Poutalan horjahdus maksoi palkintokorokepaikan- Koskelan vauhti kiihtyy koko ajan

Horjahdus takasuoralla maksoi ratkaisevat kymmenykset menestystä hamunneelle Mika Poutalalle sunnuntaina Heerenveenin maailmancupin toisessa 500 metrin osakilpailussa. Poutalan loppuaikan 35,01 riitti lopulta yhdeksänteen tilaan 15 sadasosaa palkintokorokepaikasta.

Kisan voittoon luisteli Venäjän Ruslan Murashov (34,67). Toiseksi sijoittui maailmancupin kakkonen Kanadan Alex Boisvert-Lacroix (34,76) ja kolmas Norjan Espen Aarnes Hvammen (34,86). Kaikki startttinsa tällä kaudella 500 metrillä maailmancupissa voittanut Venäjän Pavel Kulizhnikov kaatui ensimmäisessä kaarteessa.

 

500 metrin maailmancupin kokonaispisteissä Poutala nousi viidenneksi ohi Gilmore Junion vain pisteen päähän William Duttonista.

 

Mika Poutala:

 

– Selkeästi fyysisesti viikon paras päivä tänään: jalat olivat iskussa, josta ensimmäisen satasen aikakin (9,59 porukan kolmanneksi nopein) kertoo. Takasuoralla sitten tapahtui jotain, en tiedä vielä mitä. Ehkä innostuin liikaa, kun Junion selkä oli niin lähellä. Pitää katsoa videolta ja analysoida, mitä tapahtui.

 

– Kyllä tänään olisi pitänyt olla palkintokorokkeella, harmittaa todella paljon. Toivotaan näitä jalkoja arvokisoihin, jotka tänää alla oli.

 

– Taannoisen pikku sairastelun  myötä levot jää nyt vähiin ja vedetään kotimaassa kova treenijakso seuraavaksi. Sitten vuodenvaihteessa olisi pari jääleiriä ennen kuin maailmancup taas jatkuu.

 

Pekka Koskelan perjantaina kuvailemat ”lapsen askelein eteenpäin menemiset” jatkuivat sunnuntainakin mukavasti, kun ex-maailmanennätysmies luisteli Heerenveenissä pikaluistelun maailmancupin 500 metrin B-ryhmässä mainion ajan 35,37. 

 

Koskelan aika oli 12 sadaosaa perjantaista parempi ja riitti nyt seitsemänteen tilaan. Kaikkiaan syyspuoli maailmancupia toi Koskelalle 24 pistettä 500 metrin maailmancupissa. Ja mikä tärkeintä hyvää mieltä kuntoutuksen oikeasta suunnasta.

 

Pekka Koskela:

 

– Ehjin veto näistä viimeaikaisista tämä oli, sain etureisillekin kuormaa ja sitä kautta oikeanlaisia fiiliksiä. Toinen ulkokurvi oli todella hyvä: pitkästä aikaa sain oikeaa jalkaa paikalleen jäähän. Todella hyvä fiilis siitä.

 

– Ihan kaikkia 50 liukua se ei vielä antanut kuitenkaan. Ensimmäinen 50 metriä oli hyvä, takasuoralla puolet hyvää ja loppu 50 metriä tuntui myös hyvältä.

 

– Katsellaan saisiko Seinäjoella tai muualla Suomessa nyt jäätä alle. Sinne haluaisin tempovetoja tekemään ja 100 % kuormitusta saamaan. Sitten palautumista ja rentoutumista. Kahdessa todellisuudessa tässä eletään: kisoihin mennään tiukasti ja sitten kuntoutusta hoidetaan Stavangeria ajatellen. Katsotaan muutaman päivän päästä missä kisataan seuraavaksi.

 

Harri Levon uran toinen maailmancupin startti toi samassa 500 metrin B-kisassa 23. tilan ajalla 36,30. Maailmancupin pisteille jäi matkaa 86 sadasosaa.

