Pikaluistelun nuorten MM-kisoissa juodaan korkealaatuista hanavettä

Helsingin Oulunkylässä järjestetään pikaluistelun alle 19-vuotiaiden nuorten MM-kisat 17.-19.2.2017. Osallistujille tarjotaan korkealaatuista suomalaista hanavettä.

Helsingin Oulunkylän tekojääradalla luistellaan pikaluistelun alle 19-vuotiaiden nuorten MM-kisat 17.-19.2.2017. Tapahtumaan osallistuu 131 urheilijaa 20 eri maasta. Kilpailupäivien aikataulu ja osallistujien määrät eri matkoilla lyödään lukkoon tänä iltana joukkueenjohtajien kokouksessa ja sitä seuraavassa parijärjestysten arvonnassa.

Kansainvälisellä Luisteluliitto ISU:lla on suositus, että MM-kisojen osallistujille tarjotaan vain pullotettua vettä ruokailuissa ja harjoituksissa. Sama sääntö on käytössä useissa kansainvälisissä kilpailuissa.

”Suomalaisittainhan tuo pulloveden tarjoaminen on vähän hassua ja myös kallista kisajärjestäjälle. Sekä puhdas että hyvänmakuinen hanavesi, johon Suomessa on totuttu, on kansainvälinen harvinaisuus. Meidän pitäisi olla siitä ylpeämpiä”, kisojen käytännön järjestelyistä vastannut Tuula Puputti kertoo.

Kisaorganisaatio otti yhteyttä Kansainväliseen Luisteluliitto ISU:un ja toivoi lupaa tarjota suomalaista hanavettä kilpailijoille. Asia käsiteltiin ISU:n medical komiteassa, jonka yksi jäsenistä on suomalaislääkäri Hannu Koivu. Komitea antoi lopulta kanadalaispuheenjohtajan suostumuksella luvan hanaveden käyttöön.

”Toimitimme ISU:lle todistuksen, jossa oli HSY:n selvitys kisakaupungin veden laadusta. On hienoa, että HSY:llä on mahdollisuus myös tällaiseen palveluun. Toivottavasti tämä malli auttaisi jatkossa myös muita kisajärjestäjiä!” Puputti toivoo.

HSY:n tuottama vesi täyttää kirkkaasti laatuvaatimukset ja -suositukset

Helsingin seudun ympäristöpalvelut HSY tuottaa korkealaatuista juomavettä yli miljoonalle asukkaalle pääkaupunkiseudulla. Oulunkylään vesi tulee Vanhankaupungin vedenpuhdistuslaitokselta. Laitoksella puhdistetaan Päijänteen raakavettä.

”Vedenpuhdistuslaitoksen monivaiheisessa puhdistusprosessissa varmistamme, että vedessä ei ole terveydelle haitallisia aineita tai mikrobeja. Tasokas puhdistusprosessi myös varmistaa veden kirkkauden ja raikkauden. Veden laatua seurataan päivittäin fysikaalis-kemiallisin, mikrobiologisin ja aistinvaraisin analyysein ja vesi täyttää kirkkaasti Suomen sosiaali- ja terveysministeriön asettamat laatuvaatimukset ja -suositukset, kertoo kemisti Johanna Herttuainen HSY:stä.

”Olemme kertoneet hanavedestä joukkueille jo etukäteen, lisäksi asiasta muistutetaan torstaina pidettävässä joukkueenjohtajien kokouksessa. Ruokailuissa vesi on tarjoilla kannuissa, harjoituksissa vesipullot täyttyvät hanoista”, Puputti kertoo.

Lisätietoja

Ajantasainen tieto MM-kilpailuista löytyy kisojen nettisivuilta (siellä julkaistaan mm. parijärjestykset ja tulokset): www.juniorspeedskating.fi

Suomen Luisteluliitto, kisaorganisaatio Tuula Puputti p. 040 542 9540
MM-kisojen viestintäpäällikkö Suvi Sorvakko p. 050 377 1148

HSY: kemisti Johanna Herttuainen, p. 050 434 1600
www.hsy.fi