Koronavirustilanteen vaikutus urheiluun

Viime päivinä olemme saaneet huonoja uutisia jo paremmalta näyttäneeseen koronavirustilanteeseen Suomessa. Vaikeampi tilanne vaikuttaa luonnollisesti kaikkeen toimintaan. Alla tuoreimmat ohjeistukset elokuun alusta alkaen.

Lisätietoa ja ajantasaiset ohjeistukset, suositukset ja määräykset koronavirusepidemiasta ValtioneuvostonTHL:n ja AVI:n sivuilla.

Olympiakomitean ohjeistus huomioi tartuntatautilain muutoksen ja valtioneuvoston periaatepäätöksen (25.2.) vaikutukset tiloihin liittyviin rajoituksiin ja harrastuksiin. Lopulliset päätökset, joita on toiminnassa noudatettava, tekee aina asiaa käsittelevä ja valmisteleva alueellinen tai paikallinen viranomainen.

Ammattiurheilu jää tilapäisen tartuntatautilain muutoksen rajoitus- ja sulkutoimenpiteiden ulkopuolelle. Ammattiurheilulla tarkoitetaan lain perustelujen mukaan sarjalisenssisopimukseen tai Olympiakomitean urheilijasopimukseen perustuvaa urheilutoimintaa sekä A-maajoukkuetoimintaa silloin, kun sitä harjoitetaan ilman yleisön läsnäoloa. Eduskunnan lain hyväksymisen yhteydessä hyväksymän sosiaali- ja terveysvaliokunnan mietinnön mukaan ammattiurheilua koskeva rajaus tarkoittaa käytännössä ammattiurheilun rajaamista huippu-urheiluun kattaen palloilulajeissa kaksi ylintä kansallista sarjatasoa, aikuisten A-maajoukkuetoiminnan sekä kansallisen lajiliiton valintajärjestelmän kautta kansainvälisiin arvokilpailuihin valmistautuvat urheilijat. Olympiakomitean linjauksen mukaan ammattiurheilun käsitteen piiriin kuuluvat lisäksi Olympiakomitean tukiohjelmiin kuuluvien lajien nuorten maajoukkuetoiminta ja harjoittelu aikuisten tai nuorten kansainvälisiin arvokilpailuihin (EM- tai MM-kisat tai seuraavat kesä- tai talviolympialaiset) sekä jalkapallon ja jääkiekon kolmanneksi ylimmät kansalliset sarjatasot (jalkapallossa miesten Kakkonen ja jääkiekossa miesten Suomi-sarja), joissa pelaajat ovat kirjalliseen pelaajasopimukseen perustuen ammatinharjoittajia.

Toiminnassa on huomioitava, että tilapäisen tartuntatautilain muutoksen nojalla aluehallintovirastot ja kunnat voivat asettaa valtioneuvoston periaatepäätöstä tiukempia alueellisia ja paikallisia rajoituksia elinkeino- ja harrastustoimintaan silloin, kun se on välttämätöntä epidemian leviämisen estämiseksi.

Suositukset lajien toimintaan ulkotiloissa

Suositukset terveysturvalliseen toimintaan koronaepidemian kaikissa vaiheissa.

  • Toimintaan ei osallistuta, jos on hengitystieinfektioon viittaavia oireita.
  • Yli 12-vuotiaat (vuonna 2007 syntyneet ja vanhemmat) käyttävät kasvomaskia harjoittelun ulkopuolella. Kasvomaskin käytössä huomioidaan siihen liittyvät ohjeet.
  • Puku- ja pesuhuonetiloja ei käytetä tai niiden käyttö on hyvin rajattua.
  • Käsihygieniaan kiinnitetään erityistä huomiota. Kädet pestään huolellisesti ennen ja jälkeen toiminnan. Käsidesiä on oltava saatavilla toiminnan aikana.

