Ennakko: Fiilikset korkealla MM-Kolomnassa

Pikaluistelun matkakohtaisissa MM-kilpailuissa tulevana viikonloppuna on mukana kolme suomalaisluistelijaa: Pekka Koskela, Mika Poutala ja Elina Risku.MM-kisat järjestetään Venäjän Kolomnassa.

Kaikki luistelevat 500 metriä ja Poutala myös 1000 metriä. Naisten 500 metrin kaksi starttia luistellaan lauantaina, kuten myös miesten 1000 metriä. Miesten 500 metriset ovat luvassa sunnuntaina.

 

Pekka Koskela on ollut mukana matkakohtaisissa MM-kisoissa vuodesta 2003 lähtien kaikkiaan kymmenen kertaa. Parhaat saavutukset ovat pronssimitalit 2005 1000 metrillä ja 2012 500 metrillä.

 

Mika Poutala on ollut matkakohtaisissa MM-kisoissa mukana aiemmin yhdeksän kertaa, vuodesta 2004 lähtien. Poutala on parhaimmillaan sijoittunut 500 metrillä kahdesti neljänneksi (2009 ja 2011) ja 1000 metrillä yhdeksänneksi 2008.

 

Elina Risku on ensimmäinen suomalaisnainen matkakohtaisissa MM-kisoissa, joita alettiin järjestää vuonna 1996. Kolomnan kisat ovat järjestyksesään 17:nnet, kun kolmena edellisenä olympiavuonna ei MM-kisoja ole järjestetty.

 

Viime vuoden MM-kisoissa Heerenveenissä Mika Poutala oli 500 metrillä 17. ja Pekka Koskela 1000 metrillä 17.

 

Ennakkokommentit lauantaina avausmatkoista:

 

Elina Risku:

 

– Hyvä fiilis ollut koko ajan. Päivä päivältä parempi. Lauantaille rentoa menoa ja lähden nauttimaan kisaamisesta. Yritetään saada parhaan mahdollisen suorituksen aikaiseksi. Sitä kautta aika olisi hyvä ja sijoituskin, totta kai.

 

Mika Poutala:

 

– Viikko on sujunut todella mallikkaasti, olo on parantunut joka päivä kiitos hierontojen. Yleensäkin ilmapiiri on ollut erinomainen, tiimi on toiminut hienosti.

 

– Ehkä tärkeintä on ensimmäinen 600 metriä. Koitetaan saada hyvä vauhti päälle ja kyvä ”läppi” siihen. Se palvelisi sunnuntain 500 metriä. Vähän kakkosmatkahan on kyseessä, mutta kaikki laitetaan peliin silti. Startit ovat tuntuneet hyviltä tällä viikolla.

 

Valmentaja Tuomas Nieminen:

 

– On ollut aika hyvä viikko täällä. Ei mitään sopeutumisvaikeuksia kenelläkään. Positiivinen meiniki, nälkää tehdä kauden parhaita suorituksia on kaikilla. Keskittyminen on kovaa tasoa. Kaikki urheilijamme ovat olleet sinut jään kanssa hyvin. Siihen on hyvä rakentaa huippuvauhtia.

 

– Elinalta odotan ehdottomasti kauden parhaita suorituksia. Tempokierros oli torstaina nopeampi kuin koskaan Euroopan jäillä.

 

– Mika on ollut tosi vahva monta päivää. Perjantaina eivät Kanadan pojat pysyneet peesissä, kun Mika lähti vetämään. Erothan ovat todella pienet kärjessä. Ihan kärkisijoituksiin vaaditaan tietysti huippuonnistumista.

 

Aiemmat suomalaisedustajat matkakohtaisissa MM-luisteluissa 1996 lähtien

 

10 Pekka Koskela (2003-)

9 Mika Poutala (2004-)       

8 Janne Hänninen (1997-2005)

3 Pasi Koskela (2003, 2008-2009)

3 Vesa Rosendahl (2001, 2003-2004)      

2 Risto Rosendahl (2007-2008)

1 Tommi Pulli (2013)

1 Jarmo Valtonen (2007)