Poutalalle pettymys MM-kisojen avausmatkalla

Mika Poutalan pikaluistelun matkakohtaiset MM-kilpailut eivät käynnistyneet toivotulla tavalla perjantaina tulevalla olympiajäällä Korean Gangneungissa. Poutala sijoittui 500 metrillä 18:nneksi.

Poutalan aika oli 35,17.

Jan Smeekens poisti yhden ihmeellisyyden pikaluistelun historiakisrjoista, kun hänestä tuli ensimmäinen hollantilainen 500 metrin matkakohtainen maailmanmestari. Huikeasta luistelumaasta ei kukaan ollut ennen Smeekensiä titteliä saavuttanut.

Smeekensin voittoaika oli 34,58. Hopealle luisteli ensimmäisen arvokisamitalinsa ottanut Saksan Nico Ihle (34,66) ja pronssille viime vuoden MM-kisojen kakkonen, Venäjän Ruslan Murashov (34,76).

Poutala on osallistunut kaikkiin MM-kisoihin vuodesta 2004 lähtien, koska olympiavuosina ei matkakohtaisista MM-titteleistä ole luisteltu. Poutala on sijoittunut aiemmin vastaavassa kilpailussa peräti kolme kertaa neljänneksi 500 metrillä (2009, 2011 ja 2016).

Lauantaina ohjelmassa on 1000 metrin MM-kilpailu kello 11.40 Suomen aikaa. Poutala on mukana kilpailussa.

Naisten 500 metrin maailmanmestariksi luisteli matkaa kauden maailmancupeissakin täysin hallinnut Japanin Nao Kodaira (37,13). Kodairan maailmanmestaruus oli samalla Japanin naisten historian ensimmäinen. Hopealle luisteli järjestäjämaan Sang-Hwa Lee (37,48) ja pronssille Kiinan Jing Yu (37,57). Parhaana eurooppalaisena Tshekin Karolina Erbanova oli neljäs (37,80).

Kisaohjelma

Torstai 9.2.: 5000 M, 3000 N
Perjantai 10.2.: 500 MN, team pursuit MN
Lauantai 11.2.: 1000 MN, 10000 M, 5000 N
Sunnuntai 12.2: 1500 MN, yhteislähtö MN

YLE:n lähetykset

YLE Areena
Torstai 9.2. 10:10
Perjantai 10.2. 10:25

TV2
Torstai 9.2. 14:40
Perjantai 10.2. 12:15
Lauantai 11.2. 11:35
Sunnuntai 12.2. 12:30

Mika Poutalan aiemmat sijoitukset matkakohtaisissa MM-kilpailuissa

500m
17. 72,610 2004 Söul (KOR)
13. 72,840  2006 Insel (GER)
10. 69,410  2007 Salt Lake City (USA)
7. 70,610  2008 Nagano CAN
4. 70,090  2009 Richmond (CAN)
4. 69,650  2011 Inzell (GER)
7. 70,1670  2012 Heerenveen (NED)
14. 70,780  2013 Sotshi (RUS)
17. 70,969  2015 Heerenveen (NED)
4. 69,794  2016 Kolomna (RUS)

1000 m
20. 1.09,51  2007 Salt Lake City (USA)
9. 1.09,91  2008 Nagano (JPN)
10. 1.10,26  2009 Richmond (CAN)
15. 1.10,27  2012 Heerenveen (NED)
10. 1.09,44  2016 Kolomna (RUS)

Suomen mitalistit matkakohtaisista MM-kilpailuista 1996 lähtien

Pronssi 2005 Pekka Koskela 1000 m
Pronssi 2012 Pekka Koskela 500 m

Tulevat arvokilpailut 2017

17.-19.2. MM-kilpailut juniorit. Helsinki, Suomi
25.-26.2. MM-kilpailut, sprintterit. Calgary, Kanada
4.-5.3. MM-kilpailut, yleisluistelijat. Hamar, Norja

Maailmancupin loput osakilpailut 2016-2017

10.-12.3. Stavanger, Norja