Poutala luisteli 500 metrin SE:n ja sprinttereiden MM-viitoseksi

Mika Poutala sijoittui sunnuntaina sprinttereiden MM-kilpailuissa urallaan kuudennen kerran kuuden parhaan joukkoon. Poutala sijoittui Calgaryn MM-jäillä nyt viidenneksi.

Uuden Suomen ennätyksen 34,23 sunnuntaina 500 metrillä luistellut suomalainen kasasi yhteispisteet 136,635. Yhteispisteet ovat myös uusi SE. Entiset SE-pisteet olivat Pekka Koskelan 137,015 Salt Lake Citystä vuodelta 2013.

1000 metrillä Poutala luisteli 1.07,97 ja oli matkan kymmenes.

Mitali jäi Poutalalta 33 sadasosa päähän 500 metrin ajoiksi muutettuna.

Maailmanmestariksi luisteli Hollannin Kai Verbij pistein 136,065. Verbijn valtti oli tasaisuus sillä hänen matkasijoituksensa olivat 9., 3., 4. ja 9. Verbijlle MM-kulta oli ensimmäinen sprinttereiden MM-kilpailuissa. Viime vuonna hollantilainen oli pronssilla. Verbij luisteli myös aiemmin tänä vuonna 1000m metrin matkakohtaisen MM-pronssin.

Norjan Håvard Lorentzen otti hopeaa ja Hollannin Kjeld Nuis pronssia. Neljäs oli Hollannin loistopanosta vahvistanut Ronald Mulder.

Poutalan startti oli 500 metrin SE-luistelussa 9,62 ja kierros 34,23. Molemmissa Poutala oli koko joukon kolmanneksi nopein.

Entinen SE 34,28 oli Poutalan omissa nimissä luisteltuna samalla Calgaryn jäällä 13.11.2015.

Poutalan aika on kaikkien aikojen kahdeksanneksi nopein maailmassa. Eurooppalaisista kovempaa ovat matkan luistelleet vain ME-mies Pavel Kulizhnikov (Venäjä, 33,98) ja sunnuntaina ennätyksensä myös luistellut Ronald Mulder (Hollanti, 34,08). Mulderin aika oli myös nopein Calgaryssä koskaan luisteltu aika.

Calgaryn päivän avausstartin nopein oli Mulder ja kakkonen ennätystänsä sivunnut Kazakstanin Roman Krech ajalla 34,21.

1000 metrillä Poutala avasi 16,3 ja kierrokset menivät 24,7 sekä 26,8. Matkan nopein oli 1.06,51 luistellut matkan spesialisti Nuis, toinen Kanadan Vincen De Haitre ja kolmas Lorentzen.

Naisten sprinttereiden maailmanmestariksi luisteli Japanin Nao Kodaira, joka voitti kolme kilpailua neljästä. Ensimmäisen sprinttereiden MM-mitalinsa voittaneen Kodairan loppupisteet olivat 146,390. Kodairan MM-kulta oli myös Japanin ensimmäinen sprinttereiden MM-kilpailujen historiassa.

Hopeaa otti USA:n Heather Bergsma ja pronssia Hollannin Jorien ter Mors.

Miesten kokonaispisteet
Naisten kokonaispisteet
Mika Poutalan aiemmat sijoitukset sprinttereiden MM-kilpailuissa
2016 Söul 6. (Matkasijoitukset 500 m: 3. 3. / 1000 m: 8. 13.)
2015 Astana 7. (7. 2. / 16. 12.)
2014 ei osallistunut
2013 Salt Lake City 7. (10. 4. / 16. 13.)
2012 Calgary 4. (5. 2. / 7. 12.)
2011 Heerenveen DNF (10. kaatui / 32. DNS)
2010 Obihiro 6. (5. 4. ( 11. 10.)
2009 Moskova 6. (11. 3. / 15. 14.)
2008 Heerenveen 6. (4. 6. / 11. 10.)
2007 Hamar 15. (12. 9. / 19. 19.)
2006 Heerenveen 19. (15. 24. / 23. 22.)
2005 Salt Lake City 20. (23. 21. / 19. 19.)
2004 Nagano 18. (24. 19. / 18. 18.)

Suomen mitalistit sprinttereiden MM-kilpailuista 1970 lähtien
Kultaa 1972 Eskilstuna Leo Linkovesi
Hopeaa 2007 Hamar Pekka Koskela
Hopeaa 2013 Salt Lake City Pekka Koskela

Tulevat arvokilpailut 2017
4.-5.3. MM-kilpailut, yleisluistelijat. Hamar, Norja

Maailmancupin loput osakilpailut 2016-2017
10.-12.3. Stavanger, Norja