Pekka Koskelan vauhti kiihtyy – kuudes Berliinissä

Pekka Koskelan vauhti kiihtyy pikaluistelukauden edetessä. Sunnuntaina Koskela luisteli kauden parhaan sijoituksensa maailmancupissa ollen kuudes Berliinin 500 metrillä.

Koskelan aika viikonvaihteen toisessa startissa oli 35,14. Koskela paransi perjantaista aikaansa lähes kolme kymmenystä. 

Pekka Koskelan kommentit:

– Suunnitellun mukaisesti jatketaan etenemistä. Tällainen ajatus tässä on ollut koko syksyn ja nyt saatiin ulos tulostakin viikonlopun viimeisessä startissa. En minä tätä mitenkään pidä tämän talven huipun vetämisenä, edelleen ollaan reitillä.

– Mietittiin koko porukalla, valmentajien ja fysioiden ym. kanssa, tuota lauantain 1000 metriä ja sen väliin jättämistä. Nyt oli paukkuja sitten hyvin tälle 500 metrille.

– Tässä on herkistelty ja tehty nopeusjuttuja. Takana on todella tiivis syksy ja muutama lepojakso on jäänyt pitämättä. Nyt mennään hetki herkistelyn merkeissä ja vuodenvaihteen ympärillä hoidetaan terävä harjoittelujakso. Tammikuun ohjelmaa ja erityisesti sprinttereiden MM-kisoja Naganossa mietitään sitten tuossa tulevan viikon alussa.

– Todella monta jätkää on ollut syksyllä ihan liekeissä. Tiedän, että monilla mailla on ollut karsntoja. Koen että etu on meillä, kun valinta olympiajoukkueeseen on tullut aikaisin. 

Mika Poutalan aika 35,51 riitti 14:n tilaan. Poutala paransi perjantain avausstartista kolme sadasosaa.

Kisan voittoon luisteli Etelä-Korean Tae-Bum Mo ajalla 34,87. Hänelle kahdella tuhannesosalla hävisi Japanin Joji Kato ja kolmanneksi luisteli perjantainen voittaja, Hollannin Michel Mulder (34,95).

Elina Risku oli 14. naisten 1000 metrin B-ryhmässä ajalla 1.20,63. Markus Puolakka kaatui omassa 500 metrin startissaan.

500 metriä, miehet:

1) Tae-Bum Mo KOR 34,87, 2) Joji Kato JPN 34,87, 3) Michel Mulder NED 34,95, 4) Keiichiro Nagashima JPN 35,01, 5) Jesper Hospes NED 35,04, 6) Pekka Koskela FIN 35,14, 7) Tucker Fredricks USA 35,18, 8) Dmitri Lobkov RUS 35,21, 9) Artiom Kuznetsov RUS 35,23, 10) Nico Ihle GER 35,24…14) Mika Poutala FIN 35,51

500 metrin maailmancupin tilanne:

1) Mo 527, 2) Mulder 458, 3) Nagashima 414, 4) Kato 406, 5) Ronald Mulder NED 376, 6) Kuznetsov 366, 7) Fredricks 354, 8) Hospes 302, 9) Lobkov 300, 10) Mitchell Whitmore USA 273…16) Poutala 136, 17) Koskela 119.

ISU maailmancupin kalenteri 2013-2014:

6.-8.12. Berliini, Saksa

7.-9.3. Inzell, Saksa

14.-16.3. Heerenveen, Hollanti

Arvokilpailut 2013-2014:

EM-kisat 10.-12.1. Hamar, Norja 

Sprinttereiden MM-kilpailut 18.-19.1. Nagano, Japani

Olympialaiset 7.-23.2. Sotsi, Venäjä

MM-kilpailut 22.-23.3. Heerenveen, Hollanti

Lisätietoja:

Päävalmentaja Pasi Koskela +358 40 5165 752