Suomalainen ja Puolakka maailmancupin pistetilin kasvatuksessa Hamarissa

Miro Puolakka ja Samuli Suomalainen metsästivät itselleen muutaman maailmancupin pisteen sunnuntaina Hamarin Vikingskipetissä jatkuneissa pikaluistelun maailmancupin mittelöissä.

Suomalainen paransi lauantaista 500 metrillä kahdella sadaosalla sijoittuen B-ryhmässä ajallaan 36.15 yhdeksänneksi. Puolakka oli puolestaan ajallaan 36,57 15:s.

Suomalaiselle urakasta 12 ja Puolakalle kuusi maailmancupin pistettä, jotka oli hänen uran ensimmäiset.

Suomalaisen aloitus alkaa olla hyvällä mallilla, nyt hän oli ryhmän kolmanneksi nopein ajalla 9,95. Hyvänä lähtijänä tunnettu Puolakka oli jopa koko ryhmän nopein: 9,91. Suomalaisen kierros meni 26,2 ja Puolakan 26,4.

Suomalainen oli tyytyväinen jälleen starttiinsa ja Puolakka kaipaili edelleen nopeutta onnistuneen teknisyyden rinnalle.

Maailmancupin kauden viimeiset kisat käydään Salt Lake Cityn

Maaliskuun toisena viikonloppuna. Tätä ennen Samuli Suomalainen osallistuu sprinttereiden MM-kisoihin Heerenveenissä kolmen viikon kuluttua.

Maailmancup 2018-2019
9.-10.3. Salt Lake City, USA

Arvokilpailut 2018-2019
7.-10.2. Matkakohtaiset MM-kilpailut, Inzell, Saksa
23.-24.2. Sprinttereiden MM-kilpailut Heerenveen, Hollanti
2.-3.3. Yleisluistelijoiden MM-kilpailut Calgary, Kanada

Suomalaisluistelijoiden tietoja

Samuli Suomalainen

Syntynyt 15.9.1998

Seura: Helsingin Luistinkiitäjät

Instagram @finnishsprinter

 

Ennätykset:

500 m:          35,27             Salt Lake City 9.3.2018

1000 m:        1.09,21         Salt Lake City 10.3.2018

1500 m:        1.46,75         Salt Lake City 9.3.2018

3000 m:        4.01,44         Inzell 28.9.2018

5000 m:        8.16,33         Helsinki 4.2.2018

10000 m:      19.23,01       Seinäjoki 15.3.2015

 

Kauden 2018-2019 parhaat:

500 m:          35,96            Inzell 2.11.2018

1000 m:        1.11,35         Inzell 4.11.2018

1500 m:        1.50,77         Inzell 3..2018

3000 m:        4.01,44         Inzell 28.9.2018

 

Maailmancup:

500 metrillä 9 starttia

1000 metrillä 7 starttia

1500 metrillä metrillä 4 starttia

Yhteensä: 20 starttia

1. startti: 1000 m Calgary 2.12.2017

Paras sijoitus: A20. Obihiro 1000 m 2018 ja Tomakomai 1000 m 2018

Miro Puolakka

Syntynyt: 6.6.1994

Seura: Helsingin Luistinkiitäjät

Instagram @miropuolakka

Ennätykset

500 m 35,78 Inzell 15.10.2017

1000 m 1.12,91 Calgary 21.3.2015

1500 m 2.17,46 Heerenveen 19.3.2011

3000 m 5.14,81 Heerenveen 18.3.2011

Kauden 2018-2019 parhaat:

500 m 37,32 Seinäjoki 18.1.2019

Maailmancup:

500 metrillä: 4 starttia

Yhteensä: 4 starttia

Ensimmäinen startti: 27.1.2017 Berliini, 500 m

Paras sijoitus: B15. 500 m Hamar 3.2.2019

 

Suomalaisten maailmancupin startit 2018-2019

 

Obihiro:

Harri Levo, 500 m A, 20) 36,24

Harri Levo, 500 m B, 20) 36,04

Samuli Suomalainen 1000 m A, 20) 1.13,02

Samuli Suomalainen 500 m B, 26) 36,44

Samuli Suomalainen 500 m B, 25) 36,32

Samuli Suomalainen 1500 m B, 29) 1.53,57

 

Tomakomai:

Harri Levo, 500 m B, DQ

Harri Levo, 500 m B, 20) 37,18

Samuli Suomalainen 500 m B, 22) 37,44

Samuli Suomalainen 500 m B, 24) 37,72

Samuli Suomalainen 1000 m A, 20) 1.14,41

Tomasszow Mazowiecki

Harri Levo, 500 m B, 21) 36,21

Harri Levo, 500 m B, 20) 36,27

Heerenveen

Harri Levo, 500 m B, 27) 36,08 

Samuli Suomalainen 1500 m B, 25) 1.50,66

Samuli Suomalainen 500 m B, 28) 36,49 

Samuli Suomalainen 1000 m B, 26) 1.12,14

Hamar:

Samuli Suomalainen 1000 m B, 21) 1.11,81

Samuli Suomalainen 500 m B, 17) 36,17

Samuli Suomalainen 500 m B, 9) 36,15

Miro Puolakka 500 m B, 15) 36,57 

Miro Puolakka 500 m B, 21) 36,54