossa. Lähtöpaikat: Kirkkoranta, Gustavelund ja Onnela. Lisätietoja matkaluisteluradan ylläpitäjältä:
Tuusulan Kunnan Liikuntapalvelut

Moukarinkuja/Kiripolku (Vanha Kenttä) maalle jäädytetty matkaluistelurata 333m (toimii myös varaluistelupaikkana kun Tuusulanjärvelle ei ole edellytyksiä mennä).

Järvenpää

Tuusulanjärven matkaluistelurata 5,4 km
(+yhdysrata Tuusulan puolelle n. 3km) Järvenpään puoleisessa osassa rata on avattu ja kunnossa, lähtöpaikat: Kaupungin ranta, Rantapuiston Huili, Kaupungin uimaranta ja Vanhankylänniemi (Kartano – Uusi Vanhis).
Lisätietoja matkaluisteluradan ylläpitäjältä
Järvenpään Kaupungin Liikuntapalvelut

Matka-ja retkiluistimia voi vuokrata mm. seuraavista paikoista, joissa myös ravintola-ja kahvilapalvelut:
Majatalo Onnela, Rantatie 34, p. 040-966 0944
Gustavelund Tuusula p. 09-273 751
Rantapuiston Huili Järvenpää p. 040-752 4644

Kymijärvi

Kymijärvi, Nastola / Lahti

Kymijärvellä on aurattu mönkijällä kymmenisen kilometriä pari metriä leveää baanaa.

Savitaipale

Savitaipaleen matkaluistelurata on aurattu Kuolimonjärvelle. Reitti on hieman yli 5 km:n mittainen. Lähtöpaikka mm. Olkkolanhovin ranta. Savitaipaleen kukkakaupan infopisteestä voit käydä vuokraamassa jääliikuntavälineitä (Tämä tapahtuu siten, että maksat infopisteeseen vuokran. Saat avaimen, jolla pääset rannassa olevasta kontista valitsemaan välineesi, joko jääjalaksin varustetun potkurin tai matkaluistimet.)

Savitaipaleen perinteinen luistelutapahtuma Kuolimon matkaluisteluradalla pidetään 26.-27.2.2016.
– Koululaistapahtuma on perjantaina 26.2.2016.
– Koko perheen yleisöluistelu on lauantaina 27.2.2016

Häme

Hämeenlinna

Lusinselkä, Vanajavesi, Hämeenlinna

Tieto FB:sta:
"Nyt kelpaa retkiluistella Vanajavedellä. Lammassaaren ympäri on noin kahden kilometrin lenkki aurattu. Iltapäivällä lisää uraa Siukolan suuntaan. Tyrvännön kyläläisten ja Petäyksen mönkkäreillä koitetaan urat pitää auki kelien salliessa. Petäyksen rannasta pääsee jäälle."

Kangasala

Saarikylien matkaluistelurata, Roine, Kangasla

https://fi-fi.facebook.com/Retkiluistelurata-Saarikyl%C3%A4t-Tour-skating-Saarikyl%C3%A4t-174022412615906/

Kuru

Kurunlahden matkaluistelureitti, Kuru

Kurunlahden reitti edelleen hienossa kunnossa. Luistelumatkaa kertyi

19 km, vaikka jätimme jonkun uudemman pätkän tutkimatta. Jäällä näimme aurausmönkijän, hiihtäjiä, kävelijöitä, potkukelkkailijoita, kalastajia ja vain 4-5 luistelijaa.

Pirkkala

Pirkkalan matkaluistelureitit

Pirkkalassa kyläyhdistys hoitaa talkoilla luistelureittiä Isolammilta Sikojoen kautta Pyhäjärvelle. Jokiosuus on nyt heikossa kunnossa, vesi on noussut jäälle monessa paikassa. Reitillä pinta on paikoitellen epätasainen ja halkeamia on ikävästi lumen peitossa. Järviosuus on kuitenkin ihan luisteltavassa kunnossa. Reitin leveys on 2-3 m ja pituus lehtitiedon mukaan 9-13 km. Hyvä lähtöpaikka on Reipinniemi.

Ruovesi

Ruoveden matkaluistelurata, Pappilanlahti

Rata on hyvässä kunnossa. Leveys kauttaaltaan 3-4 m. Pituus vajaat 5 km. Pieniä pintahalkeamia on pakkasten jälkeen, mutta paljaan jääpinnan vuoksi hyvin luettavissa. Hyvät pysäköintimahdollisuudet Haapasaaren Campingin matonpesupaikalla.

Ruoveden kirkkorannasta on myös mönkkäriauran levyinen yhteysbaana varsinaiselle radalle.

Ykstyinen (Jarmo Koskiranta) on auraillut tätkin rataa jo vuosikausia, mutta nyt Ruoveden kunta on alkanut tukea polttoainekustannuksissa.

Tampere

Iidesjärvi, Tampere 

Tampereen Iidesjärvelle aurattu 2,38km pitkä matkaluistelurata.

Lisätietoa FB:stä
https://www.facebook.com/ViinikanNekalanOmakotiyhdistys/

Tohlopinjärvelle on aurattu n. 3,5 km:n mittainen rata mönkijällä talkoohengessä. Leveys on n. 3,5 m.

