Uutiset
Arkisto
2017
2016
2015
2014
2013
2012
2011
2010
2009
2008
2007
2006
2005

Rullaluistelun junioricup päätökseen Turussa

Junioricupin viimeinen osakilpailu käytiin perjantaina 29.8. Turussa Kupittaan velodromin sisällä olevalla 140 metrin pituisella radalla. Rata todettiin taas kerran erinomaiseksi lyhyille matkoille. Sää suosi ja oli kisojen ajan aurinkoinen ja tuuleton. Matkoina oli yksi kierros ja ikäluokasta riippuen joko 500m (3+krs) tai 1000m (7+krs).

Kunkin sarjan kokonaiscupin kolmen kärki palkittiin pokaalilla.
Muut osallistujat pitivät Cupin kokonaissijoituksensa samana kuin jo ennen viimeistä osakilpailua,
mutta Jani Virtanen (HTL) kiilasi voitollaan tiukasti neljällä pisteellä kokonaiscupin voittajaksi P14-15 -sarjassa.

Liitteet

Verneri Kinnunen pronssille Alliansloppetissa Ruotsissa

Alliansloppetin 16 kilometrin rullaluistelukilpailu luisteltiin lauantaina 23.8 Ruotsin Trollhättanissa. Rullaluistelusarjassa oli mukana 58 luistelijaa, jossa voiton vei Norjan Tormond B Haugen otettuaan irtioton puolessa välissä kilpailua toisen norjalaisen Marius Brattlin kanssa. Kinnunen sijoittui kisassa kolmanneksi ennen ruotsin Lars Bäcksholmia ja Nils van der Poelia.

 

Tulokset tässä linkissä.

Suomalaiset rullaluistelijat Eurooppa Cupissa Belgiassa

KENSUn Verneri Kinnunen ja Helsingin Työväen Luistelijoiden junioriryhmä Kaapo Schreck, Jani Virtanen, Jyry Kortelainen, Nils Vähä-Vahe ja Antti Sjögren luistelivat Eurooppa Cupissa Belgian Oostendessa 15-17.8.

Eurooppa Cupin osakilpailu jo 47. kerran järjestetty Flanders Grand Prix keräsi mukaan kisaamaan yli 600 luistelijaa eri puolilta maailmaa. Mukana kisoissa oli pika- ja rullaluistelun maailman huippuja kun Olympiakisoissakin hienosti menestyneet Michel ja Ronald Mulder sekä Bart Swings ottivat osaa kilpailuun.

Suomalaisista luistelijoista suurin osa oli ensimmäistä kertaa kansainvälisissä rullaluistelukisoissa ja ensimmäistä kertaa luistelemassa kallistetulla pistaradalla. Jokainen paransi omia suorituksiaan jokaisen kilpailun jälkeen ja varmuus massalähtöihin ja kontaktitilanteisiin parani silmin nähden. 

Kovassa kadetti sarjassa Kaapo Schreck ja Jani Virtanen taistelivat hienosti muun muassa Ranskan, Saksan, Hollannin ja Intian maajoukkueluistelijoiden kanssa.

Scholieren sarjassa Jyry Kortelainen, Nils Vähä-Vahe ja Antti Sjögren luistelivat hyviä suorituksia parantaen tekemistään joka kisassa. Jyry Kortelainen onnistui voittamaan myös B-ryhmän ja eteni näin myös kokeilemaan vauhtiaan A-ryhmässä. 3000m pistekisassa Jyry Kortelainen ja Nils Vähä-Vahe onnistuivat nappamaan pisteitä omassa lähdössään.

Miesten yleisessä sarjassa KENSUn Verneri Kinnunen luisteli ensimmäistä kertaa kansainvälisissä rullaluistelukisoissa. Taktinen kokemattomuus ja vähäiset harjoitusmahdollisuudet pistaradalla antoivat monta sijaa vastustajille, joten kokemusta rullaluistelusta tarvitaan vielä lisää.

Tulokset kisasivulta.