Lasten ja nuorten toiminta

Lasten toiminnalla tarkoitetaan vuonna 2008 tai myöhemmin syntyneiden toimintaa. Nuorten toiminnalla tarkoitetaan vuosina 2001-2007 syntyneiden 13-20-vuotiaiden toimintaa.

Valtioneuvoston exit-strategian mukaisesti sairaanhoitopiirien ja paikallisten viranomaisten ei suositella kohdistavan rajoituksia lasten ja nuorten toimintaan ulkona.

Aikuisten harrastustoiminta

Aikuisten harrastustoiminnalla tarkoitetaan yli 20-vuotiaiden toimintaa.

Valtioneuvoston exit-strategian mukaisesti sairaanhoitopiirien ja paikallisten viranomaisten ei suositella kohdistavan rajoituksia aikuisten harrastustoimintaan ulkona.

Suositukset lajien toimintaan sisätiloissa

Suositukset terveysturvalliseen toimintaan koronaepidemian kaikissa vaiheissa (perustaso, kiihtymisvaihe, leviämisvaihe):

  • Toimintaan ei osallistuta, jos on hengitystieinfektioon viittaavia oireita.
  • Yli 12-vuotiaat (vuonna 2007 syntyneet ja vanhemmat) käyttävät kasvomaskia harjoittelun ulkopuolella. Kasvomaskin käytössä huomioidaan siihen liittyvät ohjeet.
  • Toimintaan kokoontuvat vain tarvittavat henkilöt: osallistujat, valmentajat, toimihenkilöt ja välttämättömät huoltajat. Valmentajat, toimihenkilöt ja huoltajat käyttävät kasvomaskia toiminnan aikana.
  • Toimintaan osallistuvat menevät tilaan, kun edelliset osallistujat ovat lopettaneet oman toimintansa ja poistuneet tilasta.
  • Puku- ja pesuhuonetiloja ei käytetä tai niiden käyttö on hyvin rajattua.
  • Käsihygieniaan kiinnitetään erityistä huomiota. Kädet pestään huolellisesti ennen ja jälkeen toiminnan. Käsidesiä on oltava saatavilla toiminnan aikana.

Valtioneuvoston exit-strategian mukaisesti sairaanhoitopiirien ja paikallisten viranomaisten ei suositella kohdistavan rajoituksia lasten ja nuorten toimintaan sisällä.

Koronaepidemian kiihtymisvaiheen alueita ja leviämisvaiheen alueita(sairaanhoitopiirejä) koskevat suositukset aikuisten (yli 20-vuotiaiden) harrastustoimintaan sisällä:

  • Lähikontaktit minimoidaan aikuisten harrastusryhmän toimintaa mukauttamalla. Tämä on tärkeätä erityisesti joukkue- ja kamppailulajeissa.

Seuratoiminta – suositukset kilpailutoimintaan ja yleisötilaisuuksiin (esimerkiksi urheilukilpailut)

Eri aluehallintovirastojen alueilla on voimassa erilaisia kokoontumisrajoituksia. Rajoituspäätökset löytyvät aluehallintoviraston sivuilta.

Tapahtuman turvallisuus varmistetaan noudattamalla Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ja opetus- ja kulttuuriministeriön 31.5.2021 päivittämää ohjetta koronavirustartuntojen ehkäisemiseksi.

Tapahtuman järjestäjä vastaa siitä, miten ohjetta käytännössä sovelletaan tapahtuman järjestelyihin. Järjestäjän voi olla syytä eriyttää toimintaa jakamalla yleisöä ja palveluja erillisille alueille, jotta tilaisuudessa tosiasiassa voidaan noudattaa THL:n ja OKM:n ohjeistusta. Järjestäjä vastaa siitä, että tapahtuma järjestetään osallistujille turvallisella tavalla.

Tapahtuman järjestäjällä on velvollisuus seurata alueellista epidemiatilannetta ja vaatia kasvomaskien käyttöä THL:n maskisuosituksen mukaisesti koko tilaisuuden ajan.