La-iltapäivällä radalla oli runsaasti luistelijoita, etenkin lapsiperheitä. Rataa kiertää kaksi latu-uraa, joiden välissä luistebaana. Radalle pääsee neljästä paikasta, ja pysäköintipaikat ovat lähellä. Avantouintipaikkakin löytyy. Toivottavasti mönkijä selviää tulevista lumisateista. Rantoja kiertävä rata on hyvin tuulilta suojattu, joten toivon sille pitkää ikää.

Näsijärven matkaluistelurata, Tampere

Näsijärvellä on aurattu matkaluistelurata Santalahden Bikini Barilta Siilinkarille. Radan kuntoon ja ratamestarin aatoksiin voi tutustua Hiking Travel HIT:n FB-sivuilla:https://www.facebook.com/hikingtravelhit/

Keski-Suomi

Äänekoski

Mämmen matkaluistelurata
Reitin pituus: n. 3,5 km
Lähtöpaikka: Mämmen Seo-huoltoasema 

Reitin tarkempi kuvaus: Mämmen Seo-huoltoasema, Mämmen entisen koulun ranta, Kaiskarinniemi, Pohjan ranta, kesäkirkko, Seo-huoltoasema

Ylläpitäjä: Asko Vastamäki p. 040 735 9435

Itä-Suomi

Joensuu

Lykynlammen aurattu rata, Joensuu

Sanomalehti Karjalaisen uutisen http://goo.gl/P06QJC mukaan Lykynlammelle on aurattu noin kilometrin mittainen matkaluistelurata 9.1.2016.

http://joensuunlatu.sporttisaitti.com/?x103997=554867

Juva

Juvan Salajärven matkaluistelurata

Juvan Salajärvelle on aurattu talkoilla matkaluistelurata. Viimeisin tieto radan kunnosta on päivätty 15.1.2016 FB-sivulle https://www.facebook.com/salajarvenretkiluistelu/

Kangasniemi

Kangasniemen matkaluistelureitistö

Kangasniemelle on avattu useita matkaluistelu-uria. Kunnan liikuntatoimen FB-sivujen mukaan 25.1.2016:

Päivitystä jäälläliikkujille (kävelijät, potkuttelijat ja luistelijat):
Torilta pääsee Jussinlahteen, Marjoniementielle sekä Reissupannuun ja vanhan uimalan sillalle. Sairaalanlahdella on lenkki, jonne pääsee Kanervakujalta, uimalan sillalta, Suurosen kujalta ja terveyskeskuksen rannasta. Haapakujalta pääsee Salmenkylän leirikeskukseen, pistot Ketvelkujalle ja Liukkosenkujalle.

https://www.facebook.com/KangasniemenLiikuntatoimi

Kouvola

Kuusaanlammen matkaluistelurata, Kouvola

Kuusaanlammella Kouvolassa on maksullinen matkaluistelurata. Lisätietoja WWW:ssä 

https://www.facebook.com/kuusaanlampi/
http://www.seikkailuviikari.fi/kuusaanlampi

Kuopio

Kuopion jäämaratonrata, Kallavesi 

YLE Uutiset raportoi 9.1.2016: http://goo.gl/wY1Bgf Kuopion jäämaratonrata avautui ennätysaikaisin

Matkustajasataman edustalle valmistuneet yhden ja kahden kilometrin luistelureitit avattiin lauantaina ja innokkaita reippailijoita riitti heti aamusta.

Mikkeli

Mikkelin Kaihunlahden matkaluistelurata

Mikkelin Latu on aurannut noin kilometrin mittaisen matkaluisteluradan Kaihunlahdelle aivan Mikkelin keskustan kupeeseen. Lähtöpaikkana toimii Kaihun laavu, jossa Länsi-Savo-lehden mukaan vietettiin 16.1. avajaisia http://goo.gl/PFJG1g

Lisää tietoa radasta löytyy Mikkelin Ladun FB-sivulta https://www.facebook.com/mikkelinlatu

Lappeenranta

Rauhan matkaluistelurata Saimaalla

Saimaalle on avattu Rauhan matkaluistelurata. Sanomalehti Uutisvuoksi uutisoi radan avaamisen 17.1.2016: http://goo.gl/BFiqjW

Noin kolmen kilometrin pituinen luistelubaana lähtee Lappeenrannan Rauhasta Holiday Club Saimaan rannasta (http://goo.gl/5tJRri ) kohti Ukonniemen uimarantaa Imatran puolelle kuntarajaa. Rata on maksullinen. Lisätietoa radan kunnosta löytyy Saimaa Adventuresin FB-sivuilta https://www.facebook.com/saimaaadventures/

Mäntyharju

Mäntyharjun matkaluistelurata

Mäntyharjulle on avattu n. 5km pitkä matkaluistelurata Pyhävedelle Kirkonkylän ja Kurkiniemen välille. Tietoa radan kunnosta on päivitetty 25.1.2016 Mäntyharjun kunnan WWW-sivuille http://www.mantyharju.fi/palvelut/347-liikuntapaikkojen-kausikohtaisia-tiedotteita

