Pikaluistelija Verneri Kinnunen mukana Hyviä tekoja -yleisöäänestyksessä

21-vuotias maajoukkueluistelija Verneri Kinnunen on mukana Hyviä tekoja –kilpailun yleisöäänestyksessä. Hänen 4600 euron suuruisen olympiaprojektin tukihanke on päässyt kilpailun finaaliin eli yleisöäänestysvaiheeseen.

Hankkeen tavoitteena on tukea maajoukkueluistelijan matkaa kohti Pyeonchangin olympialaisia vuonna 2018 Etelä-Koreassa. Kilpailun voittorahat on tarkoitus käyttää suoraan harjoitus- ja kilpailumatkojen kustannuksiin.

Hanke kilpailee viiden muun hankkeen kanssa lokakuun ajan yleisöäänistä. Kinnunen keräsi ensimmäisen päivän aikana hieman alle 180 ääntä ja on tällä hetkellä kilpailussa kolmantena.

Hyviä tekoja -kilpailun järjestää 4finance Oy. Kinnusta pääsette äänestämään tästä linkistä: Pikaluistelija Verneri Kinnunen – Kohti huippua!. Äänestäminen tapahtuu Facebook- tai Twitter-tunnusten avulla.