Valkeakosken Kansalliset ja SAUL Sm-kilpailut

Lauantaina 10.2.2018 kilpailtiin Valkeakosken Kerhomajan luistinradalla Valkeakosken Kansalliset sekä Suomen Aikuisurheiluliiton Suomen mestaruuskilpailut.

Nuoret tulevaisuuden luistelijat sekä kokeneet aikuisurheilijat kokoontuivat lauantaina rapeassa pakkassäässä Valkeakosken Kerhomajan luistelupyhättöön kilpailemaan Kansallisissa kilpailuissa sekä Aikuisurheiluliiton Suomen mestaruuksista.

Valkeakosken Kansalliset ovat monelle yksi kauden tärkeimmistä tapahtumista, johtuen osaltaan siitäkin, että kilpailut ovat yksi harvoista, jossa kilpaillaan luonnonjäällä täysimittaisella luistinradalla. Kansalliset olivat samalla Master Cup:n osakilpailu ja samalla kilpailtiin matkakohtaisissa Aikuisurheiluliiton Suomen mestaruuskilpailuissa.

Pienimmät juniorit, F- ja E-ikäisissä kilpailivat pienellä radalla 300 metrin ja 500 metrin kilpailumatkoilla. Siellä F-juniorit olivat jaettu kahteen kilpailusarjaan, joissa vanhemmissa pojissa voittaja yhteispisteillä 128,387 on Alvari Rosendahl, joka edustaa Harjavallan Työväen Urheilijoita. Hopeaa nappasi Helsingin Luistinkiitäjien Hemmo Hannula pistein 129,580. Nuoremmissa F-junioreissa Helsingin Työväen Luistelijoiden Viljami Ylänen luisteli kahden matkan yhteispisteissä voittoon ennen järjestävän seuran Valkeakosken Hakan Karo Savijärveä. Kolmanneksi luisteli Erik Vuorisalo Porin Pyrinnöstä.

E-junioreissa kilpailtiin niin ikään pienellä radalla 300 metrin ja 500 metrin yhteispisteiden paremmuudesta. Tyttöjen sarjassa voittajaksi luisteli HTU:n Hertta Rosendahl ennen kahden alemman korokkeen valloittaneita Valkeakosken Hakan luistelijoita Elsa Sireniä ja Siiri Savijärveä. E-pojissa kamppailu oli erittäin tiukkaa kärkikaksikon välillä. Vaivaisen 1,1 pisteen erolla voittajaksi selviytyi HTL:n Elias Walden ennen Seinäjoen Urheilijoiden Eeka Rintalaa. Pronssi matkasi niin ikään Seinäjoelle Veikka Santtilan oltua piirun verran Joona Sileniä parempi.

D-poikien sarja oli jälleen erittäin runsaslukuinen ja kovatasoinen. Kärkikolmikko mahtui lopputuloksissa vain reilun 2,5 pisteen sisään. Seinäjoen Urheilijat nappasivat sarjasta kolmoisvoiton Sampsa Santtilan johdolla. Kakkoseksi sijoittui myös Hopealuistinfinaalissa hopeaa voittanut Urho Hiltunen ja kolmas oli Luka Rintala.

C-tyttöjen sarjassa Seinäjoen Urheilijoiden Veera Lehtonen nappasi omansa 500m ja 1000m yhteispistekilpailuissa ja A-tytöissä KENSU:n luistelijat Jyväskylästä kisasivat paremmuudesta niin ikään sprinttimatkoilla Jutta Niittylän oltua nopeampi molemmilla matkoilla ennen Pihla Kilpeläistä.

 

Aikuisurheiluliiton matkakohtaiset Suomen mestaruuskilpailut tarjosivat kovaa kamppailua, onnistumisen elämyksiä sekä kilpakumppaneiden tapaamisia.

Kilpailuohjelmassa oli joka ikäsarjassa matkakohtainen 500 metriä sekä 30-55-vuotiaiden 3000 metrin ja 60+ ikäluokkien 1500 metrin matkakohtaiset Suomen mestaruuskilpailut.

Vanhimmat kilpailusarjat olivat naisissa N75, joissa Suomen mestariksi 500 metrillä ja 1500 metrin kilpailuissa luisteli Pirjo Karetie (KENSU) ja miehissä vanhin kilpailusarja oli M85, jossa Suomen mestariksi luisteli niin ikään 500m ja 1500m kilpailumatkoilla Osmo Jukarainen (PiVe).

