Poutala tutun levollisena – viisi luistelijaa Astanassa

Pikaluistelumaajoukkue on valmistautunut koko viikon Kazakstanin Astanassa, kun maailmancupin kolmas viikonloppu kisataan niissä maisemissa perjantaista sunnuntaihin.

Kolmen miehen Aasian osakilpailuiden joukkue Mika Poutala, Pekka Koskela ja Tommi Pulli on saanut nyt vahvistukseksi Elina Riskun ja Harri Levon viikonvaihteen kilpailuihin.

Edessä on kaikkiaan 12 suomalaisstarttia, joista Poutala starttaa kaikki kolme kisaansa A-ryhmässä. Poutala on 1000 metrin maailmancupissa neljäntenä ja 500 metrillä kuudentena.

500 metrin kokonaispisteet

1000 metrin kokonaispisteet

Suomalaisluistelijoiden tunnelmia Astanasta:

Mika Poutala:

– Tulimme Astanaan hyvissä ajoin totuttautumaan mm. neljän tunnin aikaeroon. Jää on tuntunut todella hyvältä, se on suunnilleen yhtä nopea kuin Naganossa pari viikkoa sitten. Innolla odotan kilpailuja, kiva päästä luistelemaan taas kaksi 500 metristä yhtenä viikonloppuna.

– Totta kai molemmilla matkoilla on mahdollisuudet mitaleille ja sitä lähdetään tavoittelemaan.

Tommi Pulli:

– Jää on tuntunut hyvältä. Valmistautuminen on ollut normaalia pidempi, kun kisaan vasta sunnuntaina. Mietittiin Aasian kiertueen jälkeen valmistautumista vähän uusiksi ja se on tuntunut ihan hyvältä. Toivottavasti saadaan miehestä kaikki irti ja fiilis pystyy samanlaisena kun alkupäivinä täällä on ollut.

Elina Risku:

– Päivä päivältä on tuntunut paremmalta ja paremmalta, niin myös juuri valmistavan treenin jälkeenkin. Vähän erilainen lähtö kauteen, kun alle ei tullut kahta ensimmäistä maailmancupin viikonloppua. Hyvällä fiiliksellä ja rennolla mielellä kisaviikonloppuun, hienoa päästä viivalle.

Pekka Koskela:

– Viime viikolla pääsin kuumetaudin jälkeen vetämään Seinäjoella vähän treeniä hyvissä olosuhteissa. Hienoa, että sielläkin on saatuy jäälaitteisto kuntoon. Nyt on täällä herkistelty viikonloppua varten. Odotan nousujohteista meininkiä ja tärkeä tavoite on saada ehjiä vetoja maaliin saakka.

Harri Levo:

– Kaksi viikkoa on sairastettu pientä suolistobakteeria ja vedetty antibiotteja, joten siihen nähden meno on ihan hyvää. Neljä päivää oltu ilman lääkkeitä ja alkaa tuntua koko ajan paremmalta. Jää tuntuu helkkarin hyvältä, tiimi henki ollut hyvää. Ei valittamista. Luistin kulkekoot!

Valmentaja Tuomas Nieminen:

– Täysi joukkue ensimmäistä kertaa tällä kaudella, kun 500 metrille saadaan kolme miestä ja ykköstykit 1000 metrille sekä lisäksi Tommi 1500 metrille, Harri 500 metrille sekä Elina naisten kahdelle pikamatkalle,

– Joka ikisin urheilijan tavoitteena on takuulla kauden parhaat suoritukset. Nämä kisat ja Heerenveenin seuraava maailmancup ovat samalla karsintoja matkakohtaisiin MM-kilpailuihin. Pisteillä MM-kisoihin päässee vain Mika, joten muilta vaaditaan kisakohtaisia hyviä onnistumisia. Lisäksi Pekan ja Elinan kohdalla kisat ovat karsintaa tammikuun EM-kisoihin.

– Olosuhteet ovat täällä viimeisen päälle, urheilijat ovat tykänneet todella paljon liukkaasta ja pitävästä jäästä. Vauhdit ovat olleet treeneissä todella kovia. Jännä nähdä miten olosuhteet muuttuu valojen, yleisön ym. myötä kisoihin viikonlopun sprinttimatkoihin.

Astanassa luistellaan suomalaismatkoista miesten 500 metriä lauantaina ja sunnuntaina, naisten 500 m perjantaina ja sunnuntaina, miesten ja naisten 1000 m lauantaina sekä miesten 1500 m sunnuntaina.

Maailmancupin joukkue Astanassa:

Pekka Koskela (34) Seinäjoen Urheilijat 500 m, 1000 m
Harri Levo (24) Oulun Tarmo 500 m
Mika Poutala (33) Helsingin Työväen Luistelijat, 500 m ja 1000 m
Tommi Pulli (24) Seinäjoen Urheilijat 1500 m
Elina Risku (24) Seinäjoen Urheilijat 500 m, 1000 m
Poutala luistelee molemmat matkat A-ryhmässä, kaikki muut B-ryhmissä

YLE lähetykset Astanasta:

Pe 2.12. TV2 klo 18:00, YLE Areena 14:55
La 3.12. TV2 klo 19:10
Su 4.12. TV2 klo 17.45
Selostus Christer Sarlin

Maailmancupin loput osakilpailut 2016-2017

2.-4.12. Astana, Kazakstan
9.-11.12. Heerenveen, Hollanti
27.-29.1. Berliini, Saksa
10.-12.3. Chelyabinsk, Venäjä

Arvokilpailut 2016-2017

6.-8.1. EM-kilpailut. Heerenveen, Hollanti
9.-12.2. MM-kilpailut, matkakohtaiset. Gangneung, Korea
17.-19.2. MM-kilpailut juniorit. Helsinki, Suomi
25.-26.2. MM-kilpailut, sprintterit. Calgary, Kanada
4.-5.3. MM-kilpailut, yleisluistelijat. Hamar, Norja