Juhani Järvisen muistokilpailut

Helsingin Työväen Luistelulijoiden 90v.-juhlakilpailu ei saanut arvoisiaan olosuhteita, kun järjestyksessään 31. Juhani Järvisen muistokilpailut luisteltiin Helsingin Oulunkylässä.

Sääolosuhteet olivat erittäin haastavat ja kilpailujen läpivieminen osoittautui mahdottomaksi. Kilpailun lämmittelyssä vaivannut vesisade muuttui pikkuhiljaa rännäksi ja lämpötilan keikkuessa nollan molemmin puolin jäästä tuli erittäin pehmeä ja luistelusta mahdotonta. Valitettavasti runsaalle osanotolle ei ollut tarjota olosuhteita, joissa kilpailun läpivieminen täysimääräisenä olisi ollut mahdollista. Kilpailut vietiin läpi pikkuradalla molempien henkilökohtaisten matkojen osalta läpi. Isolla radalla kilpailut jäivät yhden kilpailumatkan mittaiseksi. Luonnollisesti ennätyksistä jäätiin useita sekunteja.

Kotimaan kilpailukausi jatkuu joulua edeltävänä viikonloppuna 22.-23.12.2018 yleisluistelijoiden Sm-kilpailuilla, joihin odotetaan osallistuvaksi koko Suomen parhaimmisto. Sääolosuhteet ovat toivon mukaan silloin Sm-kilpailun arvoiset.

 

Juhani Järvisen muistokilpailujen tulokset iso rata >>

Juhani Järvisen muistokilpailujen tulokset pikkurata >>

Nuoriso Cup:n pistetilanne >>