Pentti Kiiskinen luisteli toiseen voittoonsa Winter World Master Gamesissa

Perjantaina 17.1. oli Itävallan Innsbruckissa järjestettävissä mastereiden talvikisoissa vuorossa pikaluistelun 1500 ja 5000 metrin kilpailumatkat. Pentti Kiiskinen jatkoi siitä mihin torstaina jäi ja nappasi 1500 metrillä jo kisojen toisen voittonsa avausmatkan 500 metrin lisäksi. Outi Pinomäki sijoittui kolmanneksi N50-sarjan 1500 metrillä.

Seitsemän suomalaisluistelijaa oli World Winter Master Gamesin pikaluistelun 1500 metrin kilpailussa mukana, jossa haussa oli hyvät sijoitukset loistavan avauspäivän siivittämänä. Outi Pinomäki jatkoi podiumputkeaan sijoittuen N55-sarjassa kolmanneksi ajalla 2.38,02. Voittaja, Venäjän Elena Golosova hurjasteli Innsbruckin ulkojäällä ajan 2.28,34. Mika Siren (M50) lähti parantelemaan avauspäivän 500 metrin kilpailun sijoitustaan (8.), joka syntyi erittäin tasaisessa kilpailussa. Perjantain 1500 metrillä Siren sijoittui seitsemänneksi loistoajalla 2.10,93 matkan kärkiluistelijoiden mennessä kuitenkin omia menojaan. Voittaja Tjard Kopkan aika kirjataan 2.01,73.

Seuraavassa ikäluokassa M55-sarjassa Jyrki Hietanen ja Vesa Visti onnistuivat myös parantamaan sijoituksia avauskilpailupäivästä. Miehet löytyvät tuloksista peräkkäisiltä sijoituksilta, Hietanen 10. ajalla 2.19,49 ja Visti 11. ajalla 2.20,66. Voittaja oli myös tässä sarjassa täysin omaa luokkaansa, Rene Van Bernum voitti 1500 metriä ajalla 2.04,33 jättäen toiseksi sijoittuneen Aleksandr Kharchenkon 8,65 sekunnin päähän.

Arvi Kallio ja Jouko Lyytikäinen kilpailivat ikäluokkansa parhaimmistoa vastaan M65-sarjassa, jossa Arvi Kallio oli suomalaiskaksikosta parempi ajalla 3.11,48, jolla irtosi sijoitus 20. Jouko Lyytikäinen jäi Kallion ajasta vajaan sekunnin kellon näyttäessä Lyytikäiselle loppuajan 3.12,20. Edellispäivän M65-sarjan 3000 metrin voittaja Venäjän Sergei Mazein voitti myös 1500 metriä 2.14,58.

Päivän suomalaisnimi oli kuitenkin Pentti Kiiskinen joka jatkoi mitaliputkeaan avauspäivän 500 metrin voiton jälkeen nyt myös 1500 metrin voitolla M75-sarjassa. 1500 metrin matkavoitto ajalla 2.35,62 irtosi selvällä marginaalilla ennen toiseksi sijoittunutta Bruno Toniollia, jonka aika oli 2.47,93.

Perjantain toisessa kilpailussa, 5000 metrillä ei suomalaisia mukana ollut.

Perjantain 1500 metrin tulokset
Results Age Group A
Results Age Group B

Pikaluistelukilpailujen aikatauluja, lähtölistoja ja tuloksia voit seurata:
https://www.innsbruck2020.com/en/sport/speed-skating

Kilpailujärjestäjän sivut

https://www.innsbruck2020.com/en