Pieksämäki

Pieksämäen Salvosen matkaluistelurata

Pieksämäen Salvoselle on aurattu n. 5km pitkä matkaluistelurata.
Lisätietoja Pieksän Ladun FB-sivulta https://www.facebook.com/pieksanlatu

Punkaharju

Punkaharjun matkaluistelureitit

Matkailukeskus Harjun Portti Punkaharjulta tiedottaa WWW-sivuillaan, että Punkaharjun matkaluistelureitti (n. 15km) on hyvässä luistelukunnossa.

http://www.harjunportti.fi/fin/retkiluistelu_valinevuokraus/retkiluistelupaivakirja

Rantasalmi

Rantasalmi-Oravi -matkaluistelureitistö

Täysimittainen reitti Oravista Linnansaaren kautta Rantasalmen Järvisydämeen on auki.

Jään laatu on FB-sivujen mukaan erinomainen
http://www.oravivillage.com/fi/Paivakirja
https://www.facebook.com/Tourskating/

Länsi-Suomi

Harjavalta

Harjavallan matkaluistelurata, Kokemäenjoki

Kultakoukun ja Latumajan (Pyydyskatu 4) välille aurattu rata, levettä baanalla vain 1.5m. Baana tehty kevyellä kalustolla (mönkijällä).

Odotettavissa on että kaupunki huolehtii jään riittävästi vahvistuessa baanan ylläpidosta.

Naantali

Naantalin matkaluistelureitit 

17.1. tiedon mukaan Naantalin kaupunki on aurannut 18 km luistelubaanoja Naantalinaukon merialueelle.
Lisätietoa WWW-sivuilta: http://www.naantali.fi/liikunta_ja_ulkoilu/latu_ja_jaainfo/

Somero

Someron matkaluistelureitti

Someron Liikunta ry:n FB-sivujen mukaan luistelu-ura aurattu https://www.facebook.com/Someron-Liikunta-ry

Muuta

Seuraavat radat ovat olleet luistelukunnossa tammikuussa 2016:
Gallträsk, Kauniainen
Moisofjärden / Suvisaaristo, Espoo
Lippajärvi, Espoo
Bodominjärvi, Espoo
Alajärvi, Hämeenlinna
Hirsjärvi, Somero

Seuraavat radat ei vielä auki 2016 tai ei tarkempaa tietoa:
Mikkelin sataman ja Kenkäveron välinen reitti
Ristiina, Uikkala-Linnanniemi-Savisalo
Puumala, Kirkonkylä-Sahalahti

 

Viisi luistelijaa Stavangerin maailmancupiin

Suomi lähettää viiden luistelijan suuruisen joukkueen kauden viidenteen pikaluistelun maailmancupin osakilpailuun 29.-31.1. Norjan Stavangeriin. Mukana 500 ja 1000 metrin kilpailuihin on valittu miehistä Pekka Koskela, Mika Poutala, Tommi Pulli ja Juho Vaittinen sekä naisista Elina Risku. Lisäksi Pulli luistelee mahdollisesti myös 1500 metriä.

Tommi Pullille mc-kisat ovat kauden ensimmäiset. Mika Poutala puolestaan luistelee perjantain 500 metrillä uransa 250. maailmancupin startin.

 

Stavangerin maailmancupin kisaan lisäpanosta antaa sprinttereiden MM-kisapaikkojen jako. Suomella on tähän mennessä hankittuna yksi paikka (Mika Poutala). Jaettu jo ennen tulevaa viikonloppua on 16 MM-kisapaikkaa ja Stavangerin jälkeen jaetaan toiset 16 maapaikkaa. Nämä 16 maapaikkaa jaetaan viikonlopun parhaan 500 m + 1000 m tuloksen perusteilla. Maakiintiön maksimi sprinttereiden MM-kisoihin on kolme / sukupuoli.

 

Sprinttereiden MM-kisat käydään Etelä-Korean Söulissä 27.-28.2.

 

Poutala 500 metrin kokonaispisteiden viidentenä

 

500 metrin maailmancupin pisteissä neljän osakilpailun jälkeen Mika Poutala on erinomaisissa asemissa viidentenä 339 pisteellä. Venäjän Pavel Kulizhnikov johtaa matkan maailmancupia 505 pisteellä ja sijoilla 2-4 ovat Kanadan Alex Boisvert-Lacroix (425), Puolan Artur Was (358) ja Kanadan William Dutton (340). Pekka Koskala on pisteissä 32. (24).

 

Poutalan sijoitukset kauden aiemmissa 500 metrin mc-starteissa ovat olleet 2., 7., 7., 3. ja 4. Inzellissä Poutala jätti ensimmäisen startin väliin.

 

1000 metrin mc-yhteispisteissä Poutala on 12. tilalla (82). Sijotukset ovat olleet 7., 12. ja B-ryhmän voitto Calgaryssä. Inzellissä Poutala ei luistellut tonnia.

 

Viikonloppuna kotimaan ratojen SE-lukuja parannellut ja neljä Suomen mestaruutta voittanut Elina Risku on kerännyt kauden 500 metrin kilpailuista yhdeksän mc-pistettä ja on pisteissä sijalla 36. Paras sijoitus on tähän mennessä B-ryhmän 7. tila Salt Lake Cityssä.

