Seuratuet haettavissa

Seuratoiminnan kehittämistuen hakuaika on alkanut ja se päättyy jo 10.1.2014. Tukihakemus tulee lähettää opetus- ja kulttuuriministeriöön perinteisenä postina.

Seuratuki on tarkoitettu urheilu- ja liikuntaseurojen perustoiminnan kehittämiseen. Seuratuen avulla vahvistetaan seuratoiminnan laatua, kehitetään ja uudistetaan perustoimintaa, sekä mahdollistetaan liikunnan harrastaminen taloudellisesti erityisesti lapsille ja nuorille. Seuratuen avulla vahvistetaan yhteisöllisyyttä ja tuetaan seurojen tekemää vapaaehtoistyötä. Seuratuen avulla halutaan edistää monimuotoisen liikunnan kansalaistoiminnan toteutumista.

Seuratuen tavoitteena on edistää liikunnallisen elämäntavan omaksumista ohjatun seuratoiminnan kautta. Tuen avulla voidaan edistää myös koko perheen liikkumista. Vanhemmat ovat lapsen tärkeimpiä roolimalleja liikuntaan suhtautumisessa ja liikunnallisen elämäntavan omaksumisessa.

Seuratuen jakaa opetus- ja kulttuuriministeriö. Haku avataan 2.12.2013 ja se päättyy 10.1.2014. Vuonna 2014 seuratukea myönnetään veikkausvoittovaroista 5 000 000 euroa edellyttäen, että eduskunta hyväksyy ensi vuoden talousarvioesityksen.

Lisätiedot ja seuratuen hakuohjeet osoitteesta www.seuratuki.fi