Tuomas Rahnasto lähellä palkintopallia Berliinissä

Suomen junioreiden maajoukkueen kokonaistulos Berliinin maailmancupissa viikonloppuna oli posittivinen. Huippukohtana oli Tuomas Rahnasto neljäs tila poikien 3000 metrillä, vain 0,82 sekuntia uransa ensimmäisestä palkintokorokepaikasta jääden.

– Meille tuli paljon todella hyviä asioita viikonlopun aikana: henkilökohtaisia ennätyksiä, MM-kisarajojen alituksia ja lähes yksi mitalikin. Joukkoon mahtui myös isoja pettymyksiä: kaatumisia ja sairastumisia. Olen kuitenkin kokonaisuudessa todella iloinen joukkueen yhteishengestä. Joukkueessa annetaan tilaa sitä tarvitseville ja epäonnistuneet/epäonniset luistelijatkin jaksavat tukea toisia, joukkkueen valmentaja Carolien Hunneman tiivisti.

 

Tuomas Rahnaston kolmetonnisen taustoja Hunneman valoittaa näin:

 

– 1000 metriä lauantaina (1.14,78) toimi hyvänä alustuksena Tuomaksen päämatkalle 3000 metrille sunnuntaiksi. Hän aloitti hieman varovaisesti tälle matkalle, mutta pysyi pitämään paketin kasassa aina kahden viimeisen kierroksen alkuun asti. Hyvä kisa kaikkiaan!

 

500 metrillä Rahnasto valitetavasti kaatui avaussuoralla lyöden polvensa kovasti jäähän. 1500 metriä (22., 1.54,47) kuitenkin osoitti perään, että ongelmia ei ollut. Yhteislähdössä Rahnastolla oli valmentajan mukaan laadittu hyvä taktiikka, mutta sitä hän ei päässyt toteuttamaan tullen maaliin pääjoukossa.

 

Carolien Hunnemanin kommentit muista luistelijoita

 

Samuli Suomalainen

– Lauantai oli loistava: kaksi omaa ennätystä. Samuli on kehittynyt nopeasti viime viikkoina keräten paljon nopeutta. 500 metrillä tämä kostautuikin kaatumisena toisessa kaarteessa. Uskon, että Samuli olisi luistellut 36:en ihan varmasti. 1500 metrillä ei olo ollut hyvä kaatumisen jäljiltä. Joukkuesprintissä hän päätti joukkueen luistelun hyvin.

 

Antero Eskola

– Keväisen leikkauksen jälkeen paluu on onnistunut ja viikonloppu oli erinomainen. Kolme ennätystä ja kaksi MM-kisarajan alitusta. Antero on valmentajan ihanneluistelija: rento kilpailuiden alla, mutta aina hyvin keskittynyt tarvittaessa. Hänessä on paljon ”kasvuvaraa”.

 

Jaakko Hautamäki

– Kisaa edeltävällä viikolla Jaakolle ilmeni hengitysvaikeuksia. Jaakko sairastuikin flunssaan lauantaina, joten hänen kisaamisesta ei ole paljon sanottavaa.

 

Juho-Jaakko Yli-Ilkka:

– Juhku tekee kovasti töitä tekniikkansa kanssa ja kaksi viikkoa sitten Groningenissa oli paljon ongelmia. Lauantai täälläkin oli vaikea, mutta sunnuntaina hän luisteli kauden parhaan starttinsa. Juhku on oikealla tiellä, odotan innolla tulevia viikkoja.

 

Anni Käsnänen:

– Joukon ainoa tyttö treenasi hyvin poikien joukossa, mutta hän tarvitsee lisää aikaa jäällä ennen kovempia tuloksia. Yhteislähtö sujui Groningenin kisaa verrattuna erinomaisesti ja tuli pääjoukossa maaliin. Hyvää työtä.

 

Kauden kolmas junioreiden maailmancup luistellaan Italian Baselga di Pinessa  16.-17. tammikuuta.

 

Suomalaisten tulokset

 

Tytöt 1000 m

39) Anni Käsnänen 1.32,22

 

Pojat 1000 m

24) Samuli Suomalainen 1.14,67 (1 maailmancupin piste)

27) Tuomas Rahnasto 1.14,78

41) Antero Eskola 1.15,94

44) Juho-Jaakko Yli-Ilkka 1.16,27

 

Tytöt 3000 m

26) Anni Käsnänen 4.50,47

 

Pojat 3000 m

4) Tuomas Rahnasto 3.56,84 (60 mc)

39) Samuli Suomalainen 4.14,91

43) Antero Eskola 4.18,62

44) Jaakko Hautamäki 4.21,62

45) Juho-Jaakko Yli-Ilkka 4.22,94

 

Poikien joukkuesprintti

9) Suomi 1.26,98 (30 mc)

 

Pojat 500 m

29) Juho-Jaakko Yli-Ilkka 37,81

41) Antero Eskola 38,33

 

Tytöt 1500 m

49) Anni Käsnänen 2.21,13

 

Pojat 1500 m

22) Tuomas Rahnasto 1.54,47 (3 mc)

43) Antero Eskola 1.57,53

44) Samuli Suomalainen 1.57,97

51) Juho-Jaakko Yli-Ilkka 1.59,23

 

Tytöt yhteislähtö

22) Anni Käsnänen 6.30,25

 

Pojat yhteislähtö

20) Tuomas Rahnasto 5.15,46 (5 mc)