 

Elina Risku ansaitsi kaksi maailmancupin pistettä 500 metrin B-ryhmän kahdeksannella tilalla. Riskun aika oli 39,48 ja meno edelleen vailla parasta terää. Kisan voiton vei parina luistellut kiinalainen Huawei Li 25 sadasosaa suomalaista nopeampana,

 

Elina Risku:

 

– Vähän parempaa kuin perjantaina (39.64), mutta periaatteessa aika samanlaista mitä se on nyt ollut viime viikkoina. Rentous puuttuu ja sitä myötä se paras meno. Luistelullisesti en ole tyytyväinen yhteenkään maailmancupin starttiin, mutta eteenpäinhän nämäkin ajat ovat. Lokakuun hyvään menoon kun vertaa, niin pettynyt olo. Väsymyskin alkaa jo painaa, etenkin henkinen sellainen. 

 

– Luotan, että terä löytyy vielä tälle kaudelle. Nyt hieman ”joululomaa” ja sitten kovempi treenijakso alle. Tammikuussa Berliiniin ja seuraavan kerran kisataan tammikuun lopulla SM-kisoissa.

 

– Pari vei voiton ja eroa jäi vain tuo 25 sadasosaa. Väliin vain mahtui ihan liikaa luistelijoita.

 

Verneri Kinnunen sijoittui 1500 metrin B-ryhmässä 25. tilalle ajalla 1.54,33. Kinnunen oli massastartissa puolestaan B-ryhmässä 16.

 

Maailmancup jatkuu 29.-31.1. Stavangerissa. Matkakohtaiset MM-kisat luistellaan 11.-14.2. Kolomnassa Venäjällä ja sprinttereiden MM-kisat 27.-28.2. Söulissä Koreassa.

 

Poutalan 500 metrin maailmancupin kilpailut tällä kaudella:

Calgary: 2. 34,28 (80 mc pistettä)

Calgary: 8. 34,44 (36)

Park City: 8. 34,50 (36)

Park City: 3. 34,37 (60)

Inzell: ei luistellut

Inzell: 5. 34,85 (50)

Heerenveen: 6. 34,90 (45)

Heerenveen: 9. 35,01 (32)

 

Heerneveenin 500 metrin kisan tulokset kokonaisuudessaan:

http://live.isuresults.eu/2015-2016/HEERENVEEN-2/r402.htm

 

500 m maailmancupin kärjen tilanne:

1) Pavel Kulizhnikov Venäjä 505, 2) Alex Boisvert-Lacroix 425, 3) Artur Was Puola 358, 4) William Dutton Kanada 340,  5) Mika Poutala Suomi 339, 6) Gilmore Junio Kanada 327,  7) Laurent Dubreuil Kanada 325, 8) Kai Verbij Hollanti 285, 9 Ruslan Murashov Venäjä 275, 10) Alexandre St-Jean Kanada 244…Pekka Koskela Suomi 24

 

Suomen edustajien matkakohtaiset ennätykset Heerenveenin kisalajeissa

Pekka Koskela 34,36 

Mika Poutala 34,28 SE / 1.07,24

Harri Levo 35,64

Tuomas Rahnasto 6.46,62

Elina Risku 38,70 SE / 1.18,19 SE

Verneri Kinnunen 1.50,97 

 

Maailmancupin starttien määrä

Pekka Koskela    500 m 123, 1000 m 73, yhteensä mc-startteja 211

Mika Poutala 500 m 136, 1000 m 86, yhteensä mc-startteja 249

Elina Risku 500 m 41, 1000 m 23, yhteensä mc-startteja 64

Harri Levo 500 m 3, yhteensä mc-startteja 3

Verneri Kinnunen 1000 m 1, 1500 m 2, massastartti 2, yhteensä mc-startteja 5

Tuomas Rahnasto 5000 m 1, yhteensä mc-startteja 1