 

Suomen joukkue Stavangerin pikaluistelun maailmancupin osakilpailuun 29.-31.1.2016

Miehet:

Pekka Koskela (500 m, 1000 m)

Mika Poutala (500 m. 1000 m)

Tommi Pulli (500 m, 1000 m, mahdollisesti1500 m)

Juho Vaittinen (500 m, 100 m)

Naiset:

Elina Risku (500 m, 1000 m)

 

A-maajoukkueluistelijoihin voit tutustua tarkemmin nettisivuillamme esimerkiksi videohenkilökuvien myötä:

https://luisteluliitto-fi.directo.fi/pikaluistelu/valmennusryhmat/a-maajoukkue/

 

Suomen edustajien matkakohtaiset ennätykset Inzellin kisalajeissa

Pekka Koskela 34,36 / 1.07,00 SE

Mika Poutala 34,28 SE / 10.7,24

Juho Vaittinen 35,82 / 1.11,06

Tommi Pulli 35,70 / 1.08,92 / 1.45,82

Elina Risku 38,70 SE / 1.18,19 SE

 

Maailmancupin starttien määrä

Pekka Koskela    500 m 123, 1000 m 73, yhteensä mc-startteja 211

Mika Poutala 500 m 136, 1000 m 88, yhteensä mc-startteja 249

Tommi Pulli 500 m 13, 1000 m 16, 1500 m 3, yhteenä mc-startteja 32

Juho Vaittinen 500 m 15, 1000 m 9, yhteensä mc-startteja 24

Elina Risku 500 m 41, 1000 m 23, yhteensä mc-startteja 64

 

YLE televisioi Stavangerin maailmancupin kisoja seuraavasti:

Pe 29.1. 18:30 TV2

La 30.1. 17:55 TV2

Su 31.1. 17:30 TV2

Vaittinen ja Sarkanen 1500 metrin mestareiksi

Valkeakosken Hakan Juho Vaittinen ja Seinäjoen Urheilijoiden Veera Sarkanen kruunattiin pikaluistelun 1500 metrin Suomen mestareiksi sunnuntaina Helsingin Olulunkylässä.

Vaittinen voitti mestaruuden vain kahden sadasosa erolla ennen SU:n Tommi Pullia ajalla 2.03,65. Pronssille luisteli KENSU:n Verneri Kinnunen ajalla 2.04,03.

 

Naisten mestarin Sarkasen aika oli 2.29,53. Hopealle luisteli HLK:n Miina Peltonen ja pronssille SU:n Susanna Lehtiniemi. Päivän nopeimman naisluistelijan, B-tyttöjen Suomen mestarin Anni Käsnäsen, aika 2.27,85 olisi riittänyt lähes kahdella sekunnilla naistenkin mestaruuteen.

3. kisapäivän tulokset:
 

1500 m, miehet:

1) Juho Vaittinen VaHa 2.03,65

2) Tommi Pulli SU 2.03,67

3) Verneri Kinnunen KENSU 2.04,03

4) Robert Brandt HTL 2.04,11

5) Aatu Hautamäki SU 2.09,72

6) Kimmo Kivioja PoPy 2.20,00

7) Vesa Visti HTL 2.20,69

8) Pekka Aho KENSU 2.33,54

 

1500 m, naiset:

1) Veera Sarkanen SU 2.29,53

2) Miina Peltonen HLK 2.30,26

3) Susanna Lehtiniemi SU 2.37,58

4) Annakaisa Kivioja PoPy 2.41,12

5) Roosa Hiltunen SU 2.58,10

6) Marjo Sisso-Koriseva VaHa 3.01,79

 

1500 m, A-pojat:

1) Valle Viertola SU 2.18,14

 

1500 m, B-pojat:

1) Jaakko Hautamäki SU 2.11,22

2) Aaro Rasilainen HTL 2.21,72

3) Eemil-Oskar Oras PoPy 2.21,91

 

1500 m, B-tytöt:

1) Anni Käsnänen HLK 2.27,85

2) Katriina Keski-Opas SU 2.35,67

3) Jutta Niittylä KENSU 2.44,64

 

1500 m, C-pojat:

1) Jesse Nieminen HLK 2.19,85

2) Nils Vähä-Vahe HTL 2.28,88

3) Veeti Reilamo HLK 2.32,22

 

1500 m, C-tytöt:

1) Sani Siro SU 2.36,24

2) Laura Kivioja PoPy 2.39,26

3) Paju Kilpeläinen KENSU 2.49,62

Kiitos kaikesta, Sauli!

Lähes 30 vuotta Luisteluliiton toiminnanjohtajana toimineen Sauli Pollari läksiäisiä vietettiin lauantaina (23.1.2016) Valo-talossa sopivasti ennen Oulunkylässä käytävien SM-kisojen toista kisapäivää.

Pollari itse kiitteli puheessaan vaimoaan ja liiton puheenjohtajia.

 

– On ollut hyvä tehdä töitä Luisteluliitossa, siksi viihdyin täällä 29 vuotta, juhlakalu kiitteli.

