Juhani Järvisen Muistokilpailussa myös yhteislähtö

Yhteislähtöön voi ilmoittautua vielä kilpailupaikalla

YHTEISLÄHTÖ M/N 16 KIERROSTA
Käytössä rata koko leveydeltä mukaanlukien harjoitusrata.
Merkitään harjoisturadan kaarteet tötsin ja/tai nappuloin.
Lähtö tapahtuu starttilaukauksella 1000m maalin kohdalta.
Ryhmitytään 6 rinnan ja metrin väli seuraaviin riveihin.
Ensimmäinen kierros on neutraalikierros, jonka aikana ei saa ohittaa
ja vauhti pidetään hitaana. Toinen starttilaukaus ammutaan 500m
maalin kohdalla 1. kierroksen jälkeen, jonka jälkeen vauhti on vapaa.
Maali ja kirimaalit 500m maalin kohdalla.
Luistellaan 16 kierrosta. Kirimaalit ovat 4, 8, 12, ja maalissa.
Kirikierroksista ilmoitetaan kelloa soittamalla. Pisteitä välikireistä
jaetaan kolmelle ensimmäiselle 5-3-1. Maalikiristä jaetaan pisteitä 60-
40-20. Kolmen ensimmäisen järjestys määräytyy loppukirin
mukaisesti ja seuraavat sijat ensin pisteiden mukaisesti ja sitten
maaliintulojärjestyksen mukaisesti.
Varustus: Kypärä on pakollinen. ISU:n sääntöjen mukaisia
suojavarusteita suositellaan (viiltosuojat nilkoissa, säärissä, polvissa,
hanskoissa) sekä luistimen terän pyöristys kärjestä ja kannasta.