Matkustaminen

Suomen kansalaisten ja Suomessa asuvien henkilöiden tulee edelleen välttää tarpeetonta matkustamista EU- ja Schengen-alueiden ulkopuolelle, poikkeuksena maat, joiden osalta hallitus on poistanut maahantulon rajoitukset. Lisäksi kaikkea matkustamista Brasiliaan, Etelä-Afrikkaan, Intiaan ja Venäjälle on vältettävä. Jos päätät matkustaa, tarkista ajantasaiset korona- ja maahantulorajoitukset aina ennen matkaa kohdemaan viranomaisilta.

Ajantasaisen ohjeen Suomeen palaamiseksi löydät Rajavartiolaitoksen sivuilta.

Huippu-urheilu

Olympiakomitean toimintaohjeet lajien huippu-urheiluun koronavirusepidemian aikana

Koronavirusepidemian aikana urheilijoiden tulee noudattaa Suomen viranomaisten suosituksia ja ohjeita (www.thl.fi). Tämän ohjeen tarkoitus on toimia apuvälineenä suunniteltaessa toimintaa huippu-urheilussa. Ohjeiden tavoitteena on myös auttaa urheilijaa ja urheilijan lähipiiriä pienentämään tartunnan riskiä sekä kantaa yhteiskunnallinen vastuu viruksen leviämisen estämiseksi. Yksilön vastuu on tavoitteen toteutumisessa ensisijaista, koska tärkeimmät tartunnan leviämistä vähentävät keinot ovat lähikontaktien välttäminen, kasvomaskin käyttö sekä huolellinen hygienia. Epidemian aikana tartuntojen jäljittäminen koronavirustestein on tärkeää. Nämä toimintaohjeet koskevat huippu-urheilijoiden lisäksi myös muita huippu-urheilun toimijoita, kuten valmentajia ja huoltajia. Eri lajit voivat tarkentaa ohjetta oman lajin erityispiirteiden huomioimiseksi.

Lähikontaktin ja altistumisen määritelmät löytyvät THL:n terveydenhuollon toimenpideohjeesta

1. Viruksen leviämistä rajoittavat toimenpiteet

Henkilökontaktien minimoiminen

  • Ryhmäharjoittelu toteutetaan pienryhmissä valtionneuvoston kokoontumisrajoitusten mukaisesti.
  • Ryhmäharjoittelu toteutetaan ensisijaisesti saman pienryhmän kanssa sekoittamatta ryhmiä.
  • Lähikontakteja vältetään.
  • Joukkueen kokouksissa suositaan etäyhteyksiä.
  • Matkustaessa vältetään julkista liikennettä. Harjoituksiin tullaan ensisijaisesti pyörällä, juosten tai omalla autolla. Julkisessa liikenteessä käytetään kasvomaskia.
  • Kotona asumista suositaan.
  • Leiriolosuhteissa majoitus ja ruokailut järjestetään lähi- ja henkilökontaktit minimoiden.
  • Jokainen joukkueen urheilija, valmentaja ja huoltaja sitoutuu arjessaan viruksen leviämistä ehkäiseviin toimenpiteisiin

Oireettomuus osallistumisen ehtona

  • Kun joukkueen jäsenellä on mitään infektio-oireita, hän pysyy kotona.
  • Vain oireettomat henkilöt osallistuvat harjoituksiin ja joukkueen yhteisiin tilaisuuksiin.
  • Leireille ja peli-/kilpailumatkoille laaditaan eristämis- ja kotiinkuljetussuunnitelma infektioepäilyä varten.

Koronavirustestaus

  • Koronavirusepidemian aikana hengitystieoireisten tulee hakeutua koronavirustestiin omaan terveyskeskukseen tai yksityiselle lääkäriasemalle.
  • Oireettomalle henkilölle voidaan tehdä koronavirustesti, jos on syytä epäillä altistumista tartunnalle.