M75 sarjassa voitot menivät tasan Jouko Launosen (KajKi) ja Martin Löfströmin (SpoVe) kesken Launosen oltua nopein 500 metrin pikamatkalla ajalla 75,18 ja Löfströmin voitettua 1500m ajalla 3.41,61. Niin ikään N70 sarjassa kilpailu oli kahden kauppaa Terhi Kokkosen (JKU) ja Tellervo Pihlajaniemen (Kunto-Pirkat) välillä. Terhi Kokkonen nappasi Suomen mestaruudet molemmilla matkoilla.

N40 sarjassa Suomen mestaruudet 500 ja 3000 metrin matkoilla voitti KENSU:n Kirsi Korpijärvi, joka myös yleisessä sarjassa on niittänyt tällä kaudella menestystä. N45 mestariksi samoilla kilpailumatkoilla luisteli Tuija Kilpeläinen (KENSU) ja N50 sarjassa ykkönen 500 metrillä Valkeakosken Hakan Marja Sisso-Koriseva.

Master M70 sarjassa käytiin kovaa kamppailua mestaruuksista 500 ja 1500 matkoilla. 500 metrillä Suomen mestari 2018 on Oulun Tarmoa edustava Pentti Kiiskinen ja toinen on HLK:n Raimo Karvonen. 500 metrin pronssin nappasi Valkeakosken Hakan Pasi Kianstén. 1500 metrillä Pentti Kiiskinen nappasi omansa oltuaan nopein ajalla 2.45,25, mutta Pasi Kianstén oli tällä kertaa Raimo Karvosta nopeampi. Hopeamitalistin ja pronssimitalistin erotti 1500 metrin matkalla vain 33 sadasosaa.

Myös M65 sarjassa nähtiin kovaa kamppailua, kun Seppo Mannila (TamPy) voitti 500 metrin Suomen mestaruuden ennen Johannes Leppästä (OuTa) ja Paavo Salosta (OuTa). 1500 metrin matkalla osat kääntyivät ja Suomen mestaruuteen luisteli Paavo Salonen, hopeaa Kuopion Luisteluseuran Timo Oinonen ja pronssia Seppo Mannila.

Sarjaa nuorempien kesken koettiin myös kovaa kilpailua 500 ja 1500 metrillä. KENSU:n Risto Palttalan voitettua 500 metriä nappasi seurakaveri Hannu Palttala hopeaa ennen Loimaan Voiman Pertti Mörskyä. 1500 metrillä Hannu Luoma puolestaan pääsi juhlimaan Suomen mestaruutta ja KENSU kolmoisvoittoa, sillä Sm-hopean nappasi Kari Köninki ja pronssia Risto Palttala.

M55 oli Kari Niittylän (KENSU) ja Jyrki Hietasen (VaHa) näytöstä, heidän jättäessään toiset kilpailemaan himmeimmästä mitalista. 500 metrillä Hietanen voitti Suomen mestaruuden ennen Niittylää ja 3000 metrillä osat kääntyivät toisinpäin Niittylän oltua hietasta nopeampi. 500 metrillä M55 sarjan Sm-pronssia luisteli KENSU:n Oiva Lipsonen ja 3000 metrin pronssia KENSU:n Jari Ylänne.

M45 sarjan sekä 500 metrin että 3000 metrin kilpailuissa voittajaksi ja Suomen mestariksi luisteli Valkeakosken Hakan Mika Siren ennen Ari Hiltusta (Kunto-Pirkat) ja Timo Herrasta (KENSU). M50 sarjan mestari 2018 500 ja 3000 metrillä on Janne Nevalainen Helsingin Luistinkiitäjistä.

Master sarjojen nuoremmissa M40 sarjan Suomen mestariksi luisteli Valkeakosken Hakaa kilpailuissa edustanut Juha Santtila. Toiseksi sijoittui Juha-Pekka Rauhamäki niin ikään Hakasta ja kolmanneksi luisteli Jarno Warsa-Ritaranta (Tarmo). 3000 metrin matkalla HLK:n Petteri Hannula oli ylivoimainen Juha Santtilan oltua toinen ja Juha-Pekka Rauhamäen oltua kolmas.

M30 sarjan Suomen mestaruudet voitti Oulun Tarmon Tani Heikkinen ja M35 sarjassa IF Femman:n Tommy Lahti sekä 500 metrillä että 3000 metrillä.

Kilpailujen tulokset kokonaisuudessaan>>

Onnea Suomen mestareille ja kaikille mitalisteille!

Valokuvagalleria Suomen Aikuisurheiluliiton Facebook-sivuilla!

https://www.facebook.com/aikuisurheiluliitto/