Haemme tapahtumakoordinaattoria

Suomen Luisteluliitto tuottaa valtakunnallisia tapahtumia ympärivuotisesti, jää-, rinne- ja rullaluistelutapahtumien muodossa. Luisteluliiton tapahtumatoiminnan lippulaiva, Ice Skating Tour on valtakunnallinen luistelukiertue, jonka menestystarina on saavuttanut jo 23-vuoden iän.

Haemme tapahtumakoordinaattoria määräaikaiseen työsuhteeseen ajanjaksolle 15.9.2021 – 15.4.2022. Työnkuvaan kuuluu tapahtumien konseptointi, myynti, yhteistyökumppanuuksien solmiminen, työntekijöiden rekrytointi sekä tapahtumaorganisaation kokonaislogistiikan organisointi. Työn on mahdollista jatkua määräaikaisuuden jälkeen.

Tarjoamme innostavan työympäristön, tilaa luovuudelle sekä vastuuta oman työn tekemiseen ja kehittämiseen. Sinulla on myös mahdollisuus osallistua tapahtumatoiminnan kehittämiseen. Työ edellyttää jonkin verran matkustamista kotimaassa.

Hakijalta odotamme:
Oma-aloitteisuutta
Innostavuutta
Kykyä itsenäiseen, pitkäjänteiseen ja suunnitelmalliseen työhön
Selkeää esiintymiskykyä
Kykyä tuottaa kirjallista materiaalia
Joustavaa asennetta työhön
Myyntihenkisyyttä

Tapahtumakoordinaattorina sinulle on luontevaa pitää lankoja käsissäsi tiukoissakin aikatauluissa. Johdat innostavasti tapahtumaohjaajia sekä koko tapahtumatoimintaa. Osaat luoda ja ylläpitää menestyksekkäitä yhteistyökumppanuuksia eri sidosryhmien kanssa. Vaihtelevat työajat ja matkustaminen sopivat sinulle. Ruotsin ja englannin kielen taito katsotaan eduksi, kuten myös digitaalisten työkalujen hallinta.

Hakuaika:
30.7. – 30.8.2021

Lisätietoja ja hakemukset:
Janne Hänninen
0405533388
janne.hanninen(a)luisteluliitto.fi