 

Luisteluliiton hallituksen pitkäaikainen jäsen Ilkka Rahnasto kehui puheessaan Pollaria sitoutuneeksi, muutosmyönteiseksi ja urheilijalähtöisesti ajattelevaksi johtajaksi.

Risku laittoi SE-listat uusiksi

Pikaluistelun SM-kisojen toisen päivän sankariksi Hleisngin Oulunkylässä nousi Elina Risku, joka otti molemmat jaossa olleet naisten mestaruudet sekä teki kaikkiaan neljä kotimaan ratojen Suomen ennätystä.

Risku luisteli 500 metrin kotimaan ratojen SE:ksi 40,48 ja 1000 metrin uudeksi ennätykseksi 1.24,67. Lisäksi hänelle kirjattiin sprintti yhteispisteiden SE 167,505 (2 x 500 m, 2 x 1000 m) sekä kahden päivän 500 metrin yhteistuloksen SE 81,80.

 

Naisten yhteispisteiden SM-hopealle luisteli Oulun Tarmon Jenni Kukkonen ja pronssille Helsingin Luistinkiitäjien Miina Peltonen.

 

Miesten sprinttereiden yhteispisteiden Suomen mestariksi luisteli Mika Poutala, joka voitti myös 500 metrin SM-kultaa. Poutala luisteli lauantaina 500 metriä 36,06 ja 1000 metriä 1.13,93.

 

Yhteispisteissä hopealle luisteli Seinäjoen Urheilijoiden Tommi Pulli ja pronssille Valkeakosken Hakan Juho Vaittinen. Samat miehet ottivat mitalit myös 500 metrin kahden päivän yhteistuloksena luistellussa SM-kisassa. 

 

Jesse Nieminen luisteli 500 metrillä C-poikien uudeksi SE-ajaksi komeasti 39,95.

 

Sunnuntaina luistellaan 1500 metrin Suomen mestaruuksista.

 

Helsinki, pikaluistelun SM-kilpailut, 2.päivä:

 

500 m, miehet:

1) Mika Poutala HTL 36,06

2) Tommi Pulli SU 37,26

3) Juho Vaittinen VaHa 37,34
4) Harri Levo OuTa 37,52

5) Aatu Hautamäki SY 38,81

6) Verneri Kinnunen KENSU 38,85

7) Robert Brandt HTL 39,20

8) Matti Yli-Ojanperä SU 39,66

 

500 m SM (pe+la startit):

1) Mika Poutala HTL 72,49

2) Tommi Pulli SU 74,95

3) Juho Vaittinen VaHa 74,96
4) Harri Levo 75,24

5) Verneri Kinnunen KENSU 77,93

6) Aatu Hautamäki SY 78,10

7) Robert Brandt HTL 79,04

8) Matti Yli-Ojanperä SU 79,64
 

1000 m, miehet:

1) Mika Poutala HTL 1.13,93

2) Tommi Pulli SU 1.14,79

3) Juho Vaittinen VaHa 1.16,11

4) Robert Brandt HTL 1.17,73

5) Verneri Kinnunen KENSU 1.17,93

6) Aatu Hautamäki 1.18,63

7) Matti Yli-Ojanperä SU 1.21,74

8) Vesa Visti HTL 1.27,90
 

500 m, naiset:

1) Elina Risku SU 40,48 SE

2) Jenni Kukkonen OuTa 42,50

3) Miina Peltonen HLK 44,61

4) Veera Sarkanen SU 45,78

5) Susanna Lehtiniemi SU 46,09

 

500 m SM (pe+la startit):

1) Elina Risku SU 81,80

2) Jenni Kukkonen OuTa 85,82

3) Miina Peltonen HLK 89,85

4) Veera Sarkanen SU 92,77

5) Susanna Lehtiniemi SU 93,29

 

1000 m, naiset:

1) Elina Risku SU 1.24,67

2) Jenni Kukkonen OuTa 1.28,68

3) Miina Peltonen HLK 1.30,53

4) Veera Sarkanen 1.33,74

5) Susanna Lehtiniemi SU 1.37,63
 

Miesten yhteispisteet (2 x 500m , 2 x 1000 m):

1) Poutala 146,630

2) Pulli 150,865

3) Vaittinen 151,410

4) Kinnunen 156,330

5) Brandt 157,095

6) A.Hautamäki 157,490

7) Yli-Ojanperä 162,735

8) Nieminen 164,550

 

Naisten yhteispisteet (2 x 500m , 2 x 1000 m):

1) Risku 167,505

2) Kukkonen 175,145 

3) Peltonen 182,060

4) Keski-Opas 186,325

5) Sarkanen 186,745

6) Lehtiniemi 190,115

Täydelliset tulokset, myös juniorit
https://luisteluliitto-fi.directo.fi/pikaluistelu/kilpailut_ja_tulokset/?x2556227=2506049

Poutala ja Risku odotetut kärkinimet SM-avauspäivänä

Pikaluistelun SM-mitaleista luistellaan viikonlopun aikana Helsingin Oulunkylässä. Yleisissä sarjoissa mestaruudet ratkotaan sprinttereiden yhteispisteissä sekä matkakohtaisesti 500, 1000 ja 1500 metrillä.

