Hopealuistinfinaalin ja nuorten Sm-kilpailujen ensimmäinen kilpailupäivä

Helsingin Oulunkylän tekojääradalla käynnistyivät lauantaina 3.2. raikkaassa pakkassäässä.

Hopealuistinmestaruuksista sekä B- ja A-junioreiden Suomen mestaruuksista käydään kovaa kamppailua, kun ensimmäinen kilpailupäivä on takana. Hopealuistinmestaruudet ratkeavat yhteispisteiden perusteella, kuten myös A- ja B-nuorten Suomen mestaruudet. Lisäksi A- ja B-junioreissa kilpaillaan 3000 metrin ja 5000 metrin matkakohtaisista mestaruuksista.

E-junioreissa Helsingin Luistinkiitäjien Waltteri Toiviaisella ja Elius Niemellä on tukeva kaksoisjohto ennen kolmantena olevaa Oulun Tarmon Samu Vatasta. Toiviaisen ja Niemen piste-ero on 1,45 ennen toisen kilpailupäivän 300 metrin päätöslajia.Waltteri Toivainen ja Elius Niemi olivat omalla sekuntiluvullaan molemmilla kilpailumatkoilla. 500 metrillä Toiviainen oli päivän nopein ajalla 32,87, Elius Niemen vastatessa ajalla 33,59. 500 metrillä kamppailu oli vielä tiukempaa Toiviaisen kellottaessa 54,16. Elius Niemi luisteli myös mainiosti kellottaen ajan 54,41. E-tytöissä Meri-Vuokko Hannula piti kärkipaikan huolimatta kaatumisesta 500 metrin luistelussa. Toisena kahden ensimmäisen matkan jälkeen on Harjavallan Työväen Urheilijoiden Hertta Rosendahl ja kolmas Valkeakosken Hakan Elsa Siren.

D-tytöissä HLK:n Villiina Suomalainen oli nopein sekä 500:lla, että 1000 metrillä ja pitää kärkipaikkaa ennen toisen päivän kilpailumatkoja. Toisena Seinäjoen Urheilijoiden Janette Pirhonen ja kolmas OuTa:n Henna Vatanen.

D-pojissa kärkikolmikko käy erittäin tasaväkistä kamppailua Hopealuistinmestaruudesta. Kärjessä 500m ja 1000 metrin jälkeen on HLK:n Rasmus Toivainen ennen SU:n Sampsa Santtilaa ja SU:n Urho Hiltusta. Kolme parasta mahtuvat ensimmäisen päivän jälkeen 2,75 pisteen sisällä.

Porin Pyrinnön Laura Kivioja hallitsi C-junioreiden kahta ensimmäistä matkaa, ollen nopein ennen HTU:n Sanni Rosendahlia ja Porin Pyrinnön Elma Setälää. Sanni Rosendahl ja Elma Setälä käyvät tiukkaa kamppailua kakkospaikasta Setälän ollessa nopeampi 500 metrillä. Rosendahl oli kuitenkin parempi 1000 metrillä, joten sijoitukset yhteispisteissä kääntyivät Rosendahlin eduksi.

HLK:n Tuukka Suomalainen, Eetu Käsnänen sekä SU:n Tudor Prisada muodostavat C-poikien kärjen yhteispisteissä. Suomalainen oli omilla sekuntiluvuillaan molemmilla matkoilla, mutta Käsnänen ja Prisada ovat aivan Suomalaisen kannoilla.

B-junioreissa tyttöjen sarjassa on kolmen luistelijan osalta mitalistit jo selvillä, mutta toisen päivän 1500 ja 3000 metriä saattavat vielä muuttaa järjestystä. SU:n Sini Siro lähtee kärjestä 1500 metrin matkalle, toisena SU:n Anni Rinta-Keturi ja kolmas HLK:n Inka Koivisto.

B-pojissa käydään kova taistelu kolmen Suomen mestaruudesta. Kärkikolmikko on vain 1,4 pisteen sisällä. HLK:n Jesse Nieminen voitti varsin selkeällä erolla 500 metriä ennen HLK:n Emil Ervikiä ja Helsingin Työväen Luistelijoiden Nils Vähä-Vahea. Emil Ervikin voitettua 1500 metriä ja Nils Vähä-Vahen oltua toinen, asetelmat kääntyivät päälaelleen ennen 1000 metrin ja 3000 metrin kilpailumatkaa.

A-tytöissä Anni Käsnänen on piikkipaikalla ennen KENSU:n Jutta Niittylää ja PoPyn: Tilda-Sofiia Orasta. Oras ei startannut lainkaan 1500 metrin matkalle, joten kärkikaksikko Käsnänen ja Niittylä jatkavat kamppailua sunnuntaina 1000 metrin ja 3000 metrin matkoilla.

Samuli Suomalainen oli odotetusti nopein molemmilla kilpailumatkoilla A-poikien kilpailussa. Samuli Suomalainen kellotti päivän nopeimmat ajat 500 metrillä ja 1500 metrillä. Suomalaisen ajat olivat 37,64 ja 2.00,81. Toisena Samuli Suomalaisen jälkeen on nuorempi veli Joona Suomalainen, joka toinen 500 metrillä ajalla 39,31 ja kolmas 1500 merillä ajalla 2.09,19. Yhteispisteissä kolmantena on SU:n Jaakko Hautamäki, joka oli kolmas 500 metrillä 40,14, mutta oli Joona Suomalaista ripeämpi 1500 metrillä ajalla 2.07,09. Neljäntenä on PoPy:n Emil-Oskar Oras ja viides HLK:n Onni Peltonen.

Sunnuntain kilpailut alkavat klo 11:00. Joukkueenjohtajien palaveri klo 10:00.

Lap times>>

Tulokset 2. matkan jälkeen E-nuoret>>

Tulokset 2. matkan jälkeen D-C-B-A >>

Sunnuntain lähtöjärjestys 3. matka>>

Sunnuntain aikataulu>>