Hygienia harjoitustiloissa

  • Harjoitustiloissa tulee suorittaa päivittäinen siivous ja säännöllinen tuuletus.
  • Kosketuspinnat (mm. oven kahvat) desinfioidaan säännöllisesti.
  • Suositaan omia harjoitusvälineitä.
  • Yhteiset harjoitusvälineet puhdistetaan desinfiointiliinoilla ennen ja jälkeen käytön.
  • Yhteisiä pukeutumis- ja suihkutiloja ei käytetä.
  • Kaikki harjoitustilojen käyttäjät sitoutuvat huolelliseen hygieniaan.

Tukipalvelujen käyttö

  • Taustahenkilöt kuten valmentajat, huoltajat, hierojat, fysioterapeutit ja lääkärit noudattavat toiminnan hygieniassa erityistä tarkkuutta.
  • Tukipalvelut rajataan välttämättömiin toimenpiteisiin ja suositaan etäyhteyksiä.
  • Hoitopöydät ja -välineet desinfioidaan jokaisen käytön jälkeen.

Sairastumistilanne joukkueen matkalla

  • Urheilijat ja taustahenkilöt reagoivat herkästi infektio-oireisiin.
  • Sairastunut eristäytyy omaan huoneeseen. Mahdollinen huonekaveri siirtyy pois huoneesta.
  • Sairastunut ottaa yhteyden joukkueen johtoon ja lääkäriin puhelimella.
  • Jatkotoimenpiteet toteutetaan lääkärin ohjeiden sekä eristämis- ja kotiinkuljetussuunnitelman mukaisesti.
  • Koronavirusepäilyssä virustestaus tehdään ennen kotiinkuljetusta, jos omalla autolla yksin liikkuminen ei ole mahdollista.

2. Suojautuminen tartunnalta

Henkilökohtaisen riskin arvio

  • Riskiryhmään kuuluvien tai riskiryhmän kanssa samassa taloudessa asuvien tulee käyttää ryhmäharjoitteluun osallistumisessa erityistä harkintaa.

Henkilökohtainen hygienia

  • Pese kätesi saippualla (20 s) säännöllisesti ja aina ennen harjoitusta ja sen jälkeen.
  • Käytä käsihuuhdetta silloin kun et voi pestä käsiäsi.
  • Yskäise ja aivasta olkavarteesi.
  • Jos sinun täytyy niistää tai sylkeä, tee se kertakäyttönenäliinaan ja pese kätesi.
  • Älä koskettele silmiä, nenää tai suuta, ellet ole juuri pessyt käsiäsi.
  • Desinfioi mobiililaitteesi pinnat säännöllisesti.
  • Käytä vain omia pyyhkeitä ja juomapulloja sekä suosi omia harjoitteluvälineitä.
  • Vältä sairastuneita. Vaihda matkustaessa tarvittaessa istumapaikkaa.
  • Käytä kasvomaskia kodin ja harjoitusten ulkopuolella sisätiloissa ja väkijoukoissa.
  • Käytä kasvomaskia ja vältä lähikontaktia myös joukkueesi kanssa aina kun se on mahdollista.

Lähi- ja henkilökontaktien välttäminen omassa arjessa

  • Huippu-urheilijat hyötyvät karanteenin kaltaisista olosuhteista.
  • Huippu-urheilijan ammattia harjoittaessa  lähikontakteilta ei välty, joten muissa arjen tilanteissa henkilökontaktien määrä pidetään minimissä ja lähikontakteja vältetään.
  • Harjoitteluolosuhteissa suositaan ulkotiloja.
  • Yhteydenpidossa yhteistyökumppaneihin ja julkisuuteen suositaan etäyhteyksiä.