Suuret ennakkosuosikit Mika Poutala ja Elina Risku tarrasivat kiinni sprinttereiden SM-tittelistä voitetuuaan kumpikin avauspäivän molemmat matkat (500 m ja 1000 m). 

 

1000 metrin SM-mitalien kohtalo selvitettiin jo perjantain starteissa. HTL:n Mika Poutala otti ylivoimaisen mestaruuden ajalla 1.14,35. Valkeakosken Hakan Juho Vaittinen otti hopeaa ja Seinäjoen Urheilijoiden Tommi Pulli pronssia. Naisissa mitalikolmikko oli Elina Risku, Jenni Kukkonen, Miina Peltonen.

 

Mika Poutala:

 

– Ramkan Berliinin leirin jälkee ollaan otettu kevyemmin ja hyvin on herkistytty. Keli (-17 ennen kilpailujen alkua) oli tänään enemmän eksoottinen kuin haitallinen. Kaikkiaan tuntui hyvältä ja kivalla mielellä huomiseen.

 

Elina Risku:

 

– Luistelu tuntui hyvältä, mutta kyllähän kylmyys kangisti menoa. Teknisesti kivalta tuntui molemmilla matkoilla, vaikka tonnilla hyytymistä tulikin kangistumisen myötä hieman normaalia aiemmin. Hyvä fiilis jäi koko päivästä.

 

Poutala hakee nyt seitsemättä sprinttereiden yleisen sarjan Suomen mestaruutta. Poutala on aiemmin voittanut mestaruuden 2004, 2007, 2008, 2010, 2013 ja 2015. Vuodesta 2004 lähtien mestari on ollut yhtä poikkeusta lukuunottamatta (2011 Tommi Pulli) Poutala tai nyt kisoista sairastumisen takia poissaoleva Pekka Koskela.

 

Elina Risku on puolestaan voittanut viitenä viime talvena naisten sprinttereiden SM-kultaa.

 

Helsinki, pikaluistelun SM-kilpailut, avauspäivä:

 

500 m, miehet:

1) Mika Poutala HTL 36,43

2) Juho Vaittinen VaHa 37,62

3) Tommi Pulli SU 37,69

4) Harri Levo OuTa 37,72

5) Verneri Kinnunen KENSU 39,08

6) Aatu Hautamäki SY 39,29

7) Robert Brandt HTL 39,84

8) Matti Yli-Ojanperä SU 39,98

9) Vesa Visti HTL 42,39

10) Kimmo Kivioja PoPy 43,36

Yhteensä 15 luistelijaa mukana.

 

1000 m, miehet (matkakohtainen SM):

1) Mika Poutala HTL 1.14,35

2) Juho Vaittinen VaHa 1.16,79

3) Tommi Pulli SU 1.17,04

4) Robert Brandt HTL 1.18,38

5) Verneri Kinnunen KENSU 1.18,87

6) Aatu Hautamäki 1.20,15

7) Matti Yli-Ojanperä SU 1.24,45

8) Vesa Visti HTL 1.27,90

9) Kimmo Kivioja PoPy 1.28,77

10) Marko Korhonen KENSU 1.34,08

Yhteenä 14 luistelijaa mukana.

 

500 m, naiset:

1) Elina Risku SU 41,32

2) Jenni Kukkonen OuTa 43,32

3) Miina Peltonen HLK 45,24

4) Veea Sarkanen SU 46,99

5) Susanna Lehtiniemi SU 47,20

6) Annakaisa Kivioja PoPy 47,47

7) Marja Sisso-Koriseva VanHa 50,85

8) Pipsa Hiltunen SU 51,16

9) Roosa Hiltunen SU 55,55

 

1000 m, naiset (matkakohtainen SM):

1) Elina Risku SU 1.26,74

2) Jenni Kukkonen OuTa 1.29,97

3) Miina Peltonen HLK 1.33,89

 

500 m, A-pojat:

1) Valle Viertola SU 42,28

 

500 m B-pojat:

1) Jaakko Hautamäki SU 41,89

2) Onni Peltonen HLK 43,22

3) Eemil-Oskar Oras PoPy 43,44

4) Aaro Rasilainen HTL 43,88

5) Joona Suomalainen HPL 44,64

 

Miesten yhteispisteiden tilanne, 2/4 matkaa:

1) Poutala    73,605, 2) Vaittinen 76,015, 3) Pulli 76,210, 4) Brandt 79,030, 5) Kinnunen 79,015, 6) A.Hautamäki  79,365.

 

Naisten yhteispisteiden tilanne 2/4 matkaa:

1) Risku 84,690, 2) Kukkonen 88,305, 3) Peltonen 92,185.

Suomalainen ja Hautamäki Nuorten talviolympialaisiin

17-vuotiaat Samuli Suomalainen Helsingin Luistinkiitäjistä ja Jaakko Hautamäki Seinäjoen Urheilijoista on valittu Suomen kisajoukkueeseen Nuorten talviolympialaisiin Norjassa helmikuussa.

