Tuula Puputti aloittanut innostuneesti Luisteluliitossa

Tuula Puputti, 38, on aloittanut Suomen Luisteluliiton toimisto ja talouspäällikköönä intoa puhkuen ja haasteisiin tarttuen.

Tuula aloitti tehtävässään tammikuussa 2016 osa-alkaisena ja täyspäiväisenä maaliskuussa.

Ennnen Luisteluliittoon siirtymistään Tuula on työskennellyt mm. Suomen Olympiakomiteassa ja jääkiekon MM-kisaprojekteissa 2012-2016. Lisäksi hän on toiminut mm. naisten jääkiekkomaajoukkueen joukkueenjohtajana 2013-2015.

Tuula pelasi aktiiviurallaan jääkiekkoa saavuttaen pronssia Naganon olympialaisissa 1998.

Hän edusti Suomea jääkiekossa kaksissa olympialaisissa, kolmissa MM-kisoissa ja kaksissa EM-kisoissa. Palkintokaapissa on olympiapronssin lisäksi kolme MM-pronssia (1997, 1999, 2000) ja kaksi EM-kultaa (1993 ja 1995).

– Totta kai olen aloittanut innostuneena! Janne (Hänninen) soitti ja  tartuin tässä työssä erityisesti siihen, että kyseessä  on kevyrakenteinen huippu-urheiluorganisaatio, joka on eteenpäin menevä ja missä voi vaikuttaa urheilijoiden sekä seurojen menestymismahdollisuuksiin helpommin kuin isoissa organisaatioissa, Tuula kuvailee.

Ajoitus Luisteluliitolta osui nappiin, jotta positiivisena ihmisenä tunnettu Tuula saatiin riveihin.

– Tämä tehtävä tuli hyvään aikaan tarjolle, sillä olin juuri saanut valmiiksi työni nuorten jääkiekon MM-turnauksessa.

Pikaluistelu sinänsä ei kuopiolaissyntyiselle tehopakkaukselle ollut kovinkaan tuttu.

– Nollasta lähdettiin, mutta jää sentään on tuttu elementti! Nyt kun olen päässyt tutustumaan lajiin ja vähän laji-ihmisiinkin, ei todellakaan kaduta. Pääsin jo alkuvuodesta näkemään mm. maailmancupin urheilijoiden elämää ja nyt olen päässyt arkityöhönkin käsiksi. Lähdetään tästä katsomaan, mieten seuroja ja urheilijoita päästään palvelemaan parhaiten, Tuula toteaa.

Tuulan toivomus kentälle on selkeä.
– Olkaa yhteydessä rohkeasti, tullaan tutuiksi!