Ice Skating Tour juhlatalvi päätökseen

20-vuotisjuhlaansa viettävä Ice Skating Tour-tapahtumakiertue päätti talvikauden 1.3. Sotkamoon.

Koko perheen luistelutapahtuma Ice Skating Tour kiersi talven 2017-2018 aikana ennätysmäärän paikkakuntia, yhteensä 70. Tapahtumakiertue järjestettiin toistamiseen yhteistyössä Suomen Taitoluisteluliiton kanssa. IST liikutti siten myös ennätysmäärän ihmisiä perheen nuorimmista suvun vanhimpiin! Marraskuun 7. päivä käynnistynyt talvinen luistelukiertue vieraili myös yhdeksällä uudella tour-paikkakunnalla. Koululaiset liikkuivat aamupäivisin tunnin ajan musiikin ja eri ohjelmanumeroiden tahdissa. Iltaisin luisteluliikuntaa oli tarjolla koko perheelle eri muodoissa, ohjelmassa oli kuntoluistelua, luistelukisaa, luisteluvalsseja, limbokisaa sekä perheen pienimmille Taitoluisteluliiton järjestämä ”Luistele mun kaa” ohjelmaa.

”20 vuotta Suomea kiertänyt jättiluistelukiertue on kasvanut merkittäväksi valtakunnalliseksi tapahtumaliikuttajaksi ja luisteluliikunnan innostajaksi ympäri Suomea. Tour on myös mainio työharjoittelupaikka liikunnanopiskelijoille ja hieno esimerkki yhteistyön voimasta paikallistasolla lajiliiton kanssa. Vaikuttavaa on monivuotisten yhteistyökumppanien sitoutunut halu mahdollistaa yhteiskuntavastuullista liikuntatoimintaa nimenomaan pienemmillä paikkakunnilla”, sanoo Ice Skating Tourin Kiertuepäällikkö Lauri Paalasmaa.

Suomen Luisteluliitto ja sen tapahtumaorganisaatio haluaa kiittää kaikkia tapahtumiin osallistuneita sekä kaikkia yhteistyökumppaneita ja tottakai myös Tourin ohjaajia! Ice Skating Tour palaa jälleen ensi talvena ja toivottaa uudet sekä kokeneet luistelijat tervetulleeksi.

 

www.iceskatingtour.fi

https://fi-fi.facebook.com/Ice-Skating-Tour

https://www.instagram.com/iceskatingtour/