Emil Ervik ja Juuso Lehtonen mitaleille nuorten maailmancupissa

Pikaluistelukauden toinen nuorten maailmancup-viikonloppu alkoi rapeassa pakkasessa lauantaina 3.12. Seinäjoen Jääurheilukeskuksessa. Kilpailuviikonlopun avauspäivänä kilpailtiin sekä 1000 metrin, että 3000 metrin henkilökohtaisilla matkoilla ja lauantai huipentui joukkuekilpailuihin. Lauanataina ei hätyytelty ensimmäisen viikonlopun tapaan rataennätyksiä, mutta yleisesti tulostaso säilyi korkealla, jopa kovempana, kuin edellisviikonloppuna. Päivän suomalaisnimet olivat Emil Ervik ja Juuso Lehtonen.

Juuso Lehtonen kirkasti edellisviikonlopun neljännet sijat 1000 metrin pronssiksi, luisteltuaan neo-senioreiden kilpailussa ajan 1.15,48. Neo-senioreiden 1000 metrin kilpailun voitti Espanjan Nil Llop Izquierdo, ajalla 1.13,29. Llop voitti myös edellisviikonlopun 1000 metrin kilpailun putkeen.

Emil Ervik oli mainiossa vireessä, luistellen neo-senioreissa 3000 metrillä kolmanneksi ajalla 4.11,16. Ervikin aika parani edellisviikonlopusta yli puolella sekunnilla. Neo-senioreiden 3000 metrin voitti Norjan Kasper Tveter ajalla 4.00,57.

Maailmancup-viikonloppu jatkuu sunnuntaina 9.30. Sunnuntaina on kaikkiaan yksitoista suomalaisnuorta kilpailemassa maailman parhaiden ikätovereidensa kanssa.

500 m juniorit

Veera Lehtonen
Janette Pirhonen
Villiina Suomalainen
Jeremias Heikkinen
Alvar Muhonen

500 m neo-seniorit

Laura Kivioja
Emil Ervik
Max Kokko
Juuso Lehtonen
Tuukka Suomalainen

1500 m juniorit

Sanni Rosendahl
Alvar Muhonen

1500 m neo-seniorit

Laura Kivioja
Emil Ervik
Juuso Lehtonen
Tuukka Suomalainen

Massastartti juniorit

Alvar Muhonen

Massastartti neo-seniorit

Emil Ervik

2. kilpailuviikonlopun aikataulu

3.-4.12.2022

Sunnuntai 4.12.
Kilpailut alkavat klo 9.30
Junioreiden massastarttien alkuerät
500 m
1500 m
Massastartti

Tulokset ISU:n tulospalvelussa >>

Livelähetykset