Vastustuskyvyn tukeminen

  • Pidä arjen ja harjoittelun kokonaiskuormitus tasapainossa.
  • Huolehdi riittävästä palautumisesta ja unesta.
  • Rajoita elämän stressin lähteitä.
  • Huolehdi ruokavaliossasi energiasaannista ja ravintoaineiden monipuolisuudesta.

3. Toimintaohjeet urheilijalle, valmentajalle tai huoltajalle, jolla hengitystieinfektion oireita

  1. Eristä itsesi lähikontakteista kodin ulkopuolella, kunnes tiedät, sairastatko Covid-19-tautia.
  2. Täytä sähköinen oirekysely: http://www.omaolo.fi/.
  3. Ota puhelimitse yhteys omaan terveyskeskukseen tai yksityiselle lääkäriasemalle, josta sinut ohjataan koronavirustestiin.
  4. Jos koronavirustesti on positiivinen, alueesi tartuntatautilääkäri määrää sinut eristykseen. Eristysaika määräytyy oireiden alkamisen ja keston mukaisesti.
  5. Jos koronavirustesti on positiivinen, alueesi tartuntataudeista vastaava lääkäri aloittaa tartuntaketjuselvityksen ja on yhteydessä tartunnalle altistuneisiin henkilöihin.
  6. Jos sinulla on muu kuin koronavirusinfektio, pysy kotona, kunnes olet ollut oireeton vähintään kaksi vuorokautta.
  7. Urheilija, raportoi oirekuvasi lääkärillesi säännöllisesti, kunnes olet palannut takaisin normaaliin harjoitteluun. Saat toimintaohjeet lääkäriltäsi taudinkuvasi mukaan.
  8. Malta levätä ja seurata lieväoireistakin taudinkuvaa. Älä aloita harjoittelua ennen kuin olet täysin oireeton. Toipumisvaiheessa voit ulkoilla vointisi salliessa etäisyydet säilyttäen.
  9. Ilmoittaudu mukaan Koronavirusinfektio urheilijalla -tutkimukseen: https://kihu.fi/koronavirusinfektio-urheilijalla/. Tutkimus kerää tietoa koronavirusinfektion taudinkuvasta ja vaikutuksista urheilijoilla.

Jos sinulla on oireita, jotka voisivat viitata koronavirusinfektioon (esim. hengitystieoireet, kuume, yskä, hengenahdistus, lihaskivut, väsymys, nuha, pahoinvointi, ripuli, haju- tai makuaistin menetys) pysy ehdottomasti kotona ja hakeudu koronavirustestiin. Pelkästään oireiden perusteella ei voi päätellä, onko hengitystietulehduksen aiheuttaja koronavirus vai joku muu taudinaiheuttaja. Myös allergiaoireiden erottaminen infektiosta voi olla vaikeaa.

Joukkueen mahdollinen altistuminen ja karanteeni

  • Jos joukkueen jäsenellä ilmenee koronavirusinfektioon viittavia oireita, edellisen vuorokauden aikana lähikontaktissa olleet asettavat itsensä karanteeniin, kunnes testitulos on selvillä. Jos tulos on negatiivinen, altistuneiden karanteeni voidaan lopettaa.
  • Jos koronavirustesti on positiivinen, tartuntatautilain mukaisesti alueen tartuntataudeista vastaava lääkäri tekee epidemioiden selvitystä ja tartunnan jäljittämistä ja määrittää karanteeniin asetettavat henkilöt. Karanteeniaika on viruksen mahdollinen itämisaika.
  • Joukkueen altistumisriskiä voidaan vähentää minimoimalla lähikontakteja, käyttämällä kasvomaskia ja välttämällä pitkäaikaista yhdessäoloa suljetuissa tiloissa (esim. linja-auto). Joukkueen yhteisissä kulkuneuvoissa (henkilöauto, linja-auto, lentokone) koko joukkue käyttää kasvomaskeja oireettomien tartuntojen ehkäisemiseksi.