Riskulle SE ja Poutalle B-ryhmän voitto

Mika Poutalan iskukyky maailmancupin kauden avausviikonloppuna Calgaryssä toi toisena kisapäivänä 1000 metrin B-ryhmän voiton 1000 metrillä.

 

Poutalan voittoaika oli 1.07,90. Voitto oli suorastaan ylivoimainen, sillä toiseksi sijoittunut yhdysvaltain Mitchell Whitmore hävisi suomalaisella yli puoli sekuntia (1.08,43). Kolmanneksi luisteli Kazakshtanin Roman Krech (1.08,59).

 

Poutalan ensimmäinen 200 metriä meni 16,49, seuraava kierros 24,9 ja päätöskierros 26,4. Poutala löi päätöskierroksella toiseksi sijoittunutta Whitmorea kuusi sekunnin kymmenystä.

 

Mika Poutala:

 

– Eihän luistelu sujunut niin kuin eilen suunnittelin. Piti ottaa lähtö kovaa ja taistella loppuun, mutta lähtö olikin nyt rennompi. Toinen kierros oli sitten urani parhaita. 

 

– Aika oli kyllä parempi mitä odotin, se pitää myöntää. Kyllähän tämä viikonloppu nosti fiiliksiä entisestään. 

 

Juho Vaittinen luisteli oman ennätyksensä 1.11,46 miesten 1000 metrin B-ryhmässä. Vaittisen ennätys parani 0,15 sekuntia.

 

Pekka Koskela ei startannut säästellen paukkuja sunnuntain 500 metrille. Ensi viikonloppuna Salt Lake Cityssä Koskelan on tarkoitus kisata kaikki kolme starttia.

 

Risku luisteli 1000 metrin Suomen ennätyksen

 

Elina Risku luisteli lauantaina Calgaryssä naisten 1000 metrin uuden Suomen ennätyksen 1.18,19. Entinen SE parani 27 sadasosaa.

 

Elina Risku:

 

– Totta kai olen tyytyväinen, että luistelin Suomen ennätyksen. Kroppa ja jalat eivät kuitenkaan toimineet, kuten pitäisi. Viikko on ollut erittäin hyvä, samoin koko valmistautuminen. Viimeinen silaus kuitenkin puuttuu, tiedän pystyväni tällä hetkellä paljon parrempaan. Odotukset isompaan tulosparantamiseen ovat olemassa ehjillä suorituksella.

 

– Katsotaan miten huomenna 500 metriä menee. Ensi viikkoa Salt Lake Cityssä pitää miettiä, mitä tehdään että tulokset löytyvät.

 

Risku sijoittui ajallaan B-ryhmässä 22. tilalle.

 

Miesten 1000 metrin lopputulokset

 

 

Suomen edustajien matkakohtaiset ennätykset Calgaryn kisalajeissa

Pekka Koskela  34,36 / 1.07,00 SE

Mika Poutala 34,28 SE / 1.07,24

Juho Vaittinen 35,90 / 1.11,46

Elina Risku 38,83 SE / 1.18,19 SE

 

Maailmancupin starttien määrä

Pekka Koskela    500 m 117, 1000 m 72, yhteensä mc-startteja 204

Mika Poutala 500 m 130, 1000 m 84, yhteensä mc-startteja 241

Juho Vaittinen 500 m 6, 1000 m 3, yhteensä mc-startteja 9

Elina Risku 500 m 34, 1000 m 20, yhteensä mc-startteja 54

 

Viikonlopun aikataulu (Ajat Suomen aikaa)

 

Sunnuntai 15.11.

23:27 500 m A-ryhmä Mika Poutala

01:57 500 m B-ryhmä naiset Elina Risku
02:39 500 m B-ryhmä miehet Pekka Koskela, Juho Vaittinen

 

YLE televisioi Calgaryn maailmancupin kisoja seuraavasti:

YLE Areena näyttää kaikki A-ryhmät suorina lähetyksinä, joista osan selostettuna (Christer Sarlin, Tuomas NIeminen)

Launtain kooste sunnuntaina 15.11. klo 13.50 TV2

Sunnuntain kooste maanantaina 16.11. klo 16.00 TV2