Inzellistä Calgaryyn
Suomen pikaluistelun maajoukkueeseen kuuluva Max Kokko teki kesällä päätöksen siirtyä harjoittelemaan Kanadan Calgaryyn. Harjoitteluolosuhteet tarjoaa vuoden 1988 talviolympialaisiin valmistunut Olympic Oval, joka tunnetaan maailmanluokan pikaluisteluareenana. Jäällä urheilijoiden käytössä on esimerkiksi seitsemän kameran järjestelmä, jonka puolentoista minuutin viive mahdollistaa oman suorituksen katsomisen heti treenin jälkeen – virheet ja niiden korjaukset on näin mahdollista nähdä välittömästi.
Yhteistyö arvostetun valmentajan, monia olympiamitalisteja luotsanneen hollantilaisen Bart Schoutenin, kanssa on käynnistynyt erinomaisesti. Schoutenin kansainväliseen tiimiin kuuluu 10 luistelijaa seitsemästä eri maasta. Ryhmässä on useita eri matkojen luistelijoita, joille jokaiselle on laadittu yksilöllinen harjoitusohjelma. Silti ryhmä harjoittelee paljon yhdessä, mikä Maxin mukaan on hitsannut joukkueen hengen erityisen vahvaksi.

Jäätreenit Max pääsi aloittamaan heinäkuun alussa, ja kesän aikana on keskitytty erityisesti luistelutekniikan hiomiseen. Ensin tekniikkaa korjattiin hitaammassa vauhdissa, ja vähitellen uusia oivalluksia on viety myös kovempaan vauhtiin. Työ on alkanut tuottaa tulosta: Max alitti 20.–21.9.2025 järjestetyssä Fall Classic -kilpailussa maailmancupin aikarajan (36.20) 500 metrillä a teki samalla kaksi henkilökohtaista ennätystä, 500 metriä 36.17 ja 1000 metriä 1.13,92)
– Olen todella tyytyväinen viikonlopun kilpailuun ja tekemiini tuloksiin, Max iloitsee.
Maxin tavoite on tällä kaudella päästä kilpailemaan aikuisten maailmancupin 500 metrin kilpailussa ja tämän mahdollistaa tuo viime viikonloppuna tehty aikarajan alitus.*
Syytä iloon riittää muutenkin: Calgaryssä treenaaminen on ollut mielekästä, ja elämä on asettunut hyvin uomiinsa. Max asuu omakotitalossa lähellä jäähallia kolmen muun pikaluistelijan kanssa.
– Kulttuurieroista huolimatta asuminen Kanadassa on lähtenyt rullaamaan oikein mukavasti, Max toteaa.

*Suomen Luisteluliiton Huippuluisteluvaliokunta tekee valinnat ennalta asetettujen valintakriteereiden mukaan lokakuun lopulla