Seuralle

Miten pääsee alkuun luistelukoulutoiminnan järjestämisessä? Seuraavat kuusi vaihetta auttaa seurasi helposti alkuun luistelukoulutoiminnan käynnistämisessä.

  1. Paikka
    Varmista sopiva paikka luistelukoululle ja vahvista sen varaus. Paikaksi riittää esim. asfaltoitu koripallokenttä tai muu vastaava iso alue. Pienten lasten toiminnassa turvallisuus on tärkeää, joten varmista vielä, että alue on rajattu ja eristettävissä moottoriajoneuvoilta.
  2. Ohjaaja
    Ohjaaja voi olla seuran vapaaehtoinen, ammatikseen liikuntaa ohjaava tai ohjausta opiskeleva henkilö. Selvittäkää yhdessä myös mahdollinen sijaisohjaaja sairastapausten varalle. Tärkeintä on innostus ja sitoutuneisuus lasten ohjaamiseen. Ohjaajalle voi maksaa pienen kertakorvauksen sekä mahdollisen bonuksen, jos kävijöiden määrä kasvaa.
  3. Selkeä ajankohta ja kesto
    Lasten harrastustoiminnassa tärkeää on selkeä, säännöllinen ajankohta ja mahdollisuuksien mukaan ympärivuotisuus. Luistelukoulun voi järjestää esim. 1-2 kertaa viikossa kesän ajan (lomakauden huomioiden) ja jääharjoitukset sään mukaan joulu-helmikuussa.
  4. Hinnoittelu
    Luistelukouluun sopivia tuotteita ovat esim. 1oxkortti tai kausikortti. Luistelu koetaan edulliseksi harrastukseksi, mutta hinnan tulisi kuitenkin kattaa ainakin osa ohjaajan palkkiosta. Sopiva kymppikerran kortin hinta on 60-100 euroa, kausikortin hinta taas kaudesta riippuen 120-200 euroa.
  5. Markkinointi
    Markkinoi luistelukoulu esim. seuran nettisivuilla, facebookissa, paikallislehdessä, liikuntapaikkojen ja koulujen ilmoitustauluilla. Jos rahkeita riittää, kouluvierailut ja kouluille ohjatut harjoitukset toimivat myös hyvinä rekrytointikeinoina.
  6. Harjoitussisällöt
    Luisteluliiton luistelukoulusivusto auttaa ohjaajan alkuun. Sieltä löytyvät harjoitteet mm. kuudelle talven ja kesän luistelukoulukerralle. Muista hyödyntää myös Luistelupassia innostamaan lapsia luisteluharjoitteluun!