Ikäkausimaaottelu käyntiin Norjan Hamarissa.

Norjan Hamarissa järjestettävä vuosittainen ikäkausimaaottelu kokoaa yhteen pohjoismaisen pikaluisteluparhaimmiston B- ja C-ikäluokissa. Suomalaiset ovat hyvissä asemissa Ikäkausimaaottelussa ensimmäisen kilpailupäivän jälkeen. 

Norjalaiset luistelijajuniorit olivat odotetusti ensimmäisenä kilpailupäivänä vahvassa vireessä kotiyleisönsä edessä. Suomen joukkue harveni sairastumisten takia ikävällä tavalla vielä kilpailujen aattona, kun Urho Hiltunen joutui jäämään kilpailuista pois, kuten myös Emil Ervik kisapäivän aamuna. Sanni Rosendahl joutui jäämään sivuun jo aiemmin loukkaantumisen takia. Suomalaiset panivat kuitenkin hienosti kampoihin joka sarjassa, jotka määrittävät kilpailumaiden menestyksen, kun yhteispisteet lasketaan.

Päivän parhaista suomalaistuloksista vastasivat mm. B-sarjan Laura Kivioja, joka mursi muuten niin tiiviin norjalaisten rintaman sijoittuen ensimmäisenä kilpailupäivänä yhteispisteissä toiseksi. Suomalaisjuniorit luistelivat laajalla rintamalla kauden parhaita tuloksiaan, joten joukkueen valmennus oli syystäkin tyytyväinen avauspäivän antiin.

Ensimmäisen kilpailupäivän tulokset >>

 

Suomen joukkue

B-juniorit

Laura Kivioja PoPy
Inka Koivisto HLK
Sini Siro SU

Emil Ervik HLK
Kalle Kinnala TuUL
Tuukka Suomalainen HLK
Nils Vähä-Vahe HTL

C-juniorit

Veera Lehtonen SU
Janette Pirhonen SU
Villiina Suomalainen HLK

Alvar Muhonen HLK
Sampsa Santtila SU
Rasmus Toivainen HLK

Valmentajat
Kimmo Kivioja valmentaja ja joukkueenjohtaja
Anssi Kallinen valmentaja