Miro Puolakka 500 metrin B-ryhmän 22

Pikaluistelun maailmancupin Puolan osakilpailun ainoa suomalaisedustaja oli Miro Puolakka, joka kilpaili sunnuntain päätöspäivässä 500 metrin kilpailussa. Kaudeksi 2019-2020 500 metrin kilpailuja kisaviikonloppuina on vähennetty kahdesta yhteen ja näin ollen kilpailijoilla oli vain yksi pikamatkan startti Tomaszów Mazowieckin viikonlopussa. Puolakka oli vahvassa vireessä ensimmäisen sadanmetrin väliajan ollessa 9,82 aivan kärjen tuntumassa. Lentävä kierros ei sujunut aivan riittävää vauhtia ja tasaisessa kilpailussa Puolakan loppuaika 36,153 riitti 22:nteen sijaan.

500 metrin A-ryhmän kilpailussa voiton vei Tatsuya Shinhama ajalla 34,732. Japanilaiset ottivat lopulta kaksoisvoiton, kun ennen Shinhaman voittoaikaa kärkipaikkaa hallussaan pitänyt Yuma Murakami sijoittui toiseksi sadasosalleen samalla ajalla. Shinhaman ja Murakamin välinen ero loppuajoissa oli vain 2 tuhannesosaa Shinhaman hyväksi. Kilpailun kolmanneksi nopein oli Kanadan Laurent Dubreuil ajalla 34,975.

500m Men Division B
1. Alex Boisvert-Lacroix CAN 35,207
2. Artur Nogal POL 35,313
3. Håvard Holmefjord Lorentzen NOR 35,454
….
22. Miro Puolakka FIN 36,153

500m Men Division A
1. Tatsuya Shinhama JPN 34.732
2. Yuma Murakami JPN 34.734
3. Laurent Dubreuil CAN 34.975

Pikaluistelun maailmancup jatkuu 6.-8.12.2019 Nur-Sultanissa Kazakhstanissa.