Jani Virtanen maratonin Suomen mestariksi

Lauantaina 4.8. järjestetyissä rullaluistelun maratonin Sm-kilpailuissa oli lopulta yksi ylitse muiden. Jani Virtanen luisteli maratonmatkalla Suomen mestariksi uudella reittiennätyksellä. Sää suosi kilpailijoita Oulun Virpiniemessä, eikä pelätty sade ei tullutkaan häiritsemään kovavauhtista kilpailua. Suomen mestaruuksista kilpailtiin lopulta kuudessa sarjassa.

Miesten mitalikolmikko

Miesten sarjassa kärkikamppailussa oli 42km kisan puolivälissä mukana vielä neljä luistelijaa, Jani Virtanen, Teemu Ylänen, Jarkko Koponen ja Niko Räsänen. Yksitellen ryhmä kuitenkin kutistui ja Suomen mestariksi kruunattiin uudella reittiennätyksellä ja kisan nopeimman palkinnolla Jani Virtanen Helsingin Työväen Luistelijoista. Sm-hopeaa nappasi puolen minuutin erolla Teemu Ylänen (HTL) ja pronssia Kuopion Luisteluseuran Jarkko Koponen. Paluun kilparadalle tehnyt Niko Räsänen luisteli neljänneksi.

Naisten sarjassa 42km kilpailussa Anne Aromaa oli nopein ennen Sanna-Maria Nissistä ja Sirpa Grönbergiä. Junioreissa luisteltiin puolimaraton, jossa HTL:n Iiro Jääskeläinen ja Juho Virtanen kävivät kovan kamppailun loppumetreille saakka. Molemmat luistelivat ns. pääjoukon mukana koko matkan ja lopulta poikien väliseksi eroksi jäi vain sekunti. Pronssia nappasi HTL:n Antti Vähä-Vahe.

Rullaluistelun Sm-viikonloppu jatkuu sunnuntaina Iinatin moottoriradalla ratakisoilla.

 

Lauantain maratonin tulokset:

Rullaluistelun SM-maraton ja 6. Virpiniemen rullaluistelumaraton, Oulu, Oulun Tarmo 4.8.2018

Jani Virtaselle rullaluistelun maraton SM kulta ja Virpiniemen reittiennätys.

Tulokset, +20 aurinkoista, tuuli 6 m/s

 

Miehet SM maraton 42 km
1. Jani Virtanen HTL 1.12,22,
2. Teemu Ylänen HTL 1.12,55,
3. Jarkko Koponen KuLs 1.13,39,
4. Niko Räsänen OuTa 1.17,08,
5. Tani Heikkinen OuTa 1.23,01

Miehet 40 v SM maraton 42 km
1. Jukka Korpi Kristiinan Urheilijat 1.20,36,
2. Anssi Niukkanen HTL 1.22,14,
3. Marko Rahkonen KuPi 1.22,16,
4. Ari Hiltunen SU 1.34,54

Miehet 50 v SM maraton 42 km
1. Petri Virtanen HTL 1.22,20,
2. Kari Vuorinen TampPy 1.22,26,
3. Timo Sollo Hämeenlinnan Latu 1.22,50,
4. Jussi Kentala KP-V DNF

Miehet 60 v SM maraton 42 km
1. Hannu Korkiakoski OuTa 1.22,24,
2. Antti Mustonen TuUL 1.34,50,
3. Arne K. Hansen HTL 1.42,01

Miehet 16 v SM ½ maraton 21 km
1. Iiro Jääskeläinen HTL 39.28,
2. Juho Virtanen HTL 39.29,
3. Antti Vähä-Vahe HTL 1.06,07

Naiset SM maraton 42 km
1. Anne Saromaa OlsHe 1.44,32,
2. Sanna-Maria Nissinen 1.51,16,
3. Sirpa Grönberg TamPy 2.02,06

Miehet 42 km rullaluistelu
1. Jari Kolehmainen OuTa 1.22,15,
2. Hannu Leinonen OuTa 1.22,18,
3. Pentti Kuusinen 1.44,32, Osmo Soronen DNF

Naiset 42 km rullaluistelu
1. Ritva Pyy OuTa 1.59,55

Miehet 42 km Sauvarullaluistelu
1. Tapio Hatula 1.30,08,
2. Joona Svala Järvenpään Pyöräilijät 1.34,20,
3. Tero Vimpari 1.36,54, 4. Ilkka Hatula 1.41,49

Naiset 42 km Sauvarullaluistelu
1. Kirsi Viiru Tuubi 1.44,00

Pojat 10 v 2 km
1. Viljami Ylänen HTL 5.22,
2. Ilari Jääskeläinen HTL 5.28

Pojat 12 v 6 km
1. Elias Walden HTL 15.52,
2. Samu Vatanen OuTa 16.12

Tytöt 14 v 6 km
1. Henna Vatanen OuTa 16.01

Pojat 14 v 6 km
1. Kristian Heikkinen OuTa 15.47