Pikaluistelu kilpaillaan Hamarin Olympiahallissa ”Viikinkilaivassa”. Viikinkilaiva on moderni monikäyttöhalli, joka on rakennetty tuhansia vuosia sitten tehtyjen viikinkilaivojen muotoon. Kahden henkilökohtaisen matkan (500 ja 1500 metriä) lisäksi käydään massastarttikilpailut sekä joukkuesprintti sekajoukkuein.

13.2. 500 metriä
15.2. 1500 metriä
17.2. Joukkusprintti sekajoukkuein 
19.2. Massastartti

Olympiakomitean valintauutinen:
http://www.sport.fi/uutiset/uutinen/nuorten-talviolympialaisiin-valittiin-lisaa-urheilijoita

Kaikki pisteille junioreiden maailmancupissa

Kaikki suomalaisluistelijat ylsivät hienosti pisteille, kun junioreiden pikaluistelun maailmancup jatkui Italian Baselga di Pinéssa.

 

Anni Käsnänen onnistui luistelemaan paraatimatkallaan 3000 metrillä ehjän tasaisen suorituksen ja keräsi sijoituksellaan kuusi maailman cupin pistettä. Massastartissa Käsnänen luisteli fiksusti sijoittuen 16, saavuttaen tusinan pisteitä. 

 

– Toinen kilpailupäivä oli Annilta selkeästi parempaa tekemistä, nuorten olympiavalmentaja Jason Andberg kehui.

 

Samuli Suomalainen sai 1000 metrin kisaan kaivettua lisää virtaa, joka takasi hänelle onnistuneen lopputuloksen ja sijoituksen 16. 

 

Antero Eskola jatkoi siitä mihin lauantaina jäi ja hän pääsi hyvään lentoon 1000 metrillä sijoittuen Suomalaisen vanavedessä sijalle 20.

 

Massastartissa kaksikko Suomalainen-Eskola yritti kaikin voimin tavoitella välikirin pisteitä ja sitä myötä korkeaa sijoitusta. 

 

– Taktiikka oli lähellä onnistua, mutta etusuoralla ennen välikiri maalia pojat joutuivat hiukan taipumaan. Hyvä taistelu ja vielä joku kerta tämä tulee onnistumaan, Andberg kehaisi kaksikkoa.

 

– Kaiken kaikkiaan kisaviikonloppu oli onnistunut ja tästä suunnataan katseet kohti kauden tärkeimpiä kisoja. 

 

Tuomas Rahnasto joutui jättämään väliin myös päätöspäivän flunssan vuoksi. Tämä oli harmillinen asia, koska sunnuntaina ohjelmassa oli Tuomaksen lempimatka 3000m, jolla hän saavutti toisessa maailmancupin osakilpailussa aiemmin neljännen tilan. 

 

– Toivotaan että lepopäivät auttavat ja saadaan mies nopeasti takaisin viivalle taistelemaan viimeisen juniorivuoden tavoitteiden perässä.

 

Junioreiden maailmancup 3/4 osakilpailu, Baselga di Piné:

 

Pojat 1000 m:

16) Samuli Suomalainen 1.16,01 (12 pist.)

20) Antero Eskola 1.16,49 (5 pist.)

 

Pojat 3000 m:

27) Antero Eskola 4.19,41

30) Samuli Suomalainen 4.24,02

 

Tytöt 1000 m:

35) Anni Käsnänen 1.34,74 

 

Tytöt 3000 m:

19) Anni Käsnänen 4.58,93 (6 pist.)

 

Pojat massastartti:

19) Samuli Suomalainen (6 pist)

28) Antero Eskola

 

Tytöt massastartti:

16) Anni Käsnänen (12 pist)

 

Tuomas Rahnasto ei luistellut sairastumisen takia

Antero Eskola avauspäivän onnistuja Italiassa

Junioreiden maailmancupin kolmas osakilpailu luistellaan viikonloppuna Italian Baselga di Pinéssa.

Avauspäivän lauantain onnistuja Suomen joukkueessa oli Antero Eskola, joka luisteli tuulisissa olosuhteissa oman ennätyksen 38,24 500 metrillä ja nappasi neljä maailmancupin pistettä 21. tilallaan. 

 

1500 metrillä Eskola pystyi niin ikään hyvään ehjään luisteluun (2.00,29, 26.). Antero oli päivään erittäin tyytyväinen. 

 

Samuli Suomalainen valitteli hiukan väsymystä, joka alkoi tammikuun alun raskaan Berliinin leirin jälkeen. Samuli ei saanut parasta virettä kropasta irti, mutta ylsi silti hienosti 500 metrillä pisteille (3) ajalla 38,47 (22. tila). 

 

1500 metrin luistelussa väsymys heijastui Suomalaisella selkeämmin. Aika 2.01,39 riitti 31. tilaan.

 

– Toivotaan, että huomiselle saadaan tuoreutta lisää. Ensi viikolla kevennetään harjoittelussa enemmän, jotta saadaan raskas harjoitusleiri käännettyä nousukunnoksi kohti kauden tärkeimpiä kilpailuja Nuorten olympialaiset ja MM-Kisat, nuorten olympiavalmentaja Jason Andberg kommentoi.

 

Anni Käsnänen luisteli 1500 metrillä 32. tilalle ajalla 2.24,75. 

