Rullaluistelun EM-kilpailuissa radalta kadulle

Belgian Oostenden Euroopan-mestaruuskilpailut 200 metrin pistaradalta tulivat päätökseen ja kilpailut jatkuvat road-radalla Zandvoorden kylän kaduilla, jossa Jani Virtanen ja Nils Vähä-Vahe lähtevät metsästämään korkeampia sijoituksia. Perjantaista sunnuntaihin kestäneet EM-kisojen ratakilpailut tarjosivat yleisölle jännitystä ja kova vauhtisia alkueriä ja hienoja finaaleja. Suurimmat mitalirohmut osallistujamaista olivat Espanja, Italia ja Ranska. Suomalaiset juniorit, Jani Virtanen ja Nils Vähä-Vahe olivat paikoin kovassa kyydissä, mutta vauhti ei aivan yltänyt kärkeen kallistettujen kurvien radalla. Parhaat suomalaissijoitukset olivat EM-kilpailujen ratakisoissa Jani Virtasen 14. sija 500m sprintissä ja Nils Vähä-Vahen oltua 10 000m piste/eliminaatiossa sijalla 19.

Kilpailut jatkuvat tiistaina klo 10.00 Suomen aikaa 200m aika-ajoilla, jossa Jani Virtanen kilpailee Juniorien alkuerässä. Illalla kello 19.00 Suomen aikaa sekä Jani Virtanen ja Nils Vähä-Vahe ottavat mittaa Euroopan parhaista 10 000 metrin pistekilpailussa. Keskiviikkona Jani Virtanen kilpailee yhden kierroksen sprinttikisassa n. 500 metrin road-radalla sekä 20 000 metrin eliminaatiokisassa, jolloin starttiviivalle asettuu myös Nils Vähä-Vahe. Kilpailut huipentuvat torstaina maratonilla, joka luistellaan Oostenden keskustan läheisyydessä Leopoldpark-puiston ympäristössä.

EM-kisojen tulokset kokonaisuudessaan >>

Viralliset EM-kisasivut:
http://www.oostende2018.eu/

Livestreaming
http://live.speedskate.tv/