Poutala ja Koskela seuraavaksi sprinttereiden MM-kisoihin

Viikonlopun matkakohtaisissa MM-kilpailuissa neljänneksi 500 metrillä sijoittunut Mika Poutala ja myös kauden parasta vauhtiaan samoissa kisoissa esittänyt Pekka Koskela muodostavat Suomen joukkueen sprinttereiden MM-kilpailuissa.

Sprinttereiden MM-kilpailut kisataan Korean Söulissä 27.-28.2. Molemmilla suomalaisille kyseessä on jo kahdennettoista sprinttereiden MM-kilpailut urallaan.

 

Suomalaisodotukset ovat Korean MM-kilpailujen suhteen jälleen valoisat viime viikonvaihteen hyvän vauhdin jälkeen. 500 metrin huippuluisteluiden lisäksi Mika Poutala oli kohtuullisen hyvässä vauhdissa myös 1000 metrillä ja 2007 sekä 2013 MM-hopeaa voittaneen Pekka Koskelan vauhti paranee koko ajan.

 

Naisten puolella Elina Riskulla oli paikka hankittuna MM-kilpailuihin, mutta häntä ei valittu joukkueeseen.

 

Söulissä luistellaan molempina päivinä sekä 500 metriä, että 1000 metriä. Näiden neljän luistelun yhteispisteet ratkaisevat MM-sijoitukset.

 

Viime vuoden sprinttereiden MM-kilpailuissa Poutala oli seitsemäs Pekka Koskelan lopettua kisaamisen avauspäivän jälkeen. Elina Riskun sijoitus oli 25.

 

Maailmanmestaruutta puolustaa miehissä Venäjän Pavel Kulizhnikov ja naisissa USA:n Brittany Bowe.

 

Mika Poutalan aiemmat sprinttereiden MM-sijoitukset

2015 7.

2013 7.

2012 4.

2011 39. (kaatuminen)

2010 6.

2009 6.

2008 6.

2007 15.

2006 19.

2005 20.

2004 18.

 

Pekka Koskelan aiemmat sprinttereiden MM-sijoitukset

2015 32. (lopetti kahden matkan jälkeen)

2013 2.

2011 14.

2010 37. (lopetti kahden lajin jälkeen)

2009 4.

2008 41. (lopetti kahden lajin jälkeen)

2007 2.

2006 7.

2005 12.

2004 12.

2003 20.