Hollanti vei kolmoisvoiton naisten 3000 metrillä pikaluistelun nuorten MM-kilpailuissa

Naisten 3000 metrillä nähtiin Hollannin ylivoimaa, kun maa otti kolmoisvoiton. Nopein oli Joy Beune (4.35,90). Hopealle luisteli Sanne In t’Hof (4.37,14) ja pronssille Jutta Leerdam (4.38,27).

Suomen edustaja Anni Käsnänen luisteli ensimmäisissä nuorten MM-kisoissaan sijalle 33 ajalla 5.17,22.

– Olen vähän pettynyt. Tuuli vaikutti. Varsinkin etusuoralla oli vaikeaa puskea tuulta vastaan. Kaarteessa en saanut enää tehoja irti, koska vauhti hyytyi niin paljon. En osaa sanoa, mitä muuta tässä meni pieleen. Takana oli hyvä valmistautuminen ja ihan hyvillä mielin lähdin starttiin, kommentoi Käsnänen.

Suomen joukkueenjohtaja Jason Andberg arvioi koko Suomen joukkueen lauantain suorituksia seuraavasti:

– Tämän päivän suoritukset olivat aavistuksen vaisumpia kuin eilen. Eilen oltiin lähellä mitalia, mikä näkyi Samulin suorituksessa. Hänen henkinen pajatsonsa tyhjeni, kun päämatkalla tulikin iso pettymys. Antero ja Juho-Jaakko tekivät ihan kohtuulliset suoritukset, mutta ei mitään supervenymisiä. Kotimaan olosuhteisiin nähden pojilla kuitenkin ihan hyviä suorituksia. Annilla ensimmäinen arvokisastartti, ja siinä tuli ehkä aavistuksen liian kova lähtövauhti. Se maksaa yleensä lopussa, jos lähtee liian kovaa.

Suomelta nähdään vielä tänään jäällä miesten Team Sprint –joukkue.

Lisätietoja:

Joukkueenjohtaja Jason Andberg 050-540 1325

www.juniorspeedskating.fi