Tukkoisuus vei Poutalalta parhaan terän

Kisojen alla tullut tukkoisuus vei Mika Poutalalta parhaan terän matkakohtaisissa MM-kisoissa Korean Gangneungissa tulevalla olympiajäällä. Lauantaina Poutala oli 1000 metrillä 21:s ajalla 1.10,19.

Poutalan 200 metriä kulki vielä mainiosti 16,64, mutta sen jälkeen vauhti ei ollut parhaimmillaan. Ensimmäinen kierros kulki 25,7 ja toinen 27,7.

Mika Poutala:

– Ensimmäinen 200 metriä oli hyvää tekemistä, mutta sen jälkeen jostain syystä jäi huippuvauhti löytymättä. Ensimmäinen kierros oli vain liian hidas, sama kuin 500 metrillä perjantaina.

– Uskon, että viikon verran vaivannut tukkoisuus vei terävimmän kunnon tänä viikonloppuna. Homma on kyllä taas mallillaan, kun taudin saan selätettyä. Luistelu tuntuu kyllä teknisesti haastavalta, kun ei saa kropasta kaikkea irti.

Tasan kahden viikon kuluttua edessä ovat sprinttereiden MM-kilpailut Calgaryssä, jotka Poutala asetti päätavoitteekseen ennen kautta.

– Nyt katse kohti Calgaryä, 100 % fokus sinne. Kaiken pitäisi olla kyllä mallillaan. Saan aina sunnuntaisin valmentajaltani viikon ohjelman, sitä ennen en tiedä mitä edessä on.

Kultaa luisteli odotetusti Hollanin Kjeld Nuis (1.08,26). Maailmanmestaruus oli 27-vuotiaalle hollantilaiselle uran ensimmäinen. Hopeaa saavutti Kanadan Vincent De Haitre (1.08,54) ja pronssia Hollanin Kjeld Nuis (1.08,78).

Miesten 1000 metrin tulokset

Naisten 1000 metrin tulokset

Kisaohjelma

Torstai 9.2.: 5000 M, 3000 N
Perjantai 10.2.: 500 MN, team pursuit MN
Lauantai 11.2.: 1000 MN, 10000 M, 5000 N
Sunnuntai 12.2: 1500 MN, yhteislähtö MN

YLE:n lähetykset

TV2, sunnuntai 12.2. 12:30

Mika Poutalan aiemmat sijoitukset matkakohtaisissa MM-kilpailuissa

500m
17. 72,610 2004 Söul (KOR)
13. 72,840  2006 Insel (GER)
10. 69,410  2007 Salt Lake City (USA)
7. 70,610  2008 Nagano CAN
4. 70,090  2009 Richmond (CAN)
4. 69,650  2011 Inzell (GER)
7. 70,1670  2012 Heerenveen (NED)
14. 70,780  2013 Sotshi (RUS)
17. 70,969  2015 Heerenveen (NED)
4. 69,794  2016 Kolomna (RUS)

1000 m
20. 1.09,51  2007 Salt Lake City (USA)
9. 1.09,91  2008 Nagano (JPN)
10. 1.10,26  2009 Richmond (CAN)
15. 1.10,27  2012 Heerenveen (NED)
10. 1.09,44  2016 Kolomna (RUS)

Suomen mitalistit matkakohtaisista MM-kilpailuista 1996 lähtien

Pronssi 2005 Pekka Koskela 1000 m
Pronssi 2012 Pekka Koskela 500 m

Tulevat arvokilpailut 2017

17.-19.2. MM-kilpailut juniorit. Helsinki, Suomi
25.-26.2. MM-kilpailut, sprintterit. Calgary, Kanada
4.-5.3. MM-kilpailut, yleisluistelijat. Hamar, Norja

Maailmancupin loput osakilpailut 2016-2017

10.-12.3. Stavanger, Norja