Pekka Koskela nousi kahdeksanneksi MM:n 500 metrillä – mestaruus Koreaan

Pikaluistelun matkakohtaisten MM-kilpailujen 500 metrin toinen luistelu sujui Pekka Koskelalta paremmin kuin ensimmäinen. Hän pystyi parantamaan aikaansa 35,10:een ja oli toisen luistelun seitsemänneksi nopein.

Kun ensimmäinen luistelu meni aikaan 35,21, Koskelan loppupisteet olivat 70,310, jolla tuli MM-kilpailujen kahdeksas sija.

Mika Poutalan toinen luistelu antoi ajan 35,41, joka oli 15:nneksi nopein. Poutala keräsi loppupisteikseen 70,780, joka oikeutti 14. sijaan.

Ensimmäisen luistelun jälkeen mestaruudessa tiukasti kiinni ollut hollantilainen Jan Smeekens ei onnistunut toisessa luistelussaan. Aika painui yli 35 sekunnin, kun ensimmäisessä hän kellotti 34,80. Smeekens putosi yhteispisteissä kolmanneksi. Voittoon nousi korealainen Tae-Bum Mo. Ensimmäinen luistelu meni aikaan 34,94 ja toinen erinomaisesti 34,82. MM-hopeaa otti kokenut japanilainen Joji Kato. Osoituksena Hollannin nousseesta sprintteriluistelun tasosta on kolmen hollantilaisen sijoittuminen viiden parhaan joukkoon.

Tulokset

Pikaluistelun matkakohtaiset MM-kilpailut, Sotši, Venäjä

500 m, miehet (2.luistelu)

1 Michel Mulder (Hollanti) 34,82

1 Tae-Bum Mo (Korea) 34,82

3 Joji Kato (Japani) 34,90

4 Ronald Mulder (Hollanti) 35,02

5 Jan Smeekens (Hollanti) 35,06

6 Dmitry Lobkov (Venäjä) 35,08

Pekka Koskela (Suomi) 35,10

8 Jamie Gregg (Kanada) 35,20

9 Denis Koval (Venäjä 35,22

10   Laurent Dubreuil (Kanada) 35,26

15   Mika Poutala (Suomi) 35,41

Lopputulokset

500 m, miehet (2 x 500 m)

1 Tae-Bum Mo (Korea) 69,760

2 Joji Kato (Japani) 69,820

3 Jan Smeekens (Hollanti) 69,860

4 Michel Mulder (Hollanti) 69,910

5 Ronald Mulder (Hollanti) 70,070

6 Dmitry Lobkov (Venäjä) 70,260

7 Denis Koval (Venäjä) 70,270

Pekka Koskela (Suomi) 70,310

9 Laurent Dubreuil (Kanada) 70,350

10   Jamie Gregg (Kanada) 70,500

14    Mika Poutala (Suomi) 70,780