Suomalainen keskeytti viikonlopun varotoimeksi

Lauantaina neo-seniorien 1000 metriä pikaluistelun nuorten maailmancupissa Oulunkylässä voittanut Samuli Suomalainen menetti sunnuntaina 500 metrillä jopa palkintopallipaikan pahaan horjahdukseen. 

”Samuli oli ehdottomasti mitalipallivauhdissa, mutta 500 metriä on lyhyt matka ja siinä pitää luistella puhtaasti koko matka”, kommentoi Suomalaisen lauantaihin erittäin tyytyväinen päävalmentaja Peter Mueller.

Suomalainen ei ilmestynyt enää 1500 metrin lähtöviivalle; kyse oli varotoimesta. Helsinkiläinen tuli ylipäätään kilpailemaan tarkan harkinnan jälkeen, sillä hän oli pitkin viikkoa flunssainen ja limainen ja piti jääharjoittelusta jopa kaksi täyttä lepopäivää. Se toisaalta herkisti elimistön voittovauhtiin, mutta sen jälkeen koneesta loppui bensa.

Sunnuntain 500 metrin jälkeen Suomalainen huomasi raa’an, jääkylmän ilman ärsyttäneen hengitysteitään ja päätti lopettaa viikonloppunsa siihen. Hän sijoittui ajalla 37,77 seitsemänneksi, tasan sekunnin voitosta ja 0,7 sekuntia 3. sijasta.

”Olen hänen esityksiinsä tyytyväinen ja odotan loppukaudesta vahvasti nousevaa käyrää”, päävalmentaja Mueller sanoi.

Suomalainen jatkaa myös Italiassa kahden viikon päästä pidettävään nuorten maailmancupiin ja jää myös Italiaan viikon harjoitusleirille.

Pikkuveli, junioriluokassa kilpaillut Joona Suomalainen lähti tavoittelemaan uutta ulkorataennätystään 1500 metrillä. Sellainen tulikin komealla, lähes neljän sekunnin marginaalilla, kun Suomalainen sijoittui matkalla 16:nneksi ajalla 2.02,58.