Pikaluistelun aikarajat Sotšin talviolympialaisiin julkaistu

ISU on julkaissut pikaluistelun aikarajat Sotšin talviolympialaisiin:

Aikaraja tulee olla saavutettu ajalla 1.7.2013 – 13.1.2014 ja sen pitää olla luisteltu ISU:n arvokisoissa tai maailmancupeissa, ISU:n kansainvälisen kalenterin kilpailussa tai ISU:un erikseen ilmoitetuissa maaotteluissa, SM-kisoissa tai maan erikseen nimeämissa olympiakarsinnoissa. Lisäksi kilpailussa tulee olla automaattinen ajanotto, ISU:n listan tuomarit ja lähettäjät sekä sääntöjen mukainen dopingtestaus.

Lisätietoja ISU:n tiedotteesta.

Kilpailupaikat Sotšiin hankitaan ISU:n aiemmin julkaiseman olympialaisten valintajärjestelmän mukaisesti (liitteenä). Kilpailupaikan saavuttaneilla tulee lisäksi olla aikaraja luisteltuna kyseiseltä matkalta.

ISU:n olympialaisten valintajärjestelmään kuuluvat maailmancupit ovat neljä ensimmäistä osakilpailua: Calgary, Salt Lake City, Astana ja Berliini.

Liitteet