Peräti 14 nuorta lupausta kotijäälle viikonvaihteen pikaluistelun maailmancupiin

Pikaluistelun junioreiden ja neo-senioreiden maailmancupia luistellaan tulevana viikonloppuna Helsingissä, Oulunkylän Liikuntapuiston tekojääradalla. Mukana Helsingissä on kaikkiaan 136 luistelijaa 20 eri maasta.

Viikonlopuksi Oulunkylään on luvattu hieman alle kymmenen asteen pakkasta, joten kisaamaan päästään lähes ihanneolosuhteissa.

Junioreihin mukaan pääsee 1.7.1999-30.6.2004 syntyneet ja neo-senioreihin

1.7.1995 – 30.6.1999 syntyneet urheilijat.

Suomen joukkueen muostaa viisi tyttöä ja yhdeksän poikaa kärkinimenään viime talven junioreiden MM-kisoissa kolmasti kymmenen joukkoon luistellut ja tällä kaudella jo aikuisten maailmancupia aktiivisesti kiertänyt 20-vuotias Samuli Suomalainen.

Joukkueen valmennuksesta vastaava nuorten olympiavalmentaja Markus Puolakka. Näin Puolakka

– Kisat on koko joukkueelle tietysti merkittävä juttu, pääsemmehän kisaamaan kotijäällä kotiyleisön edessä huippuja vastaan.

– Samuli Suomalainen on pikku hiljaa saanut huippunopeutta takaisin ja odotan hänen yltävän jopa mitalivauhtiin. Myös Nils Vähä-Vahe on mielenkiintoinen tapaus: pitkän sairastelun jälkeen on nyt valon pilkahduksia näkymässä. Kunto alkoi löytyä häneltä pidemmille matkoille.

– Hienoa on saada tytöistä myös team sprint -joukkue mukaan. Se on ollut suhteellisen harvinaista suomalaisessa pikaluistelussa viime aikoina.

– Antero Eskola on ollut pitkään kipeänä, toivottavasti ehtii tervehtyä viikonlopulle. Suomalaiset (Tuukka ja Joona) ovat olleet hyvässä vireessä ja odotan heiltä hyviä sijoituksia. SM:t näytti poikien olevan hyvässä kunnossa.

– On hieno saada mukaa myös ensikertalaiset kisaamaan, kuten Juuso Lehtonen, Kalle Kinnala sekä Sini Siro.

Suomen joukkue ja kisamatkat

Tytöt, juniorit
Laura Kivioja 500, 1000, 1500
Sini Siro 500, 1000, 1500
Inka Koivisto 1000

Tytöt, neo-seniorit
Anni Käsnänen 1500, 3000, yhteislähtö
Miina Peltonen 1000, 1500

Pojat, juniorit
Emil Ervik 500, 1000, 1500, 3000, yhteislähtö
Joona Suomalainen 500, 1000, 1500
Tuukka Suomalainen 500, 1000
Nils Vähä-Vahe 1000, 1500, 3000, yhteislähtö
Juuso Lehtonen 500
Kalle Kinnala 3000

Pojat, neo-seniorit
Antero Eskola 500, 1000
Jaakko Hautamäki 3000
Samuli Suomalainen 500, 1000, 1500, yhteislähtö

Junioreiden maailmancupin alustava aikataulu, Helsinki 26.-27.1.2019

Lauantai

Junioreiden maailmancupin alustava aikataulu, Helsinki 26.-27.1.2019

Lauantai
10:00 1000 m tytöt, juniorit
10:45 1000 m pojat, juniorit
11:30 1000 m, tytöt, neo-seniorit
11:47 1000 m pojat, neo-seniorit
13:20 3000 m tytöt, juniorit
14:01 3000 m pojat, juniorit
14:52 3000 m, tytöt, neo-seniorit
15:10 3000 m pojat, neo-seniorit
15:43 Team sprint tytöt, juniorit
16:00 Team sprint pojat, juniorit
16:11 Team sprint tytöt, neo-seniorit
16:25 Team sprint pojat, neo-seniorit

Sunnuntai (alustava)
11:00 500 m tytöt, juniorit
11:53 500 m pojat, juniorit
12:46 500 m, tytöt, neo-seniorit
13:09 500 m pojat, neo-seniorit
14:26 1500 m tytöt, juniorit
15:14 1500 m pojat, juniorit
15:59 1500 m, tytöt, neo-seniorit
16:20 1500 m pojat, neo-seniorit
16:55 Yhteislähtö tytöt, juniorit
17:15 Yhteislähtö pojat, juniorit
17:35 Yhteislähtö tytöt, neo-seniorit
17:55 Yhteislähtö pojat, neo-seniorit