Norja voittoon Ikäkausimaaottelussa

Seinäjoella kilpailtu C- ja B-junioreiden Ikäkausimaaottelu päättyi norjalaisjuhliin. Laura Kivioja ylsi lauantain tapaan matkavoittoon.

Sunnuntaina Ikäkausimaaottelun päätöspäivänä oli ohjelmassa C-junioreilla 500 ja 1500 metriä. Vastaavasti B-junioreilla oli pidemmät matkat,  1000 ja 3000 metriä. Kovasta pakkasesta huolimatta kilpailut päätettiin luistella kilpailuohjelman mukaan. Jää oli ensimmäisen päivän kaltainen, pakkanen teki jäästä varsin kovan ja hitaan, joten ennätyksiin ei ylletty.

Norja voitti näytöstyyliin pistelaskuissa koko maaottelun. Suomi oli hienosti toinen ennen Ruotsia ja Tanska/Iso-Britannian yhteisjoukkuetta. Päätöspäivänä norjalaiset voittivat yhtä lajia lukuunottamatta jokaisen matkan. Vain C-tyttöjen 500 metrillä Laura Kivioja pystyi rikkomaan tutuksi tulleen kaavan ollen nopein ajalla 45,51 ennen toiseksi tullutta Norjan Vinnie Hjelmiä ajalal 46,65. Tuukka Suomalainen jäi ensimmäisenä kilpailupäivänä C-poikien 500 metrillä niukasti kakkoseksi ja sama kaksikko kamppaili yhtä tiukasti myös sunnuntaina. Tällä kertaa Suomalaisen ero Norjan Emil Matre Pederseniin oli peräti 5 sadasosaa, lauantaina eron ollessa vain 2 sadasosaa. Kärkikaksikon ajat sunnuntaina: Pedersen (NOR) 41,41 ja Suomalainen (FIN) 41,46.

Suomalaisluistelijoista kolmen parhaan joukkoon toisena päivänä luistelivat myös Paju Kilpeläinen B-tyttöjen tuhannella metrillä jääden voittajalle vain reilu 4 sekunnin kymmenystä. Laura Kivioja kiilasi mainiosti 500 metrin matkavoittonsa jälkeen C-tyttöjen 1500 metrillä hienosti kolmanneksi ajalla 2.27,20, norjalaisen voittajan Marie Sarah Sanderudin luistellessa 2.21,47.  Myös Jesse Nieminen kävivät kovaa kamppailua päätöspäivänä kolmen parhaan joukkoon pääsystä. Jesse Nieminen jäi kuitenkin B-poikien 1500 metrillä viidenneksi sekunnin erolla podiumista.

Sekä tyttöjen, että poikien 3000 metrin luistelussa norjalaiset ottivat peräti neloisvoiton. B-tyttöjen sarjassa  voittajaksi luisteli Gina Engebråten ajalla 5.11,93. Paras suomalainen tyttöjen sarjassa oli Inka Koivisto ollen viides ajalla 5.36,13. Poikien sarjassa ylivoimaiseen voittoon luisteli Vegaard Rye ajalla 4.19,99. Paras suomalainen oli Nils Vähä-Vahe, joka uurasti 4.36,32.

Eniten pisteitä keränneet luistelijat maakohtaisesti:
Norway: Engebråten Gina 64 points and Pedersen Matre Emil 64 points
Finland: Laura Kivioja 63 points
Sweden: Hjelm Vinnie 54 points
Denmark / United Kingdom: Lindeskov Natascha 55 points

Kokonaisuudessaan Suomen joukkue on tyytyväinen viikonlopun antiin. Nuorten joukkueen matka jatkuu Hollannin Heerenveeniin, jossa kilpaillaan heti ensi viikonloppuna Euroopan junioreiden paremmuudesta. Osa Ikäkausimaaottelun Suomen joukkueesta matkustaa jo tiistaina Leeuwardeniin valmistavalle leirille. Viking Race-joukkue täydentyy torstaina E- ja D-junioreiden matkustaessa Heerenveeniin.

Ikäkausimaaottelun lopputulokset 2018

C- ja B-juniorit lopputulokset 24.2.-25.2.>>

Maaottelun tulokset pisteissä>>

Viestitulokset lauantai>>