Poutala kahdeksas – Riskulle 500 m Suomen ennätys

Mika Poutalan erinomainen avausviikonloppu Calgaryn pikaluistelun maailmancupissa päättyi 500 metrin kahdeksanteen tilaan. Aiemmin viikonlopun aikana 32-vuotias Poutala otti ensimmäisessä 500 metrin kilpailussa hopeaa ja 1000 metrin B-ryhmän voiton nousten ensi viikonlopuksi A-ryhmään.

Sunnuntaina Poutala pääsi hurjaan kyytiin, sillä viimeisessä parissa hänen kanssaan luistellut Venäjän Pavel Kulizhnikov luisteli uuden maailmanennätyksen 34,00. Poutalan aika oli 34,44, joka jäi palkintokorokesijoituksesta 0,14 sekuntia.

 

Muutama pikkuvirhe ja perjantaita heikommin sujunut loppukaarre veivät ajasta perjantain ajasssa nähdy pari kymmenystä.

 

Poutala keräsi 500 metrin kilpailuista 116 maailmancupin pistettä ja on avausviikonlopun jälkeen kolmantena molemmat kisat voittaneen Kulizhnikovin (200) ja pronssia sekä hopeaa ottaneen isäntömaan William Duttonin (150) jälkeen.

 

Miesten B-ryhmässä Pekka Koskela luisteli 35,07 ja Juho Vaittinen 35,93. Koskelan sijoitus oli 15. ja Vaittisen 23. 

 

Koskelan viikonloppu toi ensimmäisen 35 sekunnin alituksen kahteen vuoteen perjantaina ja sunnuntainakin sama raja oli lähellä rikkoutua. Ex-maailmanennätysmiehellä jäi selkeästi varastoon tulevaa Salt Lake Cityn viikonloppua varten.

 

Juho Vaittinen jäi 0,03 sekunnin päähän omasta ennätyksestään. Luistelu oli yliyrittämistä, joka on normaalia ensikertalaiselle Pohjois-Amerikan nopeilla jäillä. Ensi viikonloppu on hänenkin kannalta mielenkiintoinen.

 

Elina Risku luisteli viikonlopun toisen Suomen ennätyksensä, kun lauantaisen 1000 metrin SE:n seuraksi syntyi sunnuntaina 500 metrin uudet ennätyslukemat 38,70. Entinen SE 38,83 oli Riskun omissa nimissä Salt Lake Citystä päivälleen kahden vuoden takaa. 

 

Riskun sijoitus B-ryhmässä oli 12. Kauden ensimmäiset maailmancupin pisteet jäivät vin 0,15 sekunnin päähän.

 

– Vielä jäi parantamisen varaa ja paljon horjumisten myötä, Risku kommentoi. Hänen odotukset viikonlopun ajoista olivat selkeästi vielä kovempia kuin nyt syntyneet uudet Suomen ennätykset.

 

Kulizhnikovin 500 metrin maailmanennätyksen lisäksi nähtiin toinenkin ME, kun Yhdysvaltain Brittany Bowe luisteli naisten 1500 metrilllä 1.51,59.

 

Ensi viikonloppuna maailmancup jatkuu Yhdysvaltain Salt Lake Cityssä.

 

Miesten 500 metrin tulokset

http://live.isuresults.eu/2015-2016/calgary/r102.htm

 

Miesten 500 metrin B-ryhmän tulokset

http://live.isuresults.eu/2015-2016/calgary/r122.htm

 

Miesten 500 metrin maailmancupin tilanne

http://live.isuresults.eu/2015-2016/worldcup/wc1_500.htm

 

Naisten 500 metrin B-ryhmän tulokset

http://live.isuresults.eu/2015-2016/calgary/r132.htm

 

Suomen edustajien matkakohtaiset ennätykset Calgaryn kisalajeissa

Pekka Koskela  34,36 / 1.07,00 SE

Mika Poutala 34,28 SE / 1.07,24

Juho Vaittinen 35,90 / 1.11,46

Elina Risku 38,70 SE / 1.18,19 SE

 

Maailmancupin starttien määrä

Pekka Koskela 500 m 118, 1000 m 72, yhteensä mc-startteja 205

Mika Poutala 500 m 131, 1000 m 84, yhteensä mc-startteja 242

Juho Vaittinen 500 m 67, 1000 m 3, yhteensä mc-startteja 10

Elina Risku 500 m 35, 1000 m 20, yhteensä mc-startteja 55

 

YLE televisioi Calgaryn maailmancupin kisoja seuraavasti:

Sunnuntain kooste maanantaina 16.11. klo 16.00 TV2