Levolle uran avausstartti A-ryhmässä

Harri Levo pääsi starttaamaan perjantaina Japanin Obihirossa ensimmäisen kerran urallaan pikaluistelun maailmancupissa A-ryhmässä. Levon aika 36,24 oikeutti lopulta 500 metrillä 20:nteen tilaan. Sillä Levo kuittasi 21 maailmancupin pistettä.

Levon starttiaika oli kelpo 9,75, joka oli koko joukon kahdeksanneksi nopein. Kierros kulki 26,5.

Kauden avauskilpailun otti nimiinsä Norjan olympiavoittaja Håvard Lorentzen ajalla 34,73. Kakkoseksi luisteli ME-mies Pavel Kulizhnikov (34,77) ja kolmanneksi kotiyleisön riemuksi ensimmäisessä maailmancupin startissaan juuri maan mestaruuden voittanut Japanin Tatsuya Shinhama (34,87). 

Samuli Suomalainen luisteli jo aiemmin B-ryhmässä, jossa oli ajalla 36,52 25:s. Kahdeksannen maailmancupin starttinsa tehnyt Suomalainen jäi maailmancupin pisteeseen oikeuttaneesta 20:nnestä tilasta 0,19 sekuntia. Starttiaika oli 10,07 

– Ei mennyt tänään ihan odotusten mukaan. Edellisen päivän treeneissä tuntui todella hyvältä, mutta kisassa ei oikein lähtenyt. Ensimmäisen kaarteen virheet maksoivat paljon sijoituksia, Suomalainen jutteli päämatkoilleen valmistautuen.

Lauantaina Levo luistelee toisen 500 metrin startin ja Suomalainen on mukana 1500 metrin B-ryhmässä.

Suomalaisten tulevat matkat Obihirossa:
Lauantai 5:35, 1500 m B (Suomalainen)
Lauantai 10:26, 500 m A (Levo)
Sunnuntai 8:07, 1000 m A (Suomalainen)