Nuorten MM-kilpailut suomalaisten osalta päätökseen lauantaina

Laura Kivioja ja Juuso Lehtonen edustivat Suomea pikaluistelun junioreiden maailmanmestaruuskilpailuissa Puolan Tomaszów Mazowieckissa. Perjantain avauspäivänä molemmat luistelijat kilpailivat 500 ja 1500 metrillä ja lauantaina oli vuorossa 1000 metriä.

Laura Kiviojan paras sijoitus oli avauspäivänä 500 metrin 38. sija ja Juuso Lehtosen 24. sija 1500 metrin kilpailussa. Hollantilaiset kahmivat mitaleja jo avauspäivänä mm. ottamalla tyttöjen 1500 metrillä kolmoisvoiton. Perjantaina kaksi mitalia ja 500 metrin maailmanmestaruuden voittanut Hollannin Femke Kok voitti myös lauantaina 1000 metriä ajalla 1.17,14 ennen toiseksi sijoittunutta Robin Grootia, joka voitti perjantaina 1500m. Grootin aika tonnilla oli 1.17,97. MM-pronssille luisteli Marrit Fledderus 1.19,06. Laura Kivioja ei viikonlopun aikana päässyt aivan parhaimpaan vireeseen luistellen nyt lauantain tonnin aikaan 1.25,29, joka oikeutti tuloslistalla sijalle 44.

Juuso Lehtosen vahva vire perjantaina siivitti hänet 1000 metrillä uuteen henkilökohtaiseen ennätykseensä 1.14,33 joka toi lopputuloksissa sijan 27. Kilpailun voitti Norjan Peder Kongshaug ajalla 1.10,81. Toinen oli Korean Sang Hyeok Cho ajalla 1.10,94 ja kolmas Japanin Katsuhiro Kuratsubo ajalla 1.10,95 jääden näin vain sadaosan hopeasta. Kokonaisuudessaan Juuso Lehtonen oli tyytyväinen viikonloppuun ja erityisesti uuteen 1000 metrin ennätykseensä:

”Tonni meni niin kuin pitikin, täysillä lähdöstä maaliin. Uusi ennätys yli puolella sekunnilla on aina hyvä. Viimeisellä kierroksella ei kaarteesiin menossa askeleet aivan osunut. Ne ovat pieniä asioita, mitä voi vielä parantaa suorituksesta, mutta olen hyvillä fiiliksillä”, kertoi Juuso Lehtonen tuoreeltaan kilpailun jälkeen.

ISU World Junior Championships 2020

Ladies 1000m
1. Femke Kok NED 1.17,14
2. Robin Groot NED 1.17,97
3. Marrit Fledderus NED 1.19,06

44. Laura Kivioja FIN 1.25,29

Men 1000m
1. Peder Kongshaug NOR 1.10,81
2. Sang Hyeok Cho KOR 1.10,94
3. Katsuhiro Kuratsubo JPN 1.10,95

27. Juuso Lehtonen FIN 1.14,33

Tulokset kokonaisuudessaan ISU:n tulospalvelussa >>

Suomen joukkue matkustaa jo lauantai-iltana Suomeen, sillä MM-kilpailuissa Puolassa on sunnuntain kilpailuohjelmassa enää Team Sprintit, Team Pursuitit sekä massastartit, joissa ei Suomella edustustajia tällä kertaa ole mukana.