Pikaluistelun EM-kilpailut käynnistävät kevätkauden kv-kilpailut

Pikaluistelijat ovat vetäneet henkeä kansainvälisistä kilpailuista noin kuukauden ajan. Syyskausi päättyi Harbinin maailmancupiin Kiinassa joulukuun puolessa välissä. Kevätkausi pyörähtää käyntiin perjantaina Hollannin Heerenveenissä luisteltavilla yleisluistelijoiden EM-kilpailuilla. Kilpailut kestävät koko viikonlopun. 
 
Suomesta mukana on Robert Brandt, joka varmisti osallistumisoikeutensa alittamalla 5000 metrillä EM-kisarajan. Hän luisteli Calgaryssa marraskuussa matkan aikaan 6.42,57. 30-vuotias Brandt on ollut muutaman vuoden poissa maailmancupeista ja arvokilpailuista, mutta tekee nyt paluun koviin koitoksiin. 

Miesten kilpailun ykkössuosikkina on eittämättä 26-vuotias hollantilainen Sven Kramer. Pitkiä matkoja vuosikausia hallinnut Kramer pyrkii nyt saavuttamaan jo kuudennen Euroopan mestaruutensa. Paremmuus ratkaistaan neljällä matkalla. Miehet luistelevat 500, 5000, 1500 ja 10000 metriä. Naisten matkat ovat 500, 3000, 1500 ja 5000 metriä. 
 
Kun yleisluistelijat ratkovat paremmuuttaan Euroopassa, niin sprintterit ovat valmistautumassa jo Pohjois-Amerikan kilpailuihin. 19.-20. tammikuuta luistellaan maailmancup Calgaryssa ja sitten tammikuun viimeisenä viikonloppuna on vuorossa sprinttereiden MM-kilpailut Salt Lake Cityssä. Suomen joukkue näihin kisoihin tullaan vahvistamaan lähipäivinä.

Ohjelma
 
Yleisluistelun EM-kilpailut, Heerenveen, Hollanti

(ajat alustavia Suomen aikoja)

Pe 11.1.2013                 klo 18.45    

500 m, miehet
5000 m, miehet
 
La 12.1.2013                  klo 15.15    
500 m, naiset
1500 m, miehet
3000 m, naiset

Su 13.1.2013                 klo 15.00    
1500 m, naiset
10000 m, miehet
5000 m, naiset
 
TV-lähetysajat Suomessa (Yle TV2)
 
Pe 11.01. 22.50 – 23.20 
La 12.01. 17.15 – 18.15 
Su 13.01. 17.30 – 18.30 
 


Lisätietoja

Pasi Koskela p. +358 40 516 5752
Esko Lummelampi 0500 240 029