 

– Annin suoritus oli kohtalaisen hyvä ja linjassa kauden tulostason kanssa. Anni kiertää ensimmäistä vuotta nuorten maailman cup kilpailuja ja tavoitteena on vuosi vuodelta nostaa tasoa kohti nopeimpia junioreita. Pienin askelin kurotaan kärkeä kiinni. Voimaa ja nopeutta tarvitaan lisää tuleville vuosille harjoituksien avulla, mutta oikealla kehityksen tiellä mennään, valmentaja kuvaili.

 

Tuomas Rahnasto on ollut Suomen nuorten joukkueen kovin syömähammas aikaisempien maailmancupin kilpailuiden osalta. 

 

– Tuomas joutui tänään jäämään kilpailuista pois flunssan vuoksi. Terveenä Tuomaksella olisi ollut hyvät mahdollisuudet taistella pidemmillä matkoilla kärkipaikoista. Toivotaan, että Tuomaksen olo paranee huomiseen mennessä ja saadaan mies lähtöviivalle.

Parkin Kympillä Joonatan Pappinen vauhdikkain

Parkin Kympillä luisteltiin hyvissä olosuhteissa torstaina 14.1. Sarjoina oli yhdellä yhteislähdöllä yli
ja alle 20 minuutin luistelijat ja juniorit. Tosin juniori-ikäiset luistelivat pidemmän 10 km:n eli 40
kierroksen matkan.
Kuopion Luisteluseuran Joonatan Pappinen oli koko joukon nopein ajalla 17,56 ja aivan kannoilla
kakkoseksi luisteli Uskelan Urhojen Rauno Hakala. TuUl:n nuori Kalle Kinnala sijoittui hienosti
miesten sarjassa kolmanneksi ajalla 18,31.
Naisissa oli osanotto pientä ja Tampereelta asti saapunut Sirpa Grönberg (TuUL) luisteli naisten
voittoon ajalla 26,37. Junioritytöissä samoin oli varmastikin Ilona Lainiolla voiton makua jo
starttiviivalla. Ilona Lainio (NMKY) luisteli tyttöjen kultaa ajalla 28,37.
Kilpailuissa oli myös paikalta mukaan tulleet TPS:n -07 kiekkopojat Benjamin Pinomäki ja Liam
Wemström, jotka luistelivat kiitettävän vauhdikkaasti 5 kierrosta eli 1250m aikaan 3.23. Kilpailu oli
hyvin tasainen, sillä Liam Wemström oli vain luistimen verran edellä Benjamia maaliviivalla.
Alla kaikki tulokset.
Arvonta oli suosiollista, kun kaikki saivat arvontapalkinnon.
Kiitos kaikille osallistujille ja järjestäjille!
Miehet alle 20 min
1. Joonatan Pappinen, Kuls, 17,56
2. Rauno Hakala, Uskelan Urhot, 18,02
3. Kalle Kinnala, TuUL, 18,31
4. Markus Ilmarinen, Uskelan Urhot, 18,33
5. Mika Kortesmaa Uskelan Urhot, 19,46
6. Jarmo Valli, Uskelan Urhot, 19,55
Miehet yli 20 min
1. Jukka Lehtonen, NMKY, 24,42
Naiset
1. Sirpa Grönberg, TuUL, 26,17
Tytöt
1. Ilona Lainio, NMKY, 28,37
5 krs / 1250m
1. Liam Wemström, TPS, 3.23
2. Benjamin Pinomäki, TPS, 3.24

Toiminnanjohtaja Sauli Pollari eläkkeelle

Lähes 30 vuotta Luisteluliiton toiminnanjohtajana toiminut Sauli Pollari jäi eläkkeelle vuoden vaihteessa, läksiäiset pidetään Valo-talossa lauantaina 23.1.

Saulin läksiäiset pidetään lauantaina 23.1.2016 klo 12.30-14.30 Valo-talossa (Radiokatu 20, Helsinki). Ohjelmallinen osuus klo 13-13.30.

Sauli toivoo, että aikarajoitteen vuoksi  ei pidettäisi puheita.

Ilmoittautuminen oheisen linkin kautta 19.1 mennessä. Linkin kautta voi laittaa myös mahdolliset terveiset Saulille.
Ilmoittaudu tästä >>

Tervetuloa
Suomen Luisteluliitto ry

Pikarullaluistelun SM – kisat 2016 seurojen hakuun

Hakuaika: 13.2.2016 mennessä sähköpostitse tuula.puputti@luisteluliitto.fi

Haettavina:

1. SM-sisähallikisat (ajankohta huhtikuu)
2. SM-pikarullaluistelun ratakilpailut (ajankohta heinäkuu) pe ilta – la aamupäivä
3. SM-maratonkilpailu (kesäkuu – elokuu)

 

Haussa tulee ilmetä minimissään seuraavat asiat:
1. Seura
2. Päivämäärä(t) ja paikka
3. Yhteyshenkilön/ sihteerin tiedot
4. kilpailujen päätuomari
5. EA – vastaava
6. Maalituomari/videointivastaava

Muuta: SM-Sauvarullaluistelu Turun Kakskerrassa su 3.7.