Seuratukiohjelma

Suomen Luisteluliitto lanseerasi seuratukiohjelman, jolla pyritään seuratoiminnan kehittämiseen valtakunnallisesti.

13.4.2019 Suomen Luisteluliiton risteilyllä esiteltiin seuroille seuratuki – ohjelma. Vuoden 2019-2020 seuratuen hakuaika on nyt auki ja se päättyy 7.6.2019. Seuratuki – ohjelman toimintakausi on 1.6.2019-31.5.2020 ja se on luotu luisteluseuroille ohjatun toiminnan kehittämiseksi. Taloudellisen tuen lisäksi toteutetaan 1-tason VOK-koulutus, johon on seuralla mahdollisuus nimetä jo entuudestaan seuran toiminnassa oleva henkilö, tai uusi toimintaan liittyvä henkilö. Seuratukiohjelma kohdistuu valtakunnalliselle alueelle ja ohjelman alkuvaiheessa tukea kohdistetaan esisijaisesti toiminnan kehittämiseen sekä kasvattamiseen ja siten ohjatun toiminnan sytyttämiseen pyrkiville seuroille.

Seuratukea voivat hakea luisteluseurat, joilla täyttyvät seuraavat edellytykset:

– Tavoite, mihin seuratukiohjelmalla pyritään
– Harjoitusolosuhteet kesälle ja talvelle
– Seuran suunnitelma sekä harjoitusmallit kesäkaudelle sekä talvikaudelle
– Kuinka monta luistelijaa toimintaan osallistuu kesällä ja talvella
– Seuralla on nimetty vetäjä ja ohjaaja, joka sitoutuu tapaamisiin 2-3 liiton seuravierailuihin sekä 2 kertaa vuodessa seuratukiohjelmassa olevien seurojen yhteistapaamiseen
– Suunnitelma seuratukiohjelman jälkeiselle ajalle.

Mikäli seuran valmentaja- ja ohjaajakoulutukseen osallistuva henkilö ei ole tiedossa vielä hakuaikana, voi henkilön ilmoittaa ennen koulutuksien alkua, kuitenkin mahdollisimman pian. Koulutuksesta vastaa Carolien Hunneman.

Seurojen omavastuuosuus koko ohjelmassa muodostuu VOK1-koulutuksen kustannuksesta per koulutettava henkilö, joka on à 300 euroa.

Hakemukset toimitetaan sähköpostitse Suomen Luisteluliittoon osoitteeseen slloffice(at)luisteluliitto.fi 7.6.2019 mennessä.

VOK1-koulutus toteutetaan lähiopetuksena työpajoissa sekä webinaareina. Koulutuksien paikat varmistuvat lähempänä. Alla aikataulut 2019 syksyn osalta:

1 syyskuuta, koko päivä Kick off day, työpaja 1, 2, 4 Helsinki + maakunnat
5 syyskuuta, klo 19-22 Oppitunti + webinaari, työpaja 3 Helsinki oppitunti, maakunnat webinaari
28-29 syyskuuta, viikonloppu Tp 5, 6, 7, 8 maakunnat
26-27 lokakuuta, viikonloppu Tp 5, 6, 7, 8 Helsinki
7 marraskuuta, klo 19-22 Webinaari, tp 10 Helsinki + maakunnat
12 joulukuuta, klo 19-22 Tp 11, 12 Helsinki oppitunti, maakunnat webinaari
12 tammikuuta, koko päivä Tp 13, 14 Helsinki
19 tammikuuta, koko päivä Tp 13, 14 maakunnat
Oppilaskohtainen päivämäärä Tp 15: Koe (tammi-helmikuu) Helsinki + maakunnat

Uutinen päivitetty 20.5. (omavastuuosuus)