Talvilajien haku Puolustusvoimien Urheilukouluun avoinna

Varusmiespalvelus Puolustusvoimien Urheilukoulussa Santahaminassa Helsingissä ja Kainuun Prikaatissa Kajaanissa.

Urheilukoulun tehtävänä on antaa varusmiespalvelusta tai naisten vapaaehtoista palvelusta suorittaville motivoituneille ja lahjakkaille urheilijoille mahdollisuus toteuttaa sotilaskoulutuksen ohessa systemaattista valmentautumista. Urheilukoulussa on palvellut jo 7100 urheilijaa 59:stä eri lajista vuodesta 1979 alkaen. Urheilukoulu tarjoaa hyvät harjoitteluolosuhteet ja riittävästi aikaa nousujohteista harjoittelua varten varusmiespalveluksen ohessa.

Talvilajien urheilijat aloittavat varusmiespalveluksen III/22-saapumiserässä Kaartin jääkärirykmentissä ja Kainuun prikaatissa 11.4.2022.

Valmennus

Valmennukseen Urheilukoulussa on varattu aikaa kasarmipäivinä 2–8 tuntia (yhteensä noin 12–30 h/vko). Lisäksi harjoitteluun on käytettävissä lähes kaikki illat ja viikonloput (pl. sotaharjoitukset). Urheilukoulu tarjoaa kahdeksan leiriviikkoa valmentautumiseen varuskunnassa tai urheiluopistoilla. Valmennustoiminta toteutetaan koulutettujen sotilasvalmentajien koordinoimana. Pääosa lajeista osallistuu Pääkaupunkiseudun urheiluakatemian järjestämään valmennustoimintaan. Myös erilaisilla lajiliittokohtaisilla yhteistyömalleilla voidaan järjestää valmennusta. Valitut urheilijat sitoutuvat lajiliiton valmennukseen. Urheilukouluun valitut suorittavat valmennuskurssin palveluksensa aikana. Urheilukoulun oma fysioterapeutti tekee urheilijoille lihastasapainokartoituksen palveluksen aikana, lisäksi hän on urheilijoiden käytettävissä vammojen hoidossa ja ennaltaehkäisyssä palveluksen aikana.

Muita tietoja

Urheilijat palvelevat Urheilukoulussa joko 347 vrk tai 165 vrk. Heidät koulutetaan aliupseereiksi ja miehistöön tiedustelutehtäviin. Parhaiten menestyneet saavat reserviupseerikoulutuksen. Myös reserviupseerikurssi pidetään Urheilukoulussa (Santahamina) ja urheilijat voivat kurssin aikana harjoitella säännöllisesti.

Hakeutuminen

Urheilukoulun hakijoiden tulee edustaa ikäluokkansa kansallista tai kansainvälistä huippua. Urheilulajin tulee olla Olympia- tai MM-kilpailujen ohjelmassa tai lajin tulee olla laajasti harrastettu Suomessa/ulkomailla. Valinnat suoritetaan eri lajien asiantuntijalausuntojen sekä puhelinhaastattelujen perusteella. Urheilukouluun varusmiespalvelukseen tai naisten vapaaehtoiseen palvelukseen voivat hakea myös hierojan ammattitutkinnon suorittaneet henkilöt.

Huhtikuun saapumiserään hakevien talvilajien urheilijoiden, joiden kansallinen kilpailutoiminta ajoittuu syksystä keväästä (mm. jääkiekko, koripallo, lentopallo, salibandy, alppihiihto, kamppailulajit pl. judo ja paini sekä hiihtolajit) on jätettävä hakemuksensa 31.8.2021 mennessä. Valintakokeet järjestetään Kaartin jääkärirykmentissä Helsingissä 4.-6.10.2021.

Hakulomakkeita erikoisjoukkoihin saa internet-sivuilta (www.puolustusvoimat.fi/asiointi/lomakkeet), aluetoimistoista ja Urheilukoululta. Hakea voi myös sähköisesti https://asiointi.puolustusvoimat.fi. Mikäli asevelvollinen aikoo hakeutua suorittamaan varusmiespalvelustaan Urheilukoulussa, hänen olisi hyvä tuoda asia esille jo kutsunnoissa, jotta asia voitaisiin huomioida palveluspaikkaa ja palvelukseen astumisaikaa määrättäessä.

Tiedustelut

Valmennuspäällikkö

0299 421815

Osoite

Kaartin jääkärirykmentti / Urheilukoulu

PL 6